Camille Norment

Camille Norment

Ehdokkaat 2023

Normentia on aina kiehtonut ns. ”kulttuurinen psykoakustiikka” eli sosiokulttuuristen ilmiöiden tutkiminen kehoon, mieleen ja yhteiskuntaan vaikuttavien äänten kautta. Tätä konseptia käyttäen hän luo kriittisiä taideteoksia, joissa konteksti, muoto, tila ja katsojan keho muodostavat yhdessä kokemuksia, jotka ovat niin somaattisia kuin kognitiivisiakin.

Esittely

Camille Norment

Camille Norment on monialainen multimediataieilija, säveltäjä ja esiintyjä, jonka taidetta ja performansseja on nähtävillä eri puolilla maailmaa.

Normentia on koko hänen uransa ajan kiehtonut ns. ”kulttuurinen psykoakustiikka” eli sosiokulttuuristen ilmiöiden tutkiminen kehoon, mieleen ja yhteiskuntaan vaikuttavien äänten kautta. Tätä konseptia käyttäen hän luo kriittisiä taideteoksia, joissa konteksti, muoto, tila ja katsojan keho muodostavat yhdessä kokemuksia, jotka ovat niin somaattisia kuin kognitiivisiakin.

Normentilla on vahva tanssillinen ja musiikillinen tausta. Hänellä on taiteiden kandidaatin (B.A.) tutkinto University of Michiganin kirjallisuustieteen ja taidehistorian laitokselta huippulahjakkaiden opiskelijoiden erikoislinjalta. Hänellä on myös kaksi maisteritutkintoa (taide ja interaktiivinen viestintä) New York Universitystä ja jäsenyys newyorkilaisen Whitney-museon arvostetussa Independent Study Program ohjelmassa.

Camille Norment on syntynyt Silver Springissä, Marylandissä Yhdysvalloissa vuonna 1970. Hän on opiskellut interaktiivisia tekniikoita New York Universityssä ja kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa University of Michiganissä. 1990-luvun loppupuolella Norment työskenteli Interval Research tutkimuslaboratoriossa, jossa muun muassa manipuloitiin mediaa haptisella teknologialla. Norment edusti Norjaa vuoden 2015 Venetsian biennaalissa ja on sen jälkeen osallistunut myös Kochi-Muzirisin (2016), Montréalin (2016), Lyonin (2017) ja Thaimaan (2018) bienniaaleihin.

Norment on tehnyt myös useita tilaustöitä julkisiin tiloihin, kuten ääni-installaation ”Within the Toll” (2011) Henie Onstad Kunstsenteriin. Hänen vuoden 2008 työnsä ”Triplight” oli esillä MoMA:n näyttelyssä ”Soundings: A Contemporary Score” sisäänkäynnin yhteydessä vuonna 2013. Norment toimii tutkimusvararehtorina Oslon kansallisessa taideakatemiassa. Hän asuu Oslossa.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Emilija Škarnulyté

Emilija Škarnulyté

Ehdokkaat 2023

Taiteilija ja ­­elokuvantekijä Emilijä Škarnulytėä ovat jo pitkään kiinnostaneet monitieteiset tarinat, jotka ohjaavat ihmiskunnan muuntautumista modernista humanismista post-humaaniin tilaan.

Esittely

Emilija Škarnulyté

Taiteilija ja ­­elokuvantekijä Emilijä Škarnulytėä ovat jo pitkään kiinnostaneet monitieteiset tarinat, jotka ohjaavat ihmiskunnan muuntautumista modernista humanismista post-humaaniin tilaan. Jatkuvat kriisit, kriittinen toivo ja vertauskuvallisuus ovat keinoja pyrkiä ymmärtämään niin itseä kuin muitakin tässä radikaalin muutoksen tuomassa kurimuksessa, jota 2000-luvuksi kutsutaan.

Vilnassa, Liettuassa vuonna 1987 syntynyt Škarnulytė on henkeen ja vereen tutkimusmatkailija – rooli, joka on välttämätön taiteilijalle, jonka ensisijaiset huolenaiheet ovat globaaleja. Italiassa ja Norjassa kouluttautunut ja työskennellyt Berliinissä ja Tromssassa työskentelevä Škarnulyte ammentaa inspiraatiota eri tavoin riutuneista, ekologisesti ainutlaatuisista paikoista, niin kaukaisista ja historiallisista kuin napapiiri, Amerikan lännen aavikot, Lähi-idän autiomaat, Euroopan ydinvoimalat, Kylmän sodan tukikohdat, meriin kadonneet muinaiset sivilisaatiot ja afoottiset vyöhykkeet. Häikäisevällä tavalla hän yhdistää näiden alueiden historiallisen merkityksen kvantti- ja mikroskooppisiin ilmiöihin, joka muodostavat maailman äärettömän pienet rakennuspalikat, elokuvallisella visiolla, joka skaalaa mikroskooppista pienemmän ja tähtitieteellisen.

