Markus Konttinen maalaa näkyvän ja näkymättömän kohtaamispintaa. Maalauskankaalle tallentuu jälkiä kohtaamisesta: siveltimenvetoja, maalin valumia ja muistumia, värin solmukohtia. Maalaus ei ole irrallaan maailmasta vaan tihentymä siitä miltä tuntuu olla maailmassa kokevana subjektina.

Kaikki ei ole selitettävissä, maalausta ei voi rajata kuvaksi, johon voisi tarkentaa katseensa ja jota voisi hallita. Se muistuttaa veden pintaa, jonka jokin on läpäissyt, tai valokuvaa, johon jotakin ohimenevää ja tunnistamatonta on tallentunut.