Petri Yrjölän maalaukset vaikuttavat hitaasti.

Aiheena on nykyisin usein pohjoinen luonto; vesi heijastuksineen,syvyyteensä imevä metsä, läpitunkematon ryteikkö jonka läpi loistaa muutama värit epätodellisiksi muuttava valonsäde, yksinäinen puu.

Metsän wagneriaaninen hämäryys on kuulosteleva, syleilevä. Valo ei leiki vaan pilkahtaa enteillen, siivilöityy, putoaa, välähtää terävästi tai hipaisee puun runkoa. Jossain pieni liikuttava olento, kimalainen, edustanee uhanalaista elämänpiiriä.

Pidättyvä väriasteikko ja tilan käsittely kertoo kypsästä Maalarista.