On harvinaista, että katsoja pääsee seuraamaan, kuinka ihmiset tarkastelevat omaa yksilöllistä ja sosiaalista taustaansa näkökulmista, joista he eivät normaalisti sitä tarkastele. Yleensä me katsojat näemme joko taiteilijan pysäyttämän tilanteen tai yhteisön tarinan, jonka taitelija on pysäyttänyt, ja lisäksi meille tarjoillaan monenlaisia dokumentteja.

Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen teokset eivät pohjaudu mihinkään näistä strategioista. Heidän ajatuksensa osallistumisesta ja dokumentoinnista on toisenlainen. Vallitsevan käsityksen mukaan osallistuvan taiteilijan työskentelymetodi – niin arvokasta tai innoittunutta kuin työ ehkä onkin – ei yllä samalle tasolle kuin vanha kunnon esineiden valmistaminen.

Kalleisen ja Kochta-Kalleisen taide kumoaa tämän holhoavan näkemyksen. Se todistaa, että ihmeitä voi tapahtua, kun ihmisyhteisölle tarjotaan välineet luovaan, mielikuvitukselliseen osallistumiseen; lisäksi tarvitaan kovaa työtä, aikaa ja paneutumista, valmiutta avoimeen keskusteluun, apua ja neuvoja. Kalleisen ja Kochta-Kalleisen teokset ovat erittäin ajankohtaisia: ne tuovat esiin tarinoita, jotka on laadittu asialle omistautuneen yhteisöllisyyden hengessä; ne ammentavat voimansa siitä häilyväisestä lähteestä, jota kutsutaan taiteelliseksi osaamiseksi – samaten kuin estottomasta huumorista ja absurdiudesta. Ne nakertavat vallitsevaa käsitystä dokumentaarista, koska ne käsittelevät jonkin tietyn tilanteen ”todellisuutta” rakentamalla sen uudelleen omaperäisen etäännyttämisen keinoin.

Joukosta häkellyttävän hienoja taiteilijoita, jotka kaikki käyttävät hyvin erilaisia ilmaisukeinoja, valitsin Kalleisen ja Kochta-Kalleisen, koska heidän suhtautumisessaan nykyaikaan on jotain ehdottoman kaunista. He nostavat esiin ääniä ja tilanteita, jotka usein hukkuvat median ja isojen asioiden hälinään. Niin kuin kaikki suuri taide, heidän teoksensa tarjoavat katsojan mielikuvitukselle mahdollisuuksia, ei loppupäätelmiä.