Nämä maantieteelliset alueet ja ulottuvuuskerrokset toimivat konteksteina hänen spekulatiivisille ”arkeologisille” elokuvilleen, jotka pohtivat nykymaailmaa kuvitellun tulevaisuuden näkökulmasta, jossa tietoinen olento tutkii kriittisesti antroposentrisen nykyisyyden pitkän aikavälin ekologisia seurauksia. Sellaisenaan ne esiintyvät viitepisteinä hänen meditatiivisissa teoksissaan, jotka usein asettavat nykyajan myyttejä – kuten ydinajan mystiikkaa – geologisen syvän ajan suurempaan kontekstiin kysyäkseen, miten me päädyimme tähän?

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Lap-See Lam

Lap-See Lam

Ehdokkaat 2023

Lap-See Lamin installaatiot tutkivat identiteetin ja kulttuurillisten rakenteiden ongelmia Ruotsin kiinalaisväestön perspektiivistä. Hän ammentaa aiheita usein sukunsa historiasta

Esittely

Lap-See Lam

Lap-See Lamin installaatiot tutkivat identiteetin ja kulttuurillisten rakenteiden ongelmia Ruotsin kiinalaisväestön perspektiivistä. Hän ammentaa aiheita usein sukunsa historiasta, kuten videoinstallaatiossa ja 3D-filmissä Mother’s Tongue (2018), jonka hän on tehnyt ohjaajaserkkunsa Wingyee Wun kanssa. Teoksessa kuvataan kulttuurillisesti uhanalaisten kiinalaisten ravintoloiden elämää, ja sen taustalla ovat Lap-See Lamin perheen kokemukset ravintoloitsijoina Tukholmassa. Hän yhdistää visuaalisen kerronnan fiktiivisiin monologeihin, joita ravintoloissa työskentelevät naiset kolmessa sukupolvessa kertovat. New Yorkin Performa 19 biennaaliin tuotettu Phantom Banquet (2019) jatkaa samaa teemaa. Tässä teoksessa Lam tutkii ruotsinkiinalaisten ravintoloiden palvelukulttuuriin liittyvien perinteiden kautta, kuinka keinotekoisesti luodut ympäristöt voivat muokata ihmisen identiteettiä. Vuonna 2020 amerikkalainen Forbes-lehti nimesi Lamin erääksi Euroopan lupaavimmista nuorista taide- ja kulttuurihenkilöistä.

Lap-See Lam on syntynyt Tukholmassa vuonna 1990. Vuonna 2023 hänellä on yksityisnäyttelyt Portikusissa, Frankfurtissa, ja Studio Voltairessa, Lontoossa. Hänen yksityisnäyttelyitään on järjestetty viime vuosina muun muassa Bonnierin taidehallissa (2022), Trondheimin taidemuseossa (2021), Skellefteån taidehallissa (2019), Malmön nykytaiteen museossa (2018–2019) ja Bonnierin taidehallissa (2018). Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut esimerkiksi Berliinin nykytaiteen keskuksessa KINDLissä (2022), Power Station of Art museossa Shanghaissa (2021-2022), PinchukArtCentressä (2021), Uppsalan taidemuseossa (2020), Performa 19:ssä New Yorkissa (2019), pariisilaisessa nykytaiteen museossa Fondation Cartierissa järjestetyssä Metamorphosis – Art in Europe Now näyttelyssä, jossa hän oli ehdolla Global Fine Art Award palkinnon saajaksi (2019), Luulajan biennaalissa (2018), Kópavogurin taidemuseossa (2018), newyorkilaisessa Kendra Jayne Patrick galleriassa (2018) ja Charlottenborgin taidehallissa Kööpenhaminassa (2017).

Lam voitti Dagens Nyheterin kulttuuripalkinnon vuonna 2021 ja sai Maria Bonnier Dahlinin säätiön apurahan vuonna 2017. Vuonna 2021 hän oli ehdolla Future Generation Art Prize palkinnon saajaksi.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Tuomas A. Laitinen

Tuomas A. Laitinen

Ehdokkaat 2023

Taiteilija Tuomas A. Laitinen työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, lasin ja kemiallisten sekä mikrobiologisten prosessien parissa. Hän on kiinnostunut ekologisista kysymyksistä, tietoisuuden ja tiedon muodostumisesta sekä huokoisista järjestelmistä.

