Harry Kivijärvi

Harry Kivijärvi

ELÄMÄNTYÖPALKINTO 2003

Suomen kuvanveistotaiteen kansainvälinen menestys 1960- ja 70-luvuilla oli vaikuttava. Harry Kivijärvi, jonka erikoisalaa oli kivenkäsittely, nousi yhdeksi aikakautensa menestyksekkäistä suomalaisista kuvataiteilijoista.

Teokset

Galleria

Esittely

Harry Kivijärvi

Suomen kuvanveistotaiteen kansainvälinen menestys 1960- ja 70-luvuilla oli vaikuttava. Maassamme toimi samanaikaisesti melkein samanikäisiä veistäjiä, jotka hallitsivat suvereenisti kuvanveiston perinteiset materiaalit ja joiden työ oli korkeatasoista. Harry Kivijärvi, jonka erikoisalaa oli kivenkäsittely, nousi yhdeksi aikakautensa menestyksekkäistä suomalaisista kuvataiteilijoista. Jo valinta ensimmäiseen Ars-näyttelyyn vuonna 1961 osoitti hänen taiteensa kansainvälisen tason. Tuohon aikaan Kivijärvi oli siirtynyt abstraktiin muotokieleen. Useiden ikäpolvensa veistäjien tavoin Kivijärven nuoruudenteokset 1950-luvulta olivat metallista valettuja figuratiivisia pienoisveistoksia.

Kivijärvi menestyi vuonna 1960 julistetussa Sibelius-monumenttikilpailussa ja saavutti figuratiivisella luonnoksellaan toisen sijan. Suuren yleisön tietouteen Kivijärvi nousi voitettuaan presidentti J. K. Paasikiven muistomerkin jatkokilpailun vuonna 1976. Ensimmäisessä, vuonna 1970 pidetyssä kilpailussa hän oli saavuttanut jaetun ensimmäisen palkinnon. Vuonna 1980 valmistunut Paasikiven muistomerkki muodostaa tiiviin ja selkeän kokonaisuuden. Sen materiaalina on musta dioriitti. Samanhenkiset vaaka- tai pystysuorat monoliittimaiset veistokset, joista ilmeni ihailu klassista taidetta kohtaan, tuottivat jo 1960-luvulla menestystä taiteilijalle. 1980-luvulla Kivijärvi ryhtyi ajan hengen mukaisesti rakentamaan isoista kivipaasista tilallisia sommitelmia. Kivijärvi on ansioitunut monumentaalitaiteen tekijänä ja toteuttanut lukuisia julkisia teoksia. Vuonna 1993 valmistui Ruotsin Varbergin kaupungin 650-vuotismonumentti.

Vuonna 1990 Kivijärvi osoitti tuntevansa kivityön ja kivenveistäjien taidot kautta historian julkaisemallaan kirjallaanMiten pyramidit rakennettiin? Täytettyään 70 vuotta kesällä 2001 Kivijärvi näytti monipuolisuuttaan kuvataiteilijana esittelemällä juhlanäyttelyssään mm. varhaisia mallipiirustuksia, muotokuva- ja maisemamaalauksia, grafiikkaa ja gobeliineja.

Harry Kivijärvi on 1960-luvulta lähtien osallistunut lukuisiin merkittäviin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hänellä oli laaja yksityisnäyttely Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 1970 ja retrospektiivinen näyttely vuonna 1985 Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Ulkomailla hän esittäytyi jo 1960-luvulla mm. Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Lontoossa. Suomen edustajana hän on osallistunut mm. Venetsian, Sao Paulon ja Pariisin biennaaleihin. Kivijärven teoksia on monissa museoissa ja kokoelmissa Suomessa ja Pohjoismaissa, mm. Tukholman nykytaiteen museossa, Tanskan Louisianassa ja Oslon kansallisgalleriassa. Myös useista Euroopan ja USA:n merkittävistä kokoelmista löytyy Kivijärven veistoksia.

Harry Kivijärvi on toiminut opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa 1964-68, Suomen Taideakatemian koulussa 1968-71 ja 1977-80, yliopettajana 1980-82. Harry Kivijärvelle myönnettiin Pro Finlandia-mitali vuonna 1970 ja prinssi Eugenin mitali Ruotsissa vuonna 1987. Suomen Kuvanveistäjäin liiton kunniajäseneksi Kivijärvi kutsuttiin vuonna 1988.

Harry Kivijärvi on edistänyt kuvanveiston ja suomalaisen taiteen asemaa useissa luottamustehtävissä. Hänen henkinen panoksensa oli huomattava myös Ars Fennica -palkinnon kehittelyssä ja alkuvuosina.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Johan Scott

Johan Scott

ARS FENNICA 1992

Johan Scottin viime vuosina käsittelemänsä kuvalliset ongelmat ja niistä kasvaneet teokset osoittavat, että hänen panoksensa tämän hetken maalaustaiteeseen on todella omaperäinen. Hänellä on myös omintakeinen muodon ja välineen taju, josta esimerkkejä ovat hänen käyttämänsä maalauspohjat sekä alusmaalaustekniikkansa.

Teokset

Galleria

Asiantuntijalausunto

// Catherine Lampert

Jouduin harkitsemaan ratkaisuani pitkään käyden läpi kunkin ehdokkaan tuotantoa. Päätöksen teko ei ollut helppoa erityisestikään siksi, että monet maalariehdokkaista tekevät erityisen vahvaa työtä ja heidän ateljeissaan joutui mukaan seikkailuun, hyvinkin henkilökohtaisiin tutkimusretkiin. Myös kuvanveistäjät olivat varsin kiinnostavia.

ARS FENNICA -palkinnonsaajaksi valitsen Johan Scottin. Hänen viime vuosina käsittelemänsä kuvalliset ongelmat ja niistä kasvaneet teokset osoittavat, että hänen panoksensa tämän hetken maalaustaiteeseen on todella omaperäinen. Hänellä on myös omintakeinen muodon ja välineen taju, josta esimerkkejä ovat hänen käyttämänsä maalauspohjat, tapansa levittää väri pohjalle sekä alusmaalaustekniikkansa ja jonka herkkyydelle en ole missään nähnyt vertaa. Ehkä se on lähtöisin Suomen saaristomaisemasta. Palkinto toisi huomiota hänen työskentelylleen, joka ansaitsee tulla tunnetuksi muuallakin kuin Pohjoismaissa.

Catherine Lampert

Museon johtaja
Whitechapel Art Galleryn johtaja

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Per Kirkeby

Per Kirkeby

ARS FENNICA 1993

Kuvataiteen eri tekniikoiden ja ilmaisukeinojen monipuolinen hyödyntäminen on osa Per Kirkebyn taiteilijakuvaa. Hänen maalauksiaan, veistoksiaan, grafiikkaansa, piirustuksiaan ja ympäristöteoksiaan onkin nähty viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmissa näyttelyissä parhaissa taidemuseoissa.

Teokset

Galleria

Esittely

Per Kirkeby

Per Kirkeby on syntynyt syyskuussa 1938 Tanskassa, jossa hänellä on ateljeeasunto sekä Kööpenhaminassa että Laesön saarella Kattegatin salmessa. Per Kirkeby on asunut pitkään myös Saksassa, jossa hän toimii mm. Karlsruhen taideakatemian professorina. Kirkebyn perheeseen kuuluu elokuva-alalla toimiva vaimo, tuotantopäällikkö Vibeke Windelöv ja kaksi poikaa.

