Mark Raidpere

Mark Raidpere

ARS FENNICA 2008

Mark Raidpere (s. 1975) on työskennellyt valokuvaajana ja videotaiteilijana kymmenen vuotta. Hänen töidensä keskeisiä teemoja ovat runollisen ja käytännöllisen, henkisen ja fyysisen sekä roolin ja todellisuuden väliset erot ja konfliktit.

Esittely

Mark Raidpere

Mark Raidpere (s. 1975) on työskennellyt valokuvaajana ja videotaiteilijana kymmenen vuotta. Hän on muun muassa edustanut Viroa vuoden 2005 Venetsian biennaalissa.

Raidperen tuotannon teemat ovat ajan myötä uudistuneet ja muuttuneet. Aiempien omia ja perheen kipeitä kohtia käsittelevien lähikuvien jälkeen uusimpien teosten näkökulma on ollut kohdetta etäämpää katsova.

Hänen töidensä keskeisiä teemoja ovat edelleen runollisen ja käytännöllisen, henkisen ja fyysisen sekä roolin ja todellisuuden väliset erot ja konfliktit.

Teksti: Anu Allas

Asiantuntijalausunto

// Hou Hanru

Virossa vuonna 1975 syntynyt Mark Raidpere on teoksissaan sinnikkäästi ja johdonmukaisesti pyrkinyt etsimään dynaamista suhdetta oman identiteetin kehittymisen ja yhteiskunnallisten tapahtumien välille kylmän sodan jälkeisessä siirtymävaiheessa. Tärkeimpänä ilmaisuvälineenään Raidpere käyttää videota.

Taiteessaan hän pureutuu tutkimaan meidän aikamme rajuissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa elävien ihmisten psykologista maailmaa. Usein hän asettaa tutkimustyönsä ja tuotantonsa keskipisteeseen oman itsensä, perheensä ja tuttavapiirinsä. Äärimmäisen herkästi ja tehokkaasti hän paljastaa ne syvät ristiriidat ja vaikeudet, joita meistä jokainen kokee ja joiden kanssa on yritettävä tulla arkielämässä toimeen. Intiimeistä lähtökohdistaan Raidpere kuljettaa havaintonsa ja todistusaineistonsa edelleen kohti yhteiskunnallista maaperää; tärkeitä aiheita hänen taiteessaan ovat myös mm. yhteiskunnan marginaalissa elävät ihmiset, urbaani väkivalta ja katujen elämä.

Taiteilijan videokameran käytölle on tunnusomaista ilmaisun yksinkertaisuus, eleettömyys ja objektiivisuus, mutta samalla hän tulee vavahduttavasti paljastaneeksi yleisön katseelle inhimillisiä onnettomuuksia ja sosiaalisia murhenäytelmiä, joita kätkeytyy arkielämän epävarmuuden ja kommunikaatiovaikeuksien taakse.

Tästä kummallisesta olotilasta, joka on seurausta rajuista yhteiskunnallisista muutoksista, on kovaa vauhtia tulossa nykyajan ihmiskunnan perusolotila. Suuntaus on erityisen näkyvä ja voimakas Baltian maiden kaltaisissa entisissä neuvostotasavalloissa, joissa elämä on jatkuvaa identiteetin ja yhtenäisyyden etsintää sekasortoisessa tilanteessa ”vallankumouksen” jälkeen, kun on siirrytty neuvostojärjestelmästä liberaaliin kapitalistiseen globalisaatioon.

Raidpere, joka on kasvanut tämän ”vallankumouksen” keskellä, onnistuu taiteessaan tavoittamaan ajan jännitteet ja purkamaan ne näyttelytilaan. Yleisö liikuttuu Raidperen ensi näkemältä yksinkertaisista teoksista ja joutuu vääjäämättä hämmentyneeseen, joskus jopa huvittuneeseen mielentilaan – mutta kokemus on aina yhtä unohtumaton. Me elämme kaikki todellakin saman sekasorron keskellä.

Hou Hanru

Kuraattori, professori
Hou Hanru tunnetaan dynaamisena ja innovatiivisena kuraattorina ja taidekriitikkona, jonka ansioluettelo on pitkä ja maantieteellisesti laaja. Hän on on syntynyt 1963 Guangzhoussa (entinen Kanton) Kiinassa ja asunut Pariisissa vuodesta 1990. Vuodesta 2006 hän on toiminut alkaen San Francisco Art Institutessa. Aikaisemmin hän on toiminut professorina Amsterdamissa ja Antwerpenissa Belgiassa.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.