Esittely

Tuomas A. Laitinen

Taiteilija Tuomas A. Laitinen työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, lasin ja kemiallisten sekä mikrobiologisten prosessien parissa. Hän on kiinnostunut ekologisista kysymyksistä, tietoisuuden ja tiedon muodostumisesta sekä huokoisista järjestelmistä. Keskeisinä aiheina Laitisen taiteessa toistuvat erilaisten symbioosien kautta syntyvät reaktiot ja resonanssit. Viime vuosina hän on tutkinut laajemmin muun muassa mustekaloja ja tehnyt näille elämänmuodoille tarkoitettuja biomorfisia lasiveistoksia.

Laitisen kerroksellisissa ja moniaistisesti vetoavissa installaatioissa siirrytään saumattomasti mikroskooppisen pienistä hiukkasista yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä mytologioihin. Teokset pyrkivät ehdottamaan tilanteita ja reseptejä kohtaamisille, joissa eri elämänmuodot ja materiaalit näyttäytyvät yhteenkietoutuvana jatkumona. Jatkuva muutos ja materiaalinen läpinäkyvyys ovat teosten keskeisiä piirteitä. Vaikutteita taiteilija on saanut esimerkiksi tieteiskirjallisuudesta ja tieteenfilosofian suuntauksista, joiden avulla pyritään hahmottelemaan uudenlaisia tapoja yhteiselolle maapallolla.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Henni Alftan

Henni Alftan

Ehdokkaat 2023

Intiimit maalaukset kuvailevat näkyvää maailmaa sen sijaan, että näyttäisivät siltä. Toistuvat kuva-aiheet kuten ikkunat, oviaukot, sekä rajaukset teosten sisällä viittaavat niin kirjaimellisesti, kuin vertauskuvallisesti katsomiseen. Tuttu ja outous yhdistyvät Henni Alftanin maalauksissa ohjaten katsojaa havainnoimaan ja löytämään.

Esittely

Henni Alftan

Intiimit maalaukset kuvailevat näkyvää maailmaa sen sijaan, että näyttäisivät siltä. Toistuvat kuva-aiheet kuten ikkunat, oviaukot, sekä rajaukset teosten sisällä viittaavat niin kirjaimellisesti, kuin vertauskuvallisesti katsomiseen. Tuttu ja outous yhdistyvät Henni Alftanin maalauksissa ohjaten katsojaa havainnoimaan ja löytämään.

Taiteilija muuttaa jokapäiväiset aiheet, kuten sisätilat, maisemat, henkilökohtaiset tavarat ja hahmot kaikkea muuta kuin tavalliseksi harkitulla sommittelulla ja materiaalien käytöllä.

Alftan suunnittelee kunkin teoksen ennalta. Jokainen kuva perustuu muistiinpanoihin ja tarkkaan piirustukseen.  Työhuoneella syntyy lähikuvia, jotka haastavat katsojan pohtimaan aiheen lisäksi ­sitä, mitä maalauksen ulkopuolelle jää.

Alftanin teokset ovat luonteeltaan esittäviä, mutta hipovat myös abstraktiota hänen tutkiessaan häilyvää tilaa, jossa materiaalille sallitaan tulkinnanvapaus. Katkonaiset siveltimen vedot naamioituvat neuleeksi, mustat kaaret muuttuvat kajaaleiksi ja läpikuultavat värit kuvastaa heijastuksia peilissä tai veitsenterällä.

Intiimit maalaukset kuvailevat näkyvää maailmaa sen sijaan, että näyttäisivät siltä. Toistuvat kuva-aiheet kuten ikkunat, oviaukot, sekä rajaukset teosten sisällä viittaavat niin kirjaimellisesti, kuin vertauskuvallisesti katsomiseen.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Magnus Wallin

Magnus Wallin

Ehdokkaat 2021

Magnus Wallinin taiteen keskipisteenä on keho. Wallin ei korosta ainoastaan kehon suhdetta normeihin, vaan myös sitä, miten monet erilaiset kehot voivat avata meille uusia ymmärryksen muotoja.

Esittely

Magnus Wallin

Magnus Wallinin taiteen keskipisteenä on keho. Teoskirjo on laaja: 3D-animaatioita, esimerkiksi Exit (1997, jossa Hieronymus Boschin maalausten rammat ja vammaiset pakenevat tulta tietokonepeliä muistuttavassa animaatiossa); teoksia, joiden materiaaliluettelot kuulostavat makaaberilta runoudelta: ”Kolme 220 cm:n korkeudelle kiinnitettyä ihmisen pääkalloa”, joiden pyöreisiin, neliskulmaisiin ja tähden muotoisiin aukileisiin käyvät oikean muotoiset palikat (Method, 2011); teoksia, jotka näyttävät, kuinka hyvin totalitaarinen poliittinen ja esteettinen representaatio on sopinut yhteen tieteen normittavan inhimillisyysvajeen kanssa; ja teoksia, jotka paljastavat kehon haavoittuvuuden tuntoja – kuten I live here (1994), jonka katsojan on painauduttava seinää vasten välttyäkseen kiukkuisen koiran hyökkäyksiltä.