Per Kirkeby aloitti taideopintonsa vuonna 1962 vastaperustetussa kokeilevassa taidekoulussa, Den Eksperimenterende Kunstskolen (EKS) Kööinassa. Se ei kuitenkaan ollut itsestään selvä ratkaisu. Jo vuodesta 1957 hän oli opiskellut Kööpenhaminan yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan kvartäärigeologia.

Vuonna 1963 oli Kirkebyn teoksia ensimmäistä kertaa esillä, EKS-koulun ryhmänäyttelyssä. Seuraavana vuonna esitteli hän piirustuksiaan ja kollaashejaan Kööpenhaminan pääkirjastossa. Vuonna 1965 oli hänellä ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttelynsä Den Frie Udstillingsbygningenissä Kööpenhaminassa, mukana 34 maalausta. Samana vuonna hän esitteli myös ensimmäiset ympäristöteoksensa. Seuraavina vuosina hän oli mukana erilaisissa happeningeissä ja performansseissa ja vuonna 1968 nähtiin Lundin taidehallin Anonymiteter-näyttelyssä ensimmäinen kivi-installaatio, ja vuonna 1973 ensimmäinen tiiliveistos.

Kuvataiteen eri tekniikoiden ja ilmaisukeinojen monipuolinen hyödyntäminen on edelleen osa Per Kirkebyn taiteilijakuvaa. Hänen maalauksiaan, veistoksiaan, grafiikkaansa, piirustuksiaan ja ympäristöteoksiaan onkin nähty viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmissa näyttelyissä parhaissa taidemuseoissa. Runsaan näyttelytoiminnan ansiosta on Per Kirkebystä tehty useita julkaisuja, joissa hänen tuotantoaan erittelevät tunnustetut taidekirjoittajat.

Per Kirkebyn ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa nähtiin vuonna 1976 legendaarisessa Halvat Huvit -galleriassa. Vuonna 1982 kutsui Taidemaalariliitto hänet galleriaansa. Seuraavana vuonna oli Kirkeby mukana laajassa kansainvälisen nykytaiteen ARS 83 -katselmuksessa Ateneumissa. Hänen teoksiaan nähtiin myös Modern Masters ’89 -näyttelyssä Helsingin Taidehallissa. Samana vuonna oli taiteilijalla yksityisnäyttely sekä Pohjoismaisessa Taidekeskuksessa Suomenlinnassa että Galerie Kaj Forsblomilla, jossa hän oli esillä myös vuonna 1990. Vuonna 1991 nähtiin maassamme toistaiseksi laajin kokoelma Kirkebyn teoksia Porin taidemuseossa.

Kotimaassaan on Per Kirkeby ollut jatkuvasti mukana ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä eri paikkakunnilla. Tärkein näistä oli ehkä Tabernakel-näyttely Louisianan museossa vuonna 1970. Myös yksityisnäyttelyitä hän on järjestänyt säännöllisesti. Merkittävimpiä ovat olleet yksityisnäyttelyt Tranegårdenissa vuosina 1972 ja 1975, Statens museum for Kunstissa vuonna 1975 sekä Ordrupgårdsamlingenissa vuonna 1981. Pääkaupungin ulkopuolella on hänen näyttelynsä nähty mm. Odensen taidemuseossa, Århusin taidemuseossa, neljästi Himmerlands Kunstmuseumissa Årsissa, Vejlen taidemuseossa, Kögen luonnosmuseossa ja Sophienholmissa Lyngbyssä. Taiteilijan laaja retrospektiivinen näyttely nähtiin vuonna 1990 Louisianan museossa.

Taiteilijan “toisessa kotimaassa” hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä vuodesta 1974 alkaen paitsi Kölnissä, jossa toimii häntä edustava Galerie Michael Werner myös mm. Münchenissä, Berliinissä ja Hampurissa. Näyttelypaikoista mainittakoon Museum Ludwig Kölnissä, Städelsches Kunstinstitut Frankfurtissa, Städtisches Museum Abteiberg Mönchengladbachissa ja Westfälisches Landesmuseum Münsterissä.

Pohjoismaiden ja Saksan ohella on Per Kirkebyllä ollut yksityisnäyttelyjä mm. Sveitsissä, Hollannissa, Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Islannissa, USA:ssa, Belgiassa ja Italiassa. Merkittävissä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä hänen teoksiaan on nähty lisäksi mm. Israelissa, Meksikossa, Portugalissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Unkarissa ja Brasialiassa.

Per Kirkeby on kutsuttu useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Tunnetuimpia näistä ovat ehkä Venetsian biennaali, jossa hän on edustanut maataan vuosina 1976 ja 1980 sekä kolmannen kerran kuluvana vuonna; documenta-näyttely Kasselissa Saksassa vuonna 1982 ja toistamiseen viime vuonna; Sydneyn biennaali Australiassa vuonna 1982; Carnegie International -näyttely Pittsburghissa vuosina 1985 ja 1988 sekä Middelheimin biennaali Belgiassa vuonna 1987.

Per Kirkeby on vastaanottanut kosolti tunnustusta kuvataiteilijan työstään. Jo vuonna 1965 hän sai Tanskan valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Vuonna 1968 hänelle myönnettiin nuorille taiteilijoille tarkoitettu Akademiråd-kultamitali ja vuonna 1987 arvostettu Thorvaldsen-mitali. Vuonna 1983 hän sai Eckersberg-mitalin ja vuonna 1990 hänelle luovutettiin saksalainen NORD/LB-pankin taidepalkinto tunnustuksena korkeatasoisesta taiteellisesta tuotannosta.

Per Kirkeby tunnetaan myös kirjailijana. Ensimmäisen runokirjansa hän julkaisi vuonna 1965 ja ensimmäisen romaaninsa kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen kuvataiteen kysymyksiä pohtinut esseekokoelmansa. Per Kirkebyn kirjallinen tuotanto käsittää tähän päivään mennessä yli viisikymmentä teosta, joukossa runoja, esseitä, romaaneja, piirustus- ja valokuvakirjoja, objekteja ja ornamentteja. Hänen teoksiaan on käännetty saksaksi ja englanniksi ja osia niistä on ilmestynyt mm. suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi. Hän on kirjoittanut useita artikkeleita näyttelyluetteloihin sekä taidelehtiin. Ansioistaan kirjailijana Per Kirkeby sai vuonna 1973 Tanskan valtion kolmivuotisen apurahan ja vuonna 1982 hänet nimettiin Tanskan kirjallisuusakatemian jäseneksi.

Per Kirkebyn monipuolista taiteilijakuvaa täydentää hänen liki 30 elokuvaa käsittävä filmituotantonsa. Alan kokeiluja hän teki jo EKS-koulussa. Jo ensimmäisissä elokuvissa, Brigitte Bardot vuodelta 1968 ja Stevns Klint og Möens Klint seuraavalta vuodelta näkyvät Kirkebyn elokuvatuotannolle ominainen kuvaestetiikka ja kokeellisuus. Fiktiivisten aiheiden ohella on Per Kirkeby toteuttanut dokumenttifilmejä matkoiltaan Grönlannista ja Meksikosta, henkilökuvat Wilhelm Freddiestä ja Asger Jornista sekä ajankohtaisia elokuvallisia kannanottaja. Suurisuuntaisin hänen elokuvaprojekteistaan on ollut vuosina 1974-75 valmistunut elokuva Normannerne (Pohjanmiehet), joka kertoi viikinkiajasta. Per Kirkeby on toiminut myös ohjaajana ja lavastajana. Vuonna 1983 hän oli Tanskan elokuvainstituutin johtokunnan jäsen.

