Brotheruksen varhaiset teokset (1997-99) ovat huolellisesti rakennettuja omakuvia, jotka käsittelevät ihmissuhteen vaikeita hetkiä tai suhteen päättymisestä. Malli on kuvissa usein alasti tai kyynelissä; laukaisimen musta johto muistuttaa, että surullinen tai ahdistunut hahmo on taiteilija itse.

Teokset ovat eräänlaisia still-kuvia elämän virrasta, henkilökohtaisuudestaan huolimatta myös yleisiä, sillä Brotherus uskoo ihmisten perimmäiseen samankaltaisuuteen. ”Minun elämästäni poimitut leikkaukset voivat olla tunnistettavia toisillekin”, hän sanoo.

Paljon esillä ollut The New Painting –sarja (2000-04) johdatteli Brotheruksen pohtimaan suhdettaan maalaustaiteeseen, sen historiaan ja tapaan rakentaa merkityksiä. Omaelämäkerrallisuus vaihtuu harkittuun visuaalisuuteen, valon, värin ja sommittelun korostumiseen maalaustaiteeseen eri tavoin viittaavissa teoksissa, joissa taiteilija ei enää esitä itseään. Hän on ”henkilö tilassa”.

Parhaillaan työn alla olevan Model Studies –sarjan (2004-) valokuva- ja videoteoksissa Brotherus kaivautuu syvemmälle kuvataiteen alkulähteille ja käyttää ensi kertaa myös ammattimalleja apunaan. Kuvan keskiöön nousee eurooppalainen kuvataide koko laajuudessaan, alkaen niistä akateemisista perinteistä, joihin kuuluvat myös taidekouluissa tehdyt croquis-piirustukset.

Samalla valokuvalle niin rakkaan ”ratkaisevan hetken” voi nähdä kasvavan sekunnin murto-osasta minuuttien, tuntien tai—ajatuksellisesti—jopa vuosisatojen mittaiseksi.