Wallin ei korosta ainoastaan kehon suhdetta normeihin, vaan myös sitä, miten monet erilaiset kehot voivat avata meille uusia ymmärryksen muotoja. Educated (2007) on kuvattu lämpöherkälle infrapunafilmille, jolla näkyy pelkkä terminen keho, ja sen käytös ja rajautuminen tilassa poikkeavat täysin tavallisesta näkyvästä kehosta. Usein käytöksen eri osa-alueita ilmentävät luurangot, kuten teoksessa Colony (2009), jossa ne elävät jäisessä maisemassa paleltumatta, ja niiden luuydin näyttää tuottavan veren sijasta sukupuolista halua; elimet tavoittelevat usein suhteita ja intohimoa, kuten teoksessa Elements (2011), jossa erilliset elimet odottavat paikkaansa organismissa, jota Wallin on nimittänyt ”sosiaaliseksi kehoksi” (esimerkiksi hengittävät seinät Exercise Parade -teoksessa vuodelta 2001).

Wallinin installaatioissa elokuvista tulee fyysisempiä ja objekteista elokuvallisempia kuin ne muuten olisivat, ehkä siksi, että katsoja kokee kiihdyttävän materiaalin kehossaan, ja uudelleen katsoessa kuvat tuntuvat yhtä vierailta kuin kameran otokset. Teoksessa Unnamed (2016, 2017) hän saa lääkärikirjojen valokuvat ruumiillisista poikkeavuuksista muuttumaan niin, että ne alkavat muistuttaa liikkuvaa kuvaa, ja liikkuvassa kuvassa representaatio muuttuu eläväksi kehoksi. Se häkellyttää. Toisinaan animaatio on onnistunut vain ripustamalla projektorit köysiin niin, että kuva alkaa hiljaa liikahdella, ja kehot näyttävät hengittävän ja tuijottavan katsojaa. Työskentelyn tarkkuus yltää katsojan sieluun. Teosten vaativuus on juuri tässä: katso kuin olisit ihminen!

Teksti: Lars Erik Hjertström
Suomennos: Kari Vähäpassi

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Anne-Karin Furunes

Anne-Karin Furunes

Ehdokkaat 2021

Anne-Karin Furunesin taiteen toistuvana teemana on kuva naishenkilöstä, historiallisten tapahtumien uhrista, joka ei itse ole mitenkään voinut vaikuttaa kohtaloonsa.

Esittely

Anne-Karin Furunes

Anne-Karin Furunesin taiteen toistuvana teemana on kuva naishenkilöstä, historiallisten tapahtumien uhrista, joka ei itse ole mitenkään voinut vaikuttaa kohtaloonsa. Furunes käyttää eri arkistoja etsiessään kuvia, jotka koskettavat häntä.  Alkuperäiset valokuvat ovat usein pienikokoisia ja otettu erilaisiin byrokraattisiin tarkoituksiin, mutta ne esitetään suurikokoisina maalauksina. Tutkiessaan arkistoja hänellä on tavallisesti mielessään joku tietty teema. Usein kuitenkin tapahtuu, että hän löytääkin yllättäviä kuvia, jotka on nähty jotenkin marginaalisina ja joita yleensä ei myöskään ole asianmukaisesti luokiteltu.

Hän löytää ihmisiä, joiden kohtalon historialliset tapahtumat ovat määritelleet. Valokuvat on otettu äärimmäisissä tilanteissa: juutalaisia, joita oltiin lähettämässä natsi-Saksaan, Ruotsin aiemman rotuhygienian uhreja, vankilaan tuomittuja rikollisia.

Vuonna 2014 Palazzo Fortunyssä Venetsiassa pitämässään näyttelyssä Anne-Karin Furunes esitti monumentaalisessa koossa teatteri- ja muotisuunnittelija Mariano Fortunyn palatsissa sijainneessa ateljeessa työskennelleiden työntekijöiden muotokuvia. Hän on myös tehnyt sarjan muotokuvia San Servolon saarella Venetsiassa sijainneen entisen mielisairaalan, nykyisen museon, naispotilaista.  Alumiinilevyille kuvatut henkilöt esitettiin in situ museon kauniissa puistossa.

Valokuvissa olevat kasvot on yleensä riisuttu kaikista henkilön historialliseen aikaan tai yhteiskunnalliseen asemaan viittaavista attribuuteista. Kasvot ovat paljaita; kohtaamme vakavia katseita, jotka tilanteestaan tietoisina tai tietämättöminä katselevat tulevaan.  Samalla tuntuu, että kasvot kertovat myös kuvien ajasta, henkilöiden yhteiskunnallisesta asemasta ja ennen kaikkea  persoonasta.