Opiskeluajoista alkaen on Per Kirkeby osallistunut tutkimusmatkoille. Erityisen kiinnostunut hän on arktisista alueita. Grönlannissa hän on ollut geologina tutkimusretkikunnissa useita kertoja. Kuvataiteilijana, kirjailijana ja elokuvantekijänä hän on suunnannut matkansa myös Väli-Amerikkaan, Australiaan, Balille, Polynesiaan ja Uuteen Seelantiin. Viime syksynä oli Per Kirkeby näyttelymatkalla USA:ssa eikä voinut osallistua Ars Fennica 1993 -ehdokkaiden julkistamistilaisuuteen. Maalis-huhtikuussa 1993 hän teki työmatkan Yhdysvaltoihin ja Tahitille, josta syystä palkinnonjakotilaisuuskin siirtyi suunniteltua myöhemmäksi.

Asiantuntijalausunto

// María de Corral

Minulle mahdollisuus tutustua ehdokkaina olleisiin taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa on ollut valtavan antoisaa. Olen oppinut paljon heistä kaikista, heidän maistaan ja samalla itsestäni. Mielestäni kaikki seitsemän taiteilijaa ansaitsisivat ARS FENNICA -palkinnon.

Kun jälkikäteen olen pohtinut vierailuni aikana näkemääni ja kuulemaani, olen joutunut pitkään harkitsemaan sitä, mitä ARS FENNICAn kaltaisen palkinnon saaminen merkitsee nuorelle taiteilijalle: tukea ja kannustusta. Yhtä lailla taiteilijalle, jolla on jo pitkä ura takanaan, merkitsee tämäntyyppinen palkinto kaikkien hänen ponnistelujensa ja työnsä tunnustamista.

Kauan mietittyäni asian eri puolia ja toisaalta sitä, että palkinto nyt ensimmäistä kertaa laajenee suomalaisen taidemaailman ulkopuolelle ulottuen kaikkiin Pohjoismaihin, olen päättänyt myöntää ARS FENNICA 1993 -palkinnon Per Kirkebylle. Tunnustuksena hänen pitkästä työsarastaan, hänen tavastaan kohdata taiteilijan jokapäiväinen työ: häilyen varmuuden ja epävarmuuden välillä, mutta kilvoitellen ankarasti tiedon tavoittamiseksi.

María de Corral

Museon johtaja

María de Corral on toiminut ammattimaisesti taiteen kentällä vuodesta 1971, jolloin hän perusti Grupo Quincen (Ryhmä 15), joka toimi työpajana, kouluna, galleriana ja grafiikanvedosten julkaisijana. Vuonna 1981 María de Corral nimitettiin La Caixa de Pensiones -säätiön näyttelypäälliköksi; tehtävä, jota hän hoiti siihen asti kunnes hänesti tuli Museo Nacional de Arte Contemporanea Reina Sofían johtaja joulukuussa 1990.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Olegs Tillbergs

Olegs Tillbergs

ARS FENNICA 1994

Olegs Tillbergs taiteilijana on kiinnostunut aistielämyksistä ja eri materiaalien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Hänen tuotantonsa käsittää performansseja, installaatioita ja kollaaseja. Materiaaleina hänellä ovat arkipäiväiset esineet ja tapahtumat, alkaen Neuvostoarmeijan ylijäämäsaappaista päätyen lapsen syntymään.

Teokset

Galleria

Esittely

Olegs Tillbergs

Olegs Tillbergs taiteilijana on kiinnostunut aistielämyksistä ja eri materiaalien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Hänen tuotantonsa käsittää performansseja, installaatioita ja kollaaseja. Materiaaleina hänellä ovat arkipäiväiset esineet ja tapahtumat, alkaen Neuvostoarmeijan ylijäämäsaappaista päätyen lapsen syntymään. Olegs Tillbergsin teoksissa yhtyvät nämä kuvataiteelle oudot materiaalit ja hajut musikaalisiksi ja runollisiksi kokonaiselämyksiksi, jotka välittävät viestiä inhimillisistä perustunteista.

Olegs Tillbergs on syntynyt vuonna 1956 viehättävässä Saulkrastin kylpyläkaupungissa Riian lähellä. Opintonsa hän aloitti Riian keskiasteen taidekoulussa puuseppälinjalla. Vuodesta 1981 hän opiskeli Latvian taideakatemiassa valmistuen sisustussuunnittelijaksi vuonna 1986. Opiskelun jälkeen hän toimi muutaman vuoden sisustusarkkitehtina ja vuodesta 1989 vapaana taiteilijana. Olegs Tillbergsin ilmaisukeinoja ovat ennen kaikkea installaatio ja sen ohella maalaus, kuvanveisto, video ja valokuva. Installaatioissaan hän on käyttänyt hyvin omaperäisiä aineksia: esineitä ja materiaaleja, joilla on rikkaat merkityssisällöt. Hän on toteuttanut myös huomiota herättäneitä performansseja.

Ensimmäistä kertaa Olegs Tillbergs esittäytyi taiteilijana vuonna 1986 Riian Pietarin kirkossa järjestetyssä ryhmänäytelyssä: Telpa un mes (Tila ja me), jossa häneltä oli esillä installaatio nimeltä ”Kakku”. Vuonna 1988 hän oli mukana Saksassa ja Riiassa Latvialaista avantgardea esitelleessä kiertonäyttelyssä. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tabu zonas (Tabuvyöhykkeet) hän piti Berliinissä vuonna 1989. Riiassa hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Totala vientuliba (Täydellinen yksinäisyys) nähtiin vuonna 1991.

Kotimaassaan Olegs Tillbergs on esittäytynyt säännöllisesti niin yhteis- kuin ryhmänäyttelyissäkin. Viimeisimpiä näistä ovat Latvian Sorosin Nykytaiteen keskuksen vuosinäyttelyt: Zoom faktors vuonna 1993 ja Valsts (Valtakunta) vuonna 1994.Vuonna 1995 oli hänellä laaja yksityisnäyttely Skaties man acis (Katso minua silmiin) Riiassa Taidehalli Arsenals’issa, jossa yksi sali oli omistettu miehisyyden ja naisellisuuden käsitteille ja toinen sali, jonka täyttivät lukuisat hävittäjälentokoneiden torsot, kuoleman käsitteelle.

Suomessa Olegs Tillbergsin installaatioita oli ensi kertaa esillä Rauma Biennale Balticumissa vuonna 1990. Porin taidemuseossa vuonna 1992 pidetyssä Latvian nykytaiteen näyttelyssä Paaudze-Sukupolvi oli esillä hänen teoksensa, jonka osasia olivat valtava valaanluu, konerasvalla maalattu seinä ja siihen kiinnitetty öljypaperi. Samoja elementtejä, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa Tillbergs hyödynsi ARS FENNICA -näyttelykierroksellaan Suhdanne, jonka kolme erilaista kokonaisuutta nähtiin 1994-95 Suomessa Oulun taidemuseossa, Etelä-Karjalan taidemuseossa Lappeenrannassa ja Helsingin kaupungin taidemuseossa. Kesällä 1995 osallistui Olegs Tillbergs kansainväliseen ulkoilmataiteen Port of Art -näyttelyyn Kotkassa.

