

Fredrik Raddum
Ehdokkaat 2013
Fredrik Raddumin taiteessa katsoja katoaa kuin lapsi sarjakuvaan. Lapsuuden maailman paluu voisi olla Raddumin taiteen alaotsikko, sillä taiteilijan teoksien äärellä on mahdollista elää uudelleen lapsuuden leikkien ja kahlitsemattoman mielikuvituksen kokemukset.
Teokset
Galleria
Esittely
Fredrik Raddum
Fredrik Raddumin taiteessa katsoja katoaa kuin lapsi sarjakuvaan. Lapsuuden maailman paluu voisi olla Raddumin taiteen alaotsikko, sillä taiteilijan teoksien äärellä on mahdollista elää uudelleen lapsuuden leikkien ja kahlitsemattoman mielikuvituksen kokemukset. Näissä molemmissa ilmenee hämmentävä kyky hahmottaa maailma uusiksi.
Tragikoomisuus kuvaa parhaiten taiteilijan tyylilajia, sillä kotoisa ja epäkotoisa ovat yhtä aikaa läsnä. Kyseinen kaksinaisuus kuvastaa sitä, miten tuttu muuttuu oudoksi ja kuitenkin mitä kummallisimmat näyt voivat olla mitä todelta tuntuvimmin kuvattuja. Raddum liittyykin tämän ambivalenssin perusteella sekä taiteen historiaan että nykytaiteen kykyyn avata arkinen ja jokapäiväinen maailmamme uuteen kontekstiin. Hän pitää itseään ensisijaisesti kuvanveistäjänä, mutta erilaisten tekniikoiden ja traditioiden risteäminen on ilmiselvää hänen teoksissaan.
Fredrik Raddumin teoksissa pohjoismainen elämä ja siihen yhdistetty nationalismi ja eksotiikka kokevat ironisen käsittelyn, jonka avulla hänen teoksensa linkittyvät yhteiskunnallisiin todellisuuksiin ja keskusteluihin. Samalla hänen teoksensa palauttavat yleisönsä lapsuuden maailmaan ja sen omakohtaiseen koskettavuuteen, sillä sarjakuvien tavoin Raddum luo visuaalisen oivalluksen keinoin monimerkityksellisiä tapahtumia.
KATSO MYÖS