Anne-Karin Furunesin käyttämä tekniikka perustuu maalauskankaalle tai paperille käsin lävistettyihin erikokoisiin reikiin.  Hän käyttää samaa tekniikkaa koneellisesti toteutettuna alumiinilevyillä. Maalauskankaan pohja väritetään yleensä tasaisen mustaksi, johon taiteilija rei’ittää eräänlaisen ruudukon, josta valon läpäisemänä muodostuu kuva. Hän on kehittänyt tätä tekniikkaa noin 30 vuoden ajan ja hallitsee sen pienimpiä sävyjä myöten.

Kuvan luoma optinen efekti vaihtelee näyttelytilan valon ja valaistuksen sekä katsojan omien liikkeiden mukaan. Kuva muuttuu tapahtumaksi kuvassa olevan henkilön ja katsojan katseiden kohdatessa.  Historialliset kerrostumat tuntuvat katoavan kohdatessamme toisen ihmisen katseen.

Maaretta Jaukkuri

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Jesper Just

Jesper Just

Ehdokkaat 2021

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Esittely

Jesper Just

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Filmien paikat vaihtelevat. Varhaiskauden No Man Is an Island I -videon (2002) näyttämönä on kaupunkipuisto ja sen jatko-osa sijoittuu vanhanaikaisen raskaasti sisustettuun ja jotenkin epämääräiseen baariin. Ensimmäisessä versiossa puistossa laulava ja tanssiva vanhempi mies herättää ohi kulkevien ihmisten uteliaisuutta. Pieni poika kuitenkin iloisesti imitoi tanssia samalla kuin muut seuraavat tilanteen kehittymistä.

Paikan merkitys oli tärkeä myös hänen edustaessaan Tanskaa Venetsian biennaalissa 2013. Hän tutki huolellisesti Tanskan biennaalirakennusta ja sen tilallisia ja aineellisia ominaisuuksia rakentaessaan näyttämön, jossa katsojan liikkeitä ohjaa taiteilijan suunnittelema koreografia. Hän on todennut, että ideana näissä on usein ollut englantilaisen puutarhan perinteinen malli, jossa tilat ja tilanteet vaihtelevat. Katsojan kulkureitistä tulee osa kokemusta ja samalla osa teosta. Keskeistä hänen installaatioissaan on passiivisen katsojan muuttuminen aktiiviseksi osallistujaksi.

Näyttelyn tila on jatkuva haaste ja inspiraatio. Jesper Just organisoi ja suunnittelee installaation tilan, joka tarvittaessa toimii myös kehyksenä ja näyttämönä performanssille. Tähän kuuluu koreografia, jonka mukaan katsoja osallistuu tapahtumaan.

Näyttelytila toimii esiintyjien näyttämönä, katsojien kokemusten tapahtumapaikkana ja lisäksi se toimii taustana esillä oleville filmeille/LED-veistoksille. Erityispiirteenä tässä on sekä yleisön että esiintyjien tehtävien ja roolien hybridisointi sekä esiintymistilanteissa että filmille dokumentoituina samalla kun näyttämö/esitystila on joko staattinen tai jatkuvassa rakenteellisten muutosten tilassa.

Jesper Just on hyvin tietoinen elokuvan historian tunteita esittävästä kuvastosta ja sen perinteistä. Hän käyttää tietoisesti tätä kuvamateriaalia, mutta sopeuttaa sen omien teostensa rytmiin ja tavoitteisiin. Justin elokuvien tunnelmaa värittää usein tietynlainen passiivinen melankolia. Se leimaa myös LED-video / veistosinstallaatiota Corporéalités (2020). Se kertoo kuinka äärimmilleen treenatut balettitanssijat kuntouttavat ja vahvistavat musiikin tahdissa annetuilla sähköimpulseilla vaurioituneita tai uupuneita lihaksiaan.

Jesper Just kuvaa itse tätä teosta seuraavasti:

”Corporealités-teoksessa näemme tanssijoita, jotka seisovat, istuvat tai makaavat lattialla. Heidät kaikki on piirinä kytketty toisiinsa: käsi jalkaan, pää varpaaseen, käsi käteen. Elektronisen lihasstimulaatiojärjestelmän avulla (EMS) tanssijoiden lihaksiin lähetetään elektrodien välittämiä sähköimpulsseja. Kohteena olevat lihakset reagoivat tähän supistumalla.

Tässä tilanteessa eivät vartalot tanssi, niitä tanssitetaan.