Muissa pohjoismaissa on Olegs Tillbergsin teoksia nähty Malmössä vuonna 1990, Kööpenhaminassa vuonna 1991 ja Tukholman Kulturhusetissa vuonna 1991. Kesällä 1993 nähtiin hänen sijoituspaikan edellytykset onnistuneesti hyödyntänyt ympäristöteoksensa Snaudosie karogi (Nukkuva lippu) Itämeren maiden veistotaiteen näyttelyssä Visbyssä.

Saksassa Olegs Tillbergs on esittäytynyt lukuisia kertoja. Vuonna 1992 hänellä oli yksityisnäyttely Itämeren maiden taidetta usein esittelevässä Galerie Nemo Eckernfördessä ja vuonna 1994 nähtiin hänen laaja yksityisnäyttelynsä Konjunktura (Suhdanne) Kielin kaupungin galleriassa. Vuoden 1996 alussa oli Olegs Tillbergsillä hyvän vastaanoton saanut yksityisnäyttely IFA-galleriassa Berliinissä.

Vuosina 1990 ja 1992 on Olegs Tillbergs esittäytynyt Tallinnassa. Vuonna 1991 hän oli mukana kansainvälisessä nuorten taiteilijoiden näyttelyssä Europe Unknown/Europe Niezana Puolassa ja samana vuonna nuorten riikalaistaiteilijoiden näyttelyssä näyttelyssä Budapestin Mücsarnok -näyttelyhallissa. Vuonna 1994 edusti Tillbergs maataan Sao Paulon biennaalissa Brasiliassa.

Ennen ARS FENNICA -palkintoa on Olegs Tillbergs saanut Latvian Sorosin nykytaiteen keskuksen I vuosinäyttelyn tunnustuspalkinnon installaatiostaan Gaidot Berlines vilcienu (Berliinin junaa odottamassa), jonka osina olivat valtavat Neuvostoarmeijan hapankaalitynnyrit sekä aiemmin rautatieasemilla toimineet aikataulukoneet. Näihin taiteilija oli sijoittanut aikataulujen sijaan ja sekaan mm. tietoja Riian historiasta ja Latvian taideakatemiasta mutta ennen kaikkea tietoja latvialaisista nykytaiteilijoista ja näiden tätä tarkoitusta varten tekemiä teoksia.

Asiantuntijalausunto

// Rudi Fuchs

Vieraillessani viidessä maassa kymmenen eri taiteilijan ateljeessa minuun teki suuren vaikutuksen jokaisen tekijän vakavuus ja hellittämättömyys työssä sekä heidän asennoitumisensa. Taiteilijoina he ovat hyvin erilaisia niin iältään, taustaltaan, olosuhteiltaan kuin tavoitteiltaankin. Siksi olikin erittäin vaikea valita yksi heistä ARS FENNICA -palkinnon saajaksi.

Päädyin siihen lopputulokseen, että minun tulee valita innostavimmalta vaikuttava taiteilija. Siksi esitänkin palkinnon saajaksi Olegs Tillbergsiä Riiasta. Hänen työnsä on mielikuvituksekasta, täynnä seikkailua ja samalla se on pelotonta. Hänellä on joitakin pieniä teoksia, mutta useimmat ovat suuria — ja joskus hänen ajatuksensa ovat hyvin vaikeita toteuttaa. Se ei kuitenkaan saa häntä muuttamaan mieltään.

Erityisesti pidänkin tästä uskomattomasta sitkeydestä hänen asennoitumisessaan. Hän ei laskelmoi taiteeessaan, eikä hän milloinkaan anna periksi: se osoittaa hänen vakaumuksensa syvyyden. Tämän vakaumuksensa ja laajakatseisen, rajoista piittaamattoman ajattelunsa ansiosta valitsen hänet ARS FENNICA -palkinnonsaajaksi.

Rudi Fuchs

Stedelijk Museum, Amsterdam
Rudi Fuchs johtaa Stedelijk Musepta Amsterdamissa. Hän on johtanut myös muita museoita Hollannissa (Van Abbemuseum, Gemeentemuseum) vuodesta 1975 lähtien.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Silja Rantanen

Silja Rantanen

ARS FENNICA 1996

Silja Rantasen maalaukset edustavat taiteellisen tajunnan postmodernia tyyppiä. Hän käsittelee tuotannossaan arkkitehtuurin muotoja. Konkreettinen arkkitehtuuri ei kiinnosta taiteilijaa sellaisenaan, vaan impulssina, eräänlaisen kulttuuridialogin aloitteentekijänä. Hän operoi arkkitehtuurin protoelementeillä, viivoilla, tasoilla ja niiden yhdistelmillä. Fasadi, sermi ja tikkaat ovat kaikki elementtejä, jotka synnyttävä tiloja, ajatuksia ja tunteita.

Teokset

Galleria

Esittely

Silja Rantanen

Silja Rantasen maalaukset edustavat taiteellisen tajunnan postmodernia tyyppiä. Hän käsittelee tuotannossaan arkkitehtuurin muotoja. Konkreettinen arkkitehtuuri ei kiinnosta taiteilijaa sellaisenaan, vaan impulssina, eräänlaisen kulttuuridialogin aloitteentekijänä. Hän operoi arkkitehtuurin protoelementeillä, viivoilla, tasoilla ja niiden yhdistelmillä. Fasadi, sermi ja tikkaat ovat kaikki elementtejä, jotka synnyttävä tiloja, ajatuksia ja tunteita.

Taiteilijan mielenkiinto suuntautuukin hänen itsensä ulkopuolelle; katsojaan, kulttuuriin ja historialliseen tilaan. Näistä tulee tutkimuksen kohde arkkitehtuurin sijasta. Silja Rantasen arkkityypit ovat emotionaalisten voimakenttien tiivistymiä; oman havainnon ja ehkä myös psyykkisen tilan heijasteita. Tästä syntyy voimakas omaelämäkerrallinen teksti, johon taiteilijan assosiatiivinen ja meditatiivinen työtapa on suuntautunut. Aleksandr Borovski

”Olen toistanut viidentoista vuoden ajan pariakymmentä kuva-aihetta, jotka nekin ovat lähellä toisiaan kuten risti ja verkko. Aiheeni liittyvät tilallisuuteen sen käsitteellisemmässä, litteässä muodossa. Mielestäni tila on abstrakteimmillaan juuri maalauksessa. Siksi kuvaan projektioita enkä tee veistoksia tai todellisia tiloja.”

Asiantuntijalausunto

// Bo Nilsson

Ensi silmäyksellä voi Silja Rantasen taiteellinen työskentely vaikuttaa ponnistelulta eri suuntiin, jossa figuratiivinen sekoittuu abstraktiin. Voisi luulla, että kyseessä on tietoinen vastakkainasettelu, jolla pyrittäisiin todentamaan postmoderni olettamus yhtenäisen tyylin mahdottomuudesta aikana, jolloin on vaikea käsittää yhtenäisen subjektin esittämistä. Hänen taiteellisessa työssään vastakkainasettelun tarkoitus tuskin on hämmentää katsojaa, vaan tutkia sitä erilaisten lähtökohtien rikkautta, joka muodostaa maalaustaiteen perustan.

