Ars Fennica -voittajan valitseminen oli sekä vaativaa että antoisaa. Valmiiksi laaditussa ehdokaslistassa on omat vaaransa, sillä palkintolautakunta ei voinut ennalta arvata minun mieltymyksiäni. Lisäksi yhdeksän ehdokkaan luona vieraileminen edellytti matkaa Reykjavikiin, Osloon, Kööpenhaminaan, Helsingborgiin, Tukholmaan, Helsinkiin, Berliiniin, Torinoon ja Pisaan – kuusi viikkoa kestänyt matkustaminen kävi työstä!

Kokemus oli kuitenkin kiehtova ja pääsin tutustumaan yhdeksään taiteilijaan, jotka kertoivat työstään auliisti ja valaisevasti. Vierailujen aikana tutustuin mahdollisuuksien mukaan yleisemminkin pohjoismaisen taiteen kenttään, jotta osaisin arvioida ehdokkaita omassa kontekstissaan. Minusta näyttää kuitenkin selvältä, että leimallisesti pohjoismaista taidetta ei juuri ole: aivan kuten taiteilijat muuallakin maailmassa, Pohjoismaiden taitielijat tekevät työtään kukin omalla tavallaan. Kansallisuudella ei näytä taiteessa olevan suurta merkitystä, paikallisuudella sen sijaan on. Kenties juuri siksi kaikki ehdokkaat ovat niin erilaisia ja voittajaa oli vaikea valita.

Päätöksen aika on kuitenkin koittanut, ja olen päättänyt myöntää palkinnon Peter Frielle. Frien maisemamaalauksen pitkään perinteeseen pohjautuvat työt, joissa näkyy vaikutteita niin Turnerilta, Constablelta kuin Munchiltakin, ovat yhtä aikaa intiimejä ja monumentaalisia. Hänen tapansa sijoittaa kuvattu maisema valkoiseen värikenttään rikkoo perinteisen tavan nähdä maisemamaalaus ikkunana maailmaan, ja sillä on katsojaan suorastaan fyysinen vaikutus. Maisemaa ympäröivä valkea kangas keskittää kuvan, mutta antaa sen samalla laajeta loputtomiin sivusuunnassa. Maisema muuttuu ikkunasta portiksi, kun katsoja johdatetaan vertauskuvallisesti astumaan sisään kuvaan. Näin katsomisesta tulee fyysinen kokemus”. Frien maalaukset ovat kuitenkin enemmän kuin maisemia, sillä niistä huokuu voimakas menetyksen ja surun tunne. Ennen kaikkea ne välittävät katsojalle vahvan ja liikuttavan kokemuksen, joka rohkaisee mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun”.

Jeremy Lewison aloitti Tate Galleryn kokoelmien johtajana tammikuussa 1998, ja hän on viran ensimmäinen haltija. Kokoelmien johtaja on ´humanistijohtaja´, joka huolehtii kokoelmien teoksiin liittyvän tutkimustyön ja sen kysymyksenasettelun tasosta ja vastaa museon hankintaohjelmasta. Kun uusi modernin taiteen Tate Gallery ja brittiläisen taiteen Tate Gallery avataan vuosina 2000 ja 2001, Jeremy Lewisonin johtamasta kokoelmaosastosta tulee keskusyksikkö, joka hoitaa ripustus- ja näyttelyasioita Tate Galleryn molemmissa uusissa näyttelypaikoissa. Tate Galleryn kokoelmiin kuuluu englantilaista taidetta 1500-luvulta nykypäiviin saakka sekä ulkomaista taidetta 1900-luvulta.

Ennen siirtymistään Tate Galleryn palvelukseen vuonna 1983 Jeremy Lewison oli Cambridgessa Kettle´s Yard Galleryn kuraattorina ja järjesti siellä useita modernin taiteen ja nykytaiteen näyttelyitä. Lewison on ansioitunut tutkija, ja hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat sotien välinen taide Englannissa, abstrakti ekspressionismi, nykytaide ja nykygrafiikka. Tate Galleryn vuosinaan hän on tehnyt laajan tutkimuksen Ben Nicholsonin töistä, laatinut catalogue raisonnén Sol Le Wittistä ja Brice Mardenista, sekä näyttelyluettelon Anish Kapoorin piirustuksista. Parhaillaan hän kirjoittaa Jackson Pollockista.

Lewisonin tämän vuosisadan taidetta käsitteleviä artikkeleita on julkaistu monissa brittiläisissä ja ulkomaisissa julkaisuissa ja näyttelyluetteloissa. Viime aikoina hän on kirjoittanut Shirazeh Houshiarysta, Georg Baselitzista ja Englannin 1930-luvun taiteesta. Ennen nimitystään kokoelmien johtajaksi Lewison toimi modernin taiteen kokoelmien apulaisintendenttinä vuodesta 1990 ja vt. johtavana intendenttinä vuodesta 1996.