Kyseessä on kenenkään johtamaton kiertopiiri vailla määriteltyä lähettäjää.
Musiikki, jota soitetaan, on Gabriel Fauren Pavane joka koetaan sekä ääniraitana että aktiivisena läsnäolona. Musiikki on romanttista. Balettiesityksessä tanssijat ilmaisisivat sitä vartalollaan noudattaen esityksen koreografiaa. Tätä tilannetta leimaa tunteiden siirtymä, herkkyys ilmenee jossain muualla. Näin teoksen varsinaisena teemana on siirtymä.”

Jesper Justin viime vuosien teoksissa ”pohditaan toimijuutta, performatiivisuutta ja Interpassivity-käsitettä”. Interpassivity-käsitteen lähtökohtana on Robert Phallerin ja Slavoj Žižekin 90-luvulla kehittämä termi. Käsitteen roolia omassa työskentelyssään taiteilija on kuvannut seuraavasti: ”… itse asiassa kyse on tunteiden siirrosta niin että muut ihmiset kokevat ne itsesi sijasta.”*

Hänen filmiensä mykässä tunnelmassa tuntuu kaikuja jonkinlaisesta kollektiivisesta illuusiottomuuden tilasta, jota leimaa nykyajalle ominainen melankolia. Teoksessa on kaikuja elämän usein kömpelöstä epätäydellisyydestä, jota jopa täydellisyyttä työssään lähestyvät balettitanssijat kokevat.

Maaretta Jaukkuri

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Eija-Liisa Ahtila

Eija-Liisa Ahtila

Ars Fennica 2021

Eija-Liisa Ahtilan kokeelliset teokset tarkastelevat arjessa sekä sen representaatioissa ja kerronnassa piileviä sukupuolittuneita, kolonialistisia ja ihmiskeskeisiä rakenteita.

Esittely

Eija-Liisa Ahtila

Taiteilija ja ohjaaja Eija-Liisa Ahtilan kokeelliset teokset tarkastelevat arjessa sekä sen representaatioissa ja kerronnassa piileviä sukupuolittuneita, kolonialistisia ja ihmiskeskeisiä rakenteita.

Ahtilan varhaisissa liikkuvan kuvan installaatioissa inhimillisten draamojen päähenkilöt muovautuvat suhteessa läheisiinsä läpi sukupolvien ja lajien huokoisten rajojen sekä yli historiallisten ja maantieteellisten etäisyyksien. Kuolema, muiden kärsimys ja mielen horjunta haastavat hienovireisesti teoksissa vakiintuneita käsityksiä rationaalisesta toimijuudesta ja yksilöllisestä minuudesta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on keskittynyt tutkimaan mitä voisi olla ekologinen draama, joka sisältäisi myös muiden kuin ihmisten näkökulmia: Miten tuoda jokin toinen eläin, tai vaikkapa puu tai tuuli, elokuvallisen kerronnan keskiöön? Miten ne saattavat päähenkilöinä uhmata sekä liikkuvan kuvan että näyttelytilojen konventioita? Teokset kuten Horisontaali tai Tutkimuksia draaman ekologiasta laajentavat kerrontaa ja kuvaa kohti elonkirjon monimuotoisia ajallisia rytmejä ja tilallisia mittakaavoja.

Ahtilan monikanavaisissa installaatioissa katsojat kokoavat tarinan kaarta yhteen useiden rinnakkaisten näkymien välillä navigoiden. Henkilöhahmot osoittavat usein sanansa suoraan katsojalle kutsuen heitä sisään kuvitteellisiin tapahtumiin ja elokuvalliseen tilaan. Puheen sijaan muut äänet ovat saaneet yhä enemmän tilaa viimeisimmissä, löyhemmin käsikirjoitetuissa teoksissa. Esimerkiksi Mahdollinen rakkaus tarjoaa katsojille hiljaisen tilan ja tilaisuuden tunnustella minän ja muiden välisiä häilyviä rajoja, joilta avautuu erilaisuuden hyväksyvän empatian horisontti.

Ahtila työstää parhaillaan kysymyksiä siitä, miten kuvata ja hahmottaa todellisuutta ekologisen kriisin aikakaudella. Miten taide ja liikkuva kuva voi mukautua muuttuvaan maailmaan? Minkälaisia kuvakulmien ja näköalojen nyrjäytyksiä tarvitaan, jotta ne vastaisivat murroksessa olevia maailmankuvia ja yhteiselon moninaisia muotoja?

Teksti: Taru Elfving

Asiantuntijalausunto

// Hans Ulrich Obrist

Alexis Pauline-Gumbs on sanonut: ”Meillä on nyt mahdollisuus täydellisessä keskinäisyhteydessä olevana lajina (ajatellen sosiaalista mediaa) unohtaa ja oppia uudelleen ajattelun ja tarinankerronnan malleja tavalla, joka sallii todellisen kanssakäymisen ympäristön kanssa vastakohtana vallitsevalle, kolonialistiselle erottautumiselle ympäristöstä.”