Aiheensa Silja Rantasen maalaukset saavat pikemminkin kulttuurin tuotteista kuin luonnon muodoista. Usein ovat hänen aiheensa sekä yleviä että alhaisia; sekä taiteen alalta että arkipäivästä. Ne voivat olla rakennuksia tai paremminkin pohjapiirroksia: basilikan, kupolin tai muun taideteoksen kuten jonkun Giotton tai Fra Angelicon, mutta yhtä hyvin ne voivat olla jotakin niin yksinkertaista kuin pullapitko tai puinen tiskinkuivausteline. Usein joutuukin ylittämään maantieteellisiä tai aikakausien rajoja saavuttaakseen jotakin universaalia.

Osa näistä aiheista on tunnistettavissa, mutta se ei ole olennaista. Rantanen ei välttämättä ole kiinnostunut siitä, mikä on aiheen sisällöllinen tai tilallinen keskus. Aivan yhtä hyvin voi hänen huomionsa suuntautua johonkin yksityiskohtaan tai perifeeriseen, josta maalaus sitten saa alkunsa. Tämän seurauksena voi aihe tai alkuperä usein näyttää tuntemattomalta tai vieraannutetulta. Tämä korostuu maalauksissa, joissa aiheen lähtökohdan ja maalauspinnan yhdenmuotoisuus usein ovat problemaattisia.

Silja Rantanen on maalauksissaan pureutunut tilan merkitykseen maalaustaiteessa, jossa voidaan erottaa erilaisia ratkaisuja renessanssihenkisestä tilan illuusiosta, jota voisi verrata ikkunaan, aina modernistiseen tilanmuodostuksen puutteeseen, jossa maalaus on pinta, kuin peili. Mutta Silja Rantanen työstää myös myöhäismodernistista tilamallia, jossa maalaus omaksuu veistoksellisia ominaisuuksia merkitsemällä fyysisesti katsojaa ympäröivää tilaa. Voisi olettaa, että Silja Rantanen haluaisi tarttua tilan paradoksaalisiin ominaisuuksiin, mutta hänen kiinnostuksensa tuntuu pikemmin suuntautuvan erilaisten tilallisten arkkityyppien systematisointiin ja järjestämiseen. Ollaankin mahdollisimman lähellä tilan aakkosia, niitä jotka muodostavat maalaustaiteen perusteet, ja voitaisiinkin puhua maalauksen peruskielestä.

Monissa maalauksissa näiden yhteenliitettyjen tilakokemusten tulos kerrostuu tilalliseksi ambivalenssiksi, joka voi muistuttaa tyhjyyttä. Mutta se on tiivistynyttä tyhjyyttä, täynnä maalauksista otettuja näytteitä tai maalausten kokoelmia. Sitä voisi osuvasti verrata siihen hiljaisuuteen, jota Heinrich Böllin kuvaama tohtori Murke kokosi magnetofoniinsa tauoista. Se on sellainen analyyttinen katse taaksepäin maalaustaiteen historiaan, jonka juuret ovat maalaustaiteen konventioissa ja koodeissa. Mutta Silja Rantasen tapauksessa historian tuntemus muuttuu hyvin henkilökohtaiseksi lähtökohdaksi, joka avaa tien uuteen ja ennalta arvaamattomaan. Tällaiset haasteet tekevät mahdolliseksi torjua väitteet maalaustaiteen kuolemasta. Maalaustaide elää ja Silja Rantanen antaa sille elinvoimaa.

Bo Nilsson

Museon johtaja
Bo Nilsson on Rooseum-taidemuseon johtaja 1995. Hän on myös toiminut mm. Moderna Museetin pääintendenttinä ja vierailevana intendenttinä Louisianan museossa Tanskassa.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Peter Frie

Peter Frie

ARS FENNICA 1998

Peter Frien maalaukset pohjautuvat maisemamaalauksen pitkään perinteeseen ja erityisesti tapaan kuvata maisema voimakkaasti latautuneena tunnetilana. Maalauksissa ilmenee vahva paikan tuntu, mutta niissä on myös vertauskuvallisuutta, jota liian selvä yhteys tiettyyn paikkaan voisi hämärtää. Frie ei jäljennä näkymiä, vaan maalaa muistoja.

Teokset

Galleria

Esittely

Peter Frie

Peter Frien maalaukset pohjautuvat maisemamaalauksen pitkään perinteeseen ja erityisesti tapaan kuvata maisema voimakkaasti latautuneena tunnetilana. Maalauksissa ilmenee vahva paikan tuntu, mutta niissä on myös vertauskuvallisuutta, jota liian selvä yhteys tiettyyn paikkaan voisi hämärtää. Frie ei jäljennä näkymiä, vaan maalaa muistoja. ”En maalaa maisemia sinänsä, vaan projisoin niihin omat mielentilani: kuvaan maisemaa, jossa teoksen syntyhetkellä haluaisin olla”, Peter Frie sanoo.

Peter Frie jäsentää usein maalatun aiheensa osaksi valkoista maalauspohjaa jättäen tämän ”tyhjän” tilan tasapainottavaksi ja maisema-aihetta korostavaksi tekijäksi. ”Kuvaa reunustavat isot valkeat alueet antavat maisemalle tilaa laajentua, ne ovat kuin kaihdin, jonka takana maisema jatkuu. Samalla ne kuitenkin keskittävät kuvan, tarkentavat katsetta ja vahvistavat katsojan tunnekokemusta”, kuvailee Jeremy Lewison artikkelissaan.

Asiantuntijalausunto

// Jeremy Lewison

Ars Fennica -voittajan valitseminen oli sekä vaativaa että antoisaa. Valmiiksi laaditussa ehdokaslistassa on omat vaaransa, sillä palkintolautakunta ei voinut ennalta arvata minun mieltymyksiäni. Lisäksi yhdeksän ehdokkaan luona vieraileminen edellytti matkaa Reykjavikiin, Osloon, Kööpenhaminaan, Helsingborgiin, Tukholmaan, Helsinkiin, Berliiniin, Torinoon ja Pisaan – kuusi viikkoa kestänyt matkustaminen kävi työstä!

Kokemus oli kuitenkin kiehtova ja pääsin tutustumaan yhdeksään taiteilijaan, jotka kertoivat työstään auliisti ja valaisevasti. Vierailujen aikana tutustuin mahdollisuuksien mukaan yleisemminkin pohjoismaisen taiteen kenttään, jotta osaisin arvioida ehdokkaita omassa kontekstissaan. Minusta näyttää kuitenkin selvältä, että leimallisesti pohjoismaista taidetta ei juuri ole: aivan kuten taiteilijat muuallakin maailmassa, Pohjoismaiden taitielijat tekevät työtään kukin omalla tavallaan. Kansallisuudella ei näytä taiteessa olevan suurta merkitystä, paikallisuudella sen sijaan on. Kenties juuri siksi kaikki ehdokkaat ovat niin erilaisia ja voittajaa oli vaikea valita.

Päätöksen aika on kuitenkin koittanut, ja olen päättänyt myöntää palkinnon Peter Frielle. Frien maisemamaalauksen pitkään perinteeseen pohjautuvat työt, joissa näkyy vaikutteita niin Turnerilta, Constablelta kuin Munchiltakin, ovat yhtä aikaa intiimejä ja monumentaalisia. Hänen tapansa sijoittaa kuvattu maisema valkoiseen värikenttään rikkoo perinteisen tavan nähdä maisemamaalaus ikkunana maailmaan, ja sillä on katsojaan suorastaan fyysinen vaikutus. Maisemaa ympäröivä valkea kangas keskittää kuvan, mutta antaa sen samalla laajeta loputtomiin sivusuunnassa. Maisema muuttuu ikkunasta portiksi, kun katsoja johdatetaan vertauskuvallisesti astumaan sisään kuvaan. Näin katsomisesta tulee fyysinen kokemus”. Frien maalaukset ovat kuitenkin enemmän kuin maisemia, sillä niistä huokuu voimakas menetyksen ja surun tunne. Ennen kaikkea ne välittävät katsojalle vahvan ja liikuttavan kokemuksen, joka rohkaisee mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun”.

