Pauno Pohjolaisen maalatut reliefit ovat katsojalle kuin itseilmaisu ja ulkoinen ilmiö yhtä aikaa. Niiden orgaaninen struktuuri viestii henkistä itseriittoisuutta, sisäistä keskittymistä ja tyyneyttä. Teokset käyvät jatkuvaa sisäistä keskustelua metodien ja materian, yhteisön ja ympäristön sekä luonnonmuotojen ja eriasteisten abstraktioiden välillä.

Suvereeni materiaalin tuntemus, sen rakenteellisten periaatteiden kunnioittaminen antaa käsinkosketeltavan ilmaisun alitajuisille tarkoituksille. Teosten dynaaminen jännitys ylittää ja muuntaa materiaalin olennaiset osat. Muodon lisääntyminen ja leviäminen ei ole mielivaltaista vaan tapahtuu kokonaisuuden ehdoilla, joka muodostaa uskottavan ja olennaisen osan objektin sisäisestä ongelmasta. Tämä kokonaisuus antaa suunnitelluille muodoille täsmälliset rajat. Autonomisesti hallittu rytmi yksinkertaistaa ja selkeyttää ilmaisulliset mahdollisuudet. Teosten dualismi on selkeä: muoto ja sisältö, materia ja henki. Näiden vuorovaikutuksesta syntyy rytminen kajo, joka ylittää filosofisella tai psykologisella tasolla viittaukset ja illuusion. Rakenteellisuus antaa katsojalle kosketuksen nyansseihin ja kovaan muotoon, pintaa ja sen struktuureihin, värin ja sen pohjan suhteeseen. Teoksista huokuu vitaalisuus ja aistillisuus, ne tuntuvat hengittävän ja kasvavan.