Minulle on ollut kunnia osallistua tähän upeaan Ars Fennica -projektiin, vaikka päätös nimetä tämän vuoden Ars Fennica -voittaja näiden suurenmoisten taiteilijoiden joukosta oli vaikea. Minusta tuntui olennaisen tärkeältä palkita Eija-Liisa Ahtilan näkemyksellinen taiteellinen toiminta.

Ahtila on tehnyt esimerkillistä työtä yli kolmen vuosikymmenen ajan, ja hän jatkaa 2000-luvun kannalta ajankohtaisten ja tärkeiden teostensa parissa yhtenä aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Syitä siihen, että valitsin Ahtilan Ars Fennica -palkinnon saajaksi, on useita. Ahtila on aina ylittänyt taiteen lajirajoja, työskennellen sekä kuvataiteilijana että elokuvantekijänä, ja toiminut 1990-luvulta lähtien tienraivaajana yhdistäessään liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Tärkeä näkökohta on se, miten suurin osa hänen teoksistaan, erityisesti viime vuosikymmeninä, liittyy ympäristöön. Niissä metsä, sen kasvillisuus ja luonto ovat ihmisen veroisia hahmoja. Tämä yhdistää hänet Édouard Glissantiin. Ahtilan teokset eivät käsittele pelkästään ekologiaa, niistä kehkeytyy jotain, jota Manthia Diawara nimittää ekologian runousopiksi.

Ahtila saa minut myös pohtimaan pitkäjänteisyyden merkitystä, koska hänen työskentelynsä on pitkäkestoista tässä lyhyiden aikavälien maailmassa. Olen aina ihaillut sitä, miten tämä koskee sekä hänen työskentelytapaansa että itse teoksia. Hän on esimerkiksi valmistellut opinnäytetyötään vuosikymmeniä, hän tekee elokuviaan useiden vuosien ajan, ja hänen taustatyönsä on uskomattoman perusteellista: kun kävimme Ars Fennican työhuonevierailulla, hänen ateljeensa seinä pursui dokumenttiaineistoa. Assosiointiin perustuvine kuvineen ja löytöteksteineen se näytti lähestulkoon Warburgin kuva-atlakselta.

Ahtilan teokset kyseenalaistavat muun muassa liikkuvan kuvan ihmiskeskeisen luonteen. Taiteilija on luonut tasapainoisemman kuvan maapallon elämästä, eikä se ole ihmiskeskeinen. Löytämillään visuaalisilla lähestymistavoilla ja tarinankerronnalla hän näyttää tien ulos ihmiskeskeisyydestä ja avaa tilaa toisten lajien pääsylle fiktion maailmaan. Näissä kuvissa ihmiset voivat elää rinnan toisten lajien kanssa, ja puut voivat olla kertomusten päähenkilöitä.

Ahtilan aihepiiri on valtavan laaja, ja hän lähestyy aiheitaan monesta eri kulmasta ikään kuin useiden vuosien jatkumona. Hämmästyttävällä tavalla hän näyttää meille aina vaihtoehtoisia näkökulmia asioihin, kuin palapelissä, jonka osaset eivät ole kaksiulotteisia, vaan muodostavat kolmiulotteisen palapelin, jonka avulla hän kytkeytyy todellisuuteen. Ahtila todellisuudessa keksi ekologisen liikkuvan kuvan menetelmän. Hänen teoksensa ovat tämän vuosisadan näkökulmasta erityisen merkityksellisiä, ja sillä perusteella olen valinnut hänet Ars Fennica -palkinnon vastaanottajaksi.

Suom. Kari Vähäpassi

Hans Ulrich Obrist

Kuraattori
Hans Ulrich Obrist (s. 1968, Zürich, Sveitsi) on Serpentine Gallerian taiteellinen johtaja Lontoossa, vanhempi neuvonantaja LUMA Arlesissa ja vanhempi taiteellinen neuvonantaja The Shedissä New Yorkissa. Sitä ennen hän toimi Musée d’Art Moderne de la Ville de Parisin kuraattorina. Hän on kuratoinut yli 350 näyttelyä vuodesta 1991.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Viggo Wallensköld

Viggo Wallensköld

Ehdokkaat 2021

Viggo Wallensköld on kuvataiteilija ja kirjailija, joka kuvaa maailman absurdiutta kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Hänen teostensa pääosassa on usein yksi ihminen. Teoksista on vuosien kuluessa muodostunut kokonaisuus, yhtenäinen maailma, jossa eri teemat kietoutuvat kiinteästi toisiinsa.