Jeremy Lewison aloitti Tate Galleryn kokoelmien johtajana tammikuussa 1998, ja hän on viran ensimmäinen haltija. Kokoelmien johtaja on ´humanistijohtaja´, joka huolehtii kokoelmien teoksiin liittyvän tutkimustyön ja sen kysymyksenasettelun tasosta ja vastaa museon hankintaohjelmasta. Kun uusi modernin taiteen Tate Gallery ja brittiläisen taiteen Tate Gallery avataan vuosina 2000 ja 2001, Jeremy Lewisonin johtamasta kokoelmaosastosta tulee keskusyksikkö, joka hoitaa ripustus- ja näyttelyasioita Tate Galleryn molemmissa uusissa näyttelypaikoissa. Tate Galleryn kokoelmiin kuuluu englantilaista taidetta 1500-luvulta nykypäiviin saakka sekä ulkomaista taidetta 1900-luvulta.

Ennen siirtymistään Tate Galleryn palvelukseen vuonna 1983 Jeremy Lewison oli Cambridgessa Kettle´s Yard Galleryn kuraattorina ja järjesti siellä useita modernin taiteen ja nykytaiteen näyttelyitä. Lewison on ansioitunut tutkija, ja hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat sotien välinen taide Englannissa, abstrakti ekspressionismi, nykytaide ja nykygrafiikka. Tate Galleryn vuosinaan hän on tehnyt laajan tutkimuksen Ben Nicholsonin töistä, laatinut catalogue raisonnén Sol Le Wittistä ja Brice Mardenista, sekä näyttelyluettelon Anish Kapoorin piirustuksista. Parhaillaan hän kirjoittaa Jackson Pollockista.

Lewisonin tämän vuosisadan taidetta käsitteleviä artikkeleita on julkaistu monissa brittiläisissä ja ulkomaisissa julkaisuissa ja näyttelyluetteloissa. Viime aikoina hän on kirjoittanut Shirazeh Houshiarysta, Georg Baselitzista ja Englannin 1930-luvun taiteesta. Ennen nimitystään kokoelmien johtajaksi Lewison toimi modernin taiteen kokoelmien apulaisintendenttinä vuodesta 1990 ja vt. johtavana intendenttinä vuodesta 1996.

Jeremy Lewison

Johtaja, Tate gallery

Tate Galleryn kokoelmien johtaja.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Markus Copper

Markus Copper

ARS FENNICA 1999

Markus Copper yhdistää vaivatta luonnon ja teknologian sekä tieteellisen ja käsityöläisen asenteen. Copper ei ihannoi teknologiaa, vaan teknologia ja koneet on valjastettu taiteen palvelukseen. Copperille koneet eivät merkitse pysyvyyttä eivätkä voittoa luonnosta, vaan päinvastoin. Koneet ja teknologia on tuhottava.

Teokset

Galleria

Esittely

Markus Copper

Saskia Bos, Amsterdamissa sijaitseva De Appel -nykytaiteen keskuksen johtaja valitsi ARS Fennica 1999 voittajaksi Markus Copperin. Ratkaisunsa perusteluissa Saskia Bos lausui mm.: ”Pitkän harkinnan jälkeen valintani kohdistui nuoreen, myrskyisään taiteilijaan, jota ajaa tarve ymmärtää maailmaa ja tehdä se paremmin käsitettäväksi tekemällä asioita omin käsin. Joidenkin silmiin hän kenties näyttää menneen ajan taiteilijalta: häntä eivät kiinnosta uusimmat tekniikat tai myyminen, hän ei halua olla muodikas.”

Imatran taidemuseossa 5. marraskuuta avautuvassa palkintonäyttelyssä on tilaisuus nähdä Markus Copperin tähänastisen uran päätyöt. Mukana on kunnioituksen sekaista ihmetystä herättänyt laulava jättiläisvalas, Archangel of Seven Seas (Seitsemän meren arkkienkeli). Vastavalmistunut suurteos Son of the Morning Glow (Aamuruskon poika) on maaginen ja moniselitteinen teos, joka edustaa rahaa, mainetta ja kunniaa. Teos koostuu välkkyvistä ja ääntelevistä, kolmimetrisistä pylväistä, joita metalliset, liikkuvat ”osterinkuoret” peittävät.

”On syytä muistaa ja alleviivata, että Copper on ennen kaikkea kuvanveistäjä, tilaa ja aikaa hahmottava tekijä, joka rakastaa eri materiaaleilla pelaamista ja väsäilyä. Copper pyrkii muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tekemään itse lähestulkoon kaiken mitä teoksista löytyy. Sähköt, metallityöt – mitä tahansa. Motiivina on riippumattomuus ja käytännöllisyys. Hänen pitää pystyä hallitsemaan käyttämänsä tekniikat ja välineet”, kuvailee Mika Hannula Copperin työskentelytapaa näyttelyn yhteydessä julkaistavassa kirjassa.

Markus Copper yhdistää vaivatta luonnon ja teknologian, kuten massiivinen valas osoittaa, sekä tieteellisen ja käsityöläisen asenteen. Copper ei ihannoi teknologiaa, vaan teknologia ja koneet on valjastettu taiteen palvelukseen. Copperille koneet eivät merkitse pysyvyyttä eivätkä voittoa luonnosta, vaan päinvastoin. Koneet ja teknologia on tuhottava. ”Perustasoltaan ja -piirteiltään Copperin työt liittyvät erittäin tiiviisti tähän hetkeen, jälkitraditionaaliseen ja jälkiteolliseen länsimaiseen yhteiskuntaan, jossa valtava määrä koneita ja välineitä ovat ei vain arkisia vaan itsestään selviä. Ja tämä on se maaperä, konteksti, johon hänen vahvasti omaelämäkerrallisiin tapahtumiin nivoutuvat teoksensa kiinnittyvät, ankkuroituvat”.

Teksti: Mika Hannula

Asiantuntijalausunto

// Saskia Bos

Tehtävänäni oli valita vuoden 1999 Ars Fennica -palkinnon voittaja kahdeksasta huolellisesti valitusta ja keskenään aivan erilaisesta ehdokkaasta. Säätiö tarjosi minulle mahdollisuuden käydä perinpohjaisia keskusteluja ehdokkaiden kanssa ja tutustua heidän töihinsä etukäteen diakuvien ja näyttelyluetteloiden kautta. Ateljeevierailuista ja tapaamisista tulikin sitten ratkaisevan tärkeä tekijä, kuten aina, sillä tietopuolisia vastauksia kuunnellessani saatoin myös päätellä oliko intuitioni osunut oikeaan.

