Magnus Wallinin taiteen keskipisteenä on keho. Teoskirjo on laaja: 3D-animaatioita, esimerkiksi Exit (1997, jossa Hieronymus Boschin maalausten rammat ja vammaiset pakenevat tulta tietokonepeliä muistuttavassa animaatiossa); teoksia, joiden materiaaliluettelot kuulostavat makaaberilta runoudelta: ”Kolme 220 cm:n korkeudelle kiinnitettyä ihmisen pääkalloa”, joiden pyöreisiin, neliskulmaisiin ja tähden muotoisiin aukileisiin käyvät oikean muotoiset palikat (Method, 2011); teoksia, jotka näyttävät, kuinka hyvin totalitaarinen poliittinen ja esteettinen representaatio on sopinut yhteen tieteen normittavan inhimillisyysvajeen kanssa; ja teoksia, jotka paljastavat kehon haavoittuvuuden tuntoja – kuten I live here (1994), jonka katsojan on painauduttava seinää vasten välttyäkseen kiukkuisen koiran hyökkäyksiltä.

Wallin ei korosta ainoastaan kehon suhdetta normeihin, vaan myös sitä, miten monet erilaiset kehot voivat avata meille uusia ymmärryksen muotoja. Educated (2007) on kuvattu lämpöherkälle infrapunafilmille, jolla näkyy pelkkä terminen keho, ja sen käytös ja rajautuminen tilassa poikkeavat täysin tavallisesta näkyvästä kehosta. Usein käytöksen eri osa-alueita ilmentävät luurangot, kuten teoksessa Colony (2009), jossa ne elävät jäisessä maisemassa paleltumatta, ja niiden luuydin näyttää tuottavan veren sijasta sukupuolista halua; elimet tavoittelevat usein suhteita ja intohimoa, kuten teoksessa Elements (2011), jossa erilliset elimet odottavat paikkaansa organismissa, jota Wallin on nimittänyt ”sosiaaliseksi kehoksi” (esimerkiksi hengittävät seinät Exercise Parade -teoksessa vuodelta 2001).

Wallinin installaatioissa elokuvista tulee fyysisempiä ja objekteista elokuvallisempia kuin ne muuten olisivat, ehkä siksi, että katsoja kokee kiihdyttävän materiaalin kehossaan, ja uudelleen katsoessa kuvat tuntuvat yhtä vierailta kuin kameran otokset. Teoksessa Unnamed (2016, 2017) hän saa lääkärikirjojen valokuvat ruumiillisista poikkeavuuksista muuttumaan niin, että ne alkavat muistuttaa liikkuvaa kuvaa, ja liikkuvassa kuvassa representaatio muuttuu eläväksi kehoksi. Se häkellyttää. Toisinaan animaatio on onnistunut vain ripustamalla projektorit köysiin niin, että kuva alkaa hiljaa liikahdella, ja kehot näyttävät hengittävän ja tuijottavan katsojaa. Työskentelyn tarkkuus yltää katsojan sieluun. Teosten vaativuus on juuri tässä: katso kuin olisit ihminen!