Pitkän harkinnan jälkeen valintani kohdistui nuoreen, myrskyisään taiteilijaan, jota ajaa tarve ymmärtää maailmaa ja tehdä se paremmin käsitettäväksi tekemällä asioita omin käsin. Joidenkin silmiin hän kenties näyttää menneen ajan taiteilijalta: häntä eivät kiinnosta uusimmat tekniikat tai myyminen, hän ei halua olla muodikas. Hänen etsintänsä voi vaikuttaa yksityiseltä oikulta. Silti nämä näennäisen autistiset, raskaat ja toisinaan karkeatekoiset veistokset puhuttelevat muidenkin tuntoja: ne kertovat peloista, joita hallinnastamme karannut huipputekniikka herättää, eläimellisistä vaistoista ja myyteistä, jotka vainoavat meitä unissa, kirjoissa ja elokuvissa.

Juuri sellaista mahtia on myös Kiasman kokoelmiin päätyneessä Valaassa: se on painava ja liikkumaton kuin ihmisen voittama luonnonmuoto ja siitä kuvastuu samaan aikaan sekä haavoittuvaisuutta että voimaa. Jos tämä työ heijastelee taiteilijan suhdetta luontoon, tuo suhde on toden totta muuttunut: tässä ei kyseenalaisteta kunnioitusta luonnon luomuksia kohtaan, muttei myöskään kilvoitella niiden kanssa jäljittelemällä aineen sirpaleita, sammalta tai ihoa. Tämä eläin on synnytetty löytötavarasta –kirkosta puretuista urkupilleistä — ja tämän muodon uudelleenluomisen kautta teoksessa sulautuvat yhteen orgaaniset ja ihmisen tekemät osat. Myös Iron Maiden ja Tuonelan Sorsat kertovat ihmisen kamppailusta ja häntä vainoavista unista. Uusimmassa työssään Big Bang Echo taiteilija etsii henkisempää polkua, jolle ”laulava” valas hänet kenties ohjasi. Onko työ sitten todella tämän päivän taidetta? Ainakin siinä mielessä on, että se puhuttelee monia aisteja: sen visuaalinen olemus huokuu liikettä ja ääniä.

Markus Copperin karhea estetiikka on pohjimmiltaan ”modernia” ja hän on selkeästi juuri sellainen vastarannan kiiski kuin tämän menneen vuosisadan taiteilijoilta on odotettukin. Johtuneeko sitten hänen veistoksistaan ja performansseistaan välittyvästä kyynisyyden puutteesta ja vilpittömästä puhtaan runouden etsimisestä että hän on taiteilija, joka vaikuttaa uskottavalta vielä ensi vuosituhannellakin?

Saskia Bos

Kuraattori, taiteilija

Saskia Bos on toiminut De Appel -säätiön ja nykytaiteen keskuksen johtajana vuodesta 1984. Hän toimii myös keskuksessa vuonna 1994 aloitetun kansainvälisen kuraattorien koulutusohjelman johtajana. Hän on toiminut useiden merkittävien näyttelyiden ja biennaaleiden kuraattorina ja komissaarina ja hoitanut moninaisia asiantuntijatehtäviä. Hollantilaisen Openbaar Kunstbesitz -taidelehden päätoimittajana hän oli vuosina 1974-1981. Lisäksi hän on kirjoittanut kuvataidekritiikkejä sekä hollantilaisiin että kansainvälisiin lehtiin. 1980 -luvun alkupuolelta lähtien hän on osallistunut useisiin kansainvälisiin symposiumeihin ja taidetapahtumiin ja luennoinut nykytaiteesta.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Heli Hiltunen

Heli Hiltunen

ARS FENNICA 2001

Heli Hiltusen työt ovat etupäässä moniosaisia teossarjoja, joissa pienet työt yhdistyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hiltusen aiheet liittyvät usein muistiin, rakkauteen ja aistilliseen läheisyyteen. Teokset ovat henkilökohtaisen ja perheen historian dokumentteja, mutta myös tarinoiden kerronnan välineitä.

Teokset

Galleria

Esittely

Heli Hiltunen

Heli Hiltusen työt ovat etupäässä moniosaisia teossarjoja, joissa pienet työt yhdistyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hiltusen aiheet liittyvät usein muistiin, rakkauteen ja aistilliseen läheisyyteen. Teokset ovat henkilökohtaisen ja perheen historian dokumentteja, mutta myös tarinoiden kerronnan välineitä. Uusimmissa maalauksissaan Hiltunen on keskittynyt maisema-aiheeseen. Töiden lähtökohtana voi olla lapsuuden muisto tai vähäpätöisestä lätäköstä otettu valokuva. Taiteilijan käsittelyssä aiheet muuttuvat, fragmentoituvat ja etääntyvät esikuvistaan. Heli Hiltusen siveltimenjälki on kiehtovan kaksijakoinen: samalla kun se on fyysinen ja aistikas on se myös keveän aineeton, piirre mitä lukuisat hienostuneet harmaan eri vivahteet korostavat. Tuloksena on himmeää, intensiivistä valoa hohtavat, ikään kuin harson läpi nähdyt iättömät maisemat.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Heli Rekula

Heli Rekula

ARS FENNICA 2002

Rekula tekee enimmäkseen video- ja valokuvateoksia, usein lavastettuja valokuvia. Hänen tavallisimpia aiheitaan on naisen vartalo ja naisen monet roolit: yksin ja ryhmässä. Tärkeimpiä teemoja ovat viattomuus ja sen menetys, puhtaus ja epäpuhtaus, sekä näiden käsitteiden välisen rajan vetäminen.

Teokset

Galleria

Esittely

Heli Rekula

Heli Rekula valmistui Lahden muotoiluinstituutin valokuvauslinjalta vuonna 1991. Rekula tekee enimmäkseen video- ja valokuvateoksia, usein lavastettuja valokuvia. Hänen tavallisimpia aiheitaan on naisen vartalo ja naisen monet roolit: yksin ja ryhmässä. Tärkeimpiä teemoja ovat viattomuus ja sen menetys, puhtaus ja epäpuhtaus, sekä näiden käsitteiden välisen rajan vetäminen.

Rekula tarkastelee ihmistä kulttuurisena eläimenä. Hän kyseenalaistaa tavan, jolla kulttuuri muovaa ihmisen luontaista seksuaalisuutta ja aggressioita. Uskonto on yksi tapa hallita ihmistä: se verhoaa kehon normeilla ja tabuilla.

Maisemakin kuuluu Rekulan aiheisiin. Hänen maisemavalokuvansa ovat luonteeltaan lähes uskonnollisia, kuin jonkin tuntemattoman uskonnon alttareita. Ne esittävät toisaalta puhdasta luonnonmaisemaa, jossa ihmiskäden jälki ei näy, ja toisaalta autonrengasvuoria tai haaksirikkoutuneita laivoja. Muodot ja materiaalit korostuvat Rekolan maisemavalokuvissa.

Taiteilija on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ulkomailla, ja hänen videoteoksiaan on esitetty monilla filmifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Teksti: Marja Sakari

Asiantuntijalausunto

// Robert Storr

Heli Rekula on epävarmuuksien taiteilija. Hänen valokuviensa ja videoidensa yksinkertainen tyylikkyys vangitsee paikkoja tai olotiloja, joiden katsojat tehdään yhtäkkiä tietoiseksi ympäröivästä maailmasta – puuskittaisesta tuulesta ja vaihtelevasta valosta merellä ja sen taustalla näkyvällä saarella videossa Landscape No 20 An Tiaracht, tai toisen olennon läsnäolosta heidän edessään videossa Maailmojen välissä, kuitenkin kasvavan epävarmuuden vallassa ja hiljaisen huolestuneina siitä, onko tuohon haaveiden paikkaan mitään pääsyä tai onko tuohon eloisaan havainnoituun henkilöön mitään todellista yhteyttä.

Rekula on tässä mielessä etäisyyksien taiteilija, joka tuo esiin mahdollisuuden ihmisten ja luonnon tai ihmisten ja toisten ihmisten väliseen kommunikointiin mutta jonka tarkka ilmaisuvälineensä hienosäätö – kiinteä polttopiste liikkumattoman maiseman yhdestä ainoasta kohdasta tai yhtäläisen kiinteä katse kiinnitettynä kiihtyneeseen hahmoon, joka liikuskelee kameran tähtäimessä ja katoaa siitä vain tullakseen uudelleen näkyviin ja taas lähteäkseen – kaikki tämä auttaa eristämään yksittäisen katsojan omaan tilaansa ja valpastuttaa hänet oman liikkumisensa, oman keskittymiskykynsä suhteen, tarkkailemaan omaa kykyään yksinkertaisesti ”olla” ajassa ja tilassa, omaa itsehillinnän kapasiteettiään.

Tällä tavoin Rekula käyttää näkemisen tekniikkaa kehittääkseen katsojassa veistoksellista tietoisuutta, jossa katsojan ruumiista tulee hankalasti paikannettava kohde suhteessa esineisiin, jotka silmä näkee mutta joista se ei aivan pysty saamaan otetta tilassa, jossa hajavalaistus, seinän vaimeat sävyt, hiukan rakeiset valokuvat ja hiukan rakeiset videokuvat luovat lähes ajelehtivan todellisuuden, joka hengittää – niin kuin tuulet veden yllä – ja tarjoaa osittaisen pääsyn toisiin vallattuihin tiloihin – hätääntyneelle nuorelle miehelle kuuluviin – mutta jonka outo aineettomuus ja tunnelma eivät sisällä muuta ruumista kuin katsojan, ei mitään muuta konkreettista esinettä kuin videoilluusiota synnyttävän mekaanisen laitteiston.

Niinpä vaikutus joka saadaan aikaan on heti mietiskelevä – aina levolliseen romanttisuuteen saakka – ja hienoisesti mutta itsepintaisesti levottomuutta herättävä, kun hyväksyy sen tosiasian, ettei mitenkään voi ”asettua” suhteeseen luonnon kanssa näiden kuvien avulla – joihin muuten sisältyy kuvia rannalle riviin ajetuista autoista mahtavien näköalojen edessä ikään kuin ne olisivat ajoneuvojen falangi, joista kullakin on oma pysäköintiruutunsa drive-in-elokuvateatterissa – eikä mitenkään voi murtautua kuvaruudun läpi autistisen miehen luo, koska on vankina häntä pimennetystä huoneesta katselevan katsojan sulkeutuneisuudesssa.

Aiheen huomioon ottaen hätkähdyttävän epäsentimentaalisina Rekulan valokuvat ja videot ovat samalla kertaa ajatuksia herättäviä ja haastavia. Sillä juuri kun ne kutsuvat mukaansa, ne tekevät hankalaksi tietää missä itse niiden suhteen on. Ja juuri kun ne näyttävät houkuttelevan eläytyvään kohtaamiseen kuvaamansa kontekstin kanssa, ne estävät kaiken sellaisen itsen projisoinnin pakottaen katsojat turvautumaan omiin voimavaroihinsa ja palauttaen heidät harkitsemaan, minkä vuoksi he niin kovasti haluavat samaistua kuviin, jotka määritelmällisesti näyttävät ikuisesti heidän ulottumattomissaan olevilta tilanteilta. Rekula tunnustaa nämä kaipauksen ja katkoksen väliset vaihtokaupat, pitäen kuvienteon perusedellytyksenä katsomista ja osallistumista tiukassa pinteessä, ja hän liittää tämän tietonsa kokemukseen, jota hän välittää formaalisesti täsmällisillä ja aidon liikuttavilla ja kuitenkin ehdottoman tietoisilla ja jopa itse keinojen suhteen kriittisillä tavoilla, joita hän käyttää luodakseen illuusion ”paikalla olosta” ja ”mukana olemisesta”.

Robert Storr

Kuraattori, taiteilija
Robert Storr on taiteilija ja kriitikko sekä New Yorkin Modernin taiteen museon maalaus- ja veistotaiteen osaston vanhempi kuraattori. Hän luennoi ahkerasti sekä kotimaassaan että ulkomailla. Hän on opettanut maalausta, piirustusta, taidehistoriaa ja -kritiikkiä useissa yliopistoissa ja taidekouluissa, mm. Rhode Island School of Designissa, Tyler Art Schoolissa ja New Yorkin yliopiston kuraattorien koulutusohjelmassa.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Mari Sunna

Mari Sunna

Ehdokkaat 2005

Mari Sunna liikkuu hämärän rajamailla. Hänen naisensa eivät ole päivänvalon eläjiä, vaan olentoja, jotka nousevat esiin suurkaupungin utuisesta ihmisvirrasta, muistoista ja mielentiloista, usein myös taiteen historiasta. Sunna näyttää, miten nainen on ollut sfinksin pää, eri asentoihin väännelty malli, japanilaisen puupiirroksen suloinen geisha, naistaiteilijan omakuva.

Teokset

Galleria

Esittely

Mari Sunna

Mari Sunna liikkuu hämärän rajamailla. Hänen naisensa eivät ole päivänvalon eläjiä, vaan olentoja, jotka nousevat esiin suurkaupungin utuisesta ihmisvirrasta, muistoista ja mielentiloista, usein myös taiteen historiasta. Sunna näyttää, miten nainen on ollut sfinksin pää, eri asentoihin väännelty malli, japanilaisen puupiirroksen suloinen geisha, naistaiteilijan omakuva.

Sunna tekee maalauksissaan naisen näkyväksi ja samalla näkymättömäksi. Hän kumoaa taiteen perinteet sallimalla naisilleen intiimiyden. Naiset häivähtävät maalauksen pinnalla, vierailevat siinä nopeasti ja katoavat jonnekin omaan tarinaansa. Naiset verhoavat itsensä, luovuttavat itsestään taiteelle vain vähäisen aavistuksen.

Naiset ovat harvoin kokonaisia, usein pelkkiä fragmentteja, ääriviivoja, hiusten heilahdusta nopeassa liikkeessä. Silmiin pistävää on kasvottomuus. Nainen pitää kädessään peiliä, mutta peili ei heijasta mitään. Nainen seisoo loistokkaassa muotokuvassa mahtava hattulaite hiustensa koristeena, mutta hänellä ei ole kasvoja.

Sunnaa on pakko verrata Helene Schjerfbeckiin. Myös Schjerfbeck maalasi paljon naiskuvia, mutta mallejaan ne eivät esittäneet. Mallien kasvot muuttuivat tuntemattomiksi, yksinkertaistuivat värisivalluksiksi, peittyivät valkoisten maalikerrosten taa. Yhdessä omakuvistaan Schjerfbeck on keskittynyt hiuksiinsa ja jättänyt kasvot lähes kokonaan pois.

Sunnan taide ei ole omistavan katsojan taidetta. Sunna ei tyrkytä, makeile, viettele yleisöä taidoillaan. Katsojalle syntyy helposti se tunne, että hän on tässä ulkopuolinen, tunkeileva muukalainen, jolla on ohimenevä etuoikeus kurkistaa kuvien sisäiseen maailmaan.

Teksti: Pirjo Hämäläinen

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.