Esittely

Viggo Wallensköld

Viggo Wallensköld (s. 1969, Porvoo) aloitti taideopintonsa Helsingin yliopiston Piirustusluokassa ja jatkoi sieltä Kuvataideakatemiaan. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2005. Hän on pitänyt kahdeksan näyttelyä Bäcksbackan Taidesalongissa. Viimeisin yksityisnäyttely Helsingissä oli 2020 Galleria Halmetojassa. Hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä taidemuseoissa Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan kuuluu tärkeimpiin suomalaisiin taidekokoelmiin. Häneltä on ilmestynyt myös neljä kaunokirjallista teosta, joista kaksi viimeisintä on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Viggo-Wentzel Renato-Bogislaus Cathmor-Adlerwalt Wallensköld eli Viggo Wallensköld on kuvataiteilija ja kirjailija, joka kuvaa maailman absurdiutta kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Hänen teostensa pääosassa on usein yksi ihminen. Teoksista on vuosien kuluessa muodostunut kokonaisuus, yhtenäinen maailma, jossa eri teemat kietoutuvat kiinteästi toisiinsa.

Wallensköld käsittelee maalauksissaan ihmisten fyysistä moninaisuutta ja erilaisuuden kanssa selviytymistä. Hän itse kertoo maalausten kumpuavan häpeän tunteesta, omasta toiseuden kokemuksesta. Hänen teoksensa ovat käsitelleet kehopositiivisuutta ja muunsukupuolisuutta jo 2000-luvun alusta saakka. Käsittelytapa on emotionaalisesti koskettava, mutta hillitty. Teosten ihmiset eivät edusta stereotypioiden fyysisyyttä, mutta odottavat silti huomiota. On tärkeää tulla nähdyksi.

Henkilökuvissa on Wallensköldin mukaan aina aavistus omakuvaa, mutta omakuvia tai muotokuvia ne eivät ole. Teosten ihmiset ovat kuitenkin usein lainanneet asentoja, vaatteita ja ilmeitä suvun vanhoista valokuvista, ihmisiltä, joita Wallensköld itse ei ole koskaan tavannut.

Hänen kaunokirjallisten teostensa pääosassa oleva sienitieteilijä sen sijaan on lainannut piirteitä Wallensköldin isältä, joka oli myös taiteilija ja erityisen kiinnostunut sienistä. Wallensköldin kokeellisten romaanien rabelaismainen tunnelma täydentyy kuvituksella, jonka Wallensköld on tehnyt itse. Kuvituksissa käy ilmi hänen hieno pelkistetty tussi- ja akvarellimaalausjälkensä, ja kuvituksia kuuluukin kokonaisuuksina museokokoelmiin.

Hänen tekninen työskentelynsä on tarkoituksenmukaista eli aiheen käsittelytapa valikoituu tavoitellun tunnelman mukaan. Maalausjälki vaihtelee kevyestä kertamaalauksesta pintaan, jossa maalauskertoja on useita ja jälki tasaista. Maalaustyylin myötä myös maalausten temperamentti vaihtelee ekspressiivisestä hyvin tyyneen ja rauhalliseen.

Yksi Wallensköldin henkilökuvien keskeinen teema on elottoman ja elollisen yhteys. Tunnetuin tämän teeman aihe on koneihminen, jossa ihmisen pää tai osa vartalosta on kytketty ylläpitävään koneeseen. Koneen voi sulkea ja avata, sen voi laittaa talvilevolle tai koristeeksi ikkunalaudalle. Kuitenkin osana sitä on selvästi ajatteleva ja tunteva hahmo, jonka ajatuksia emme pysty lukemaan. Wallensköld käsittelee ajankohtaista teemaa keinoälystä, roboteista ja inhimillisyydestä hienosti pelkistäen. Hän onnistuu purkamaan pelkoa herättävän tematiikan helposti ymmärrettävään ja samaistuttavaan muotoon.

Elottoman ja elollisen yhteys on teemana myös hautausmaa-aiheissa, joissa hautakivistä ja -muistomerkeistä muodostuu vainajan muotokuvia. Wallensköld herättää hautamuistomerkit eloon samalla tapaa kuin vanhat valokuvat. Niiden ympärille muodostuu kertomuksia ja niiden kohteet tuntuvat todellisilta.

Maalauksiin, joissa on läsnä elävä ihminen, Wallensköld yhdistää usein attribuutin. Attribuutin kautta hahmoa on mahdollista tulkita. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteiset uskonnollisen taiteen linnut, viitat tai nuolet vaan kotoisat ja tunnistettavat elementit kuten kirjahyllyt, lelut tai huonekalut. Välillä hän ei tyydy yksittäiseen esineeseen, vaan ihmisen ympärille on ikuistettu kokonainen interiööri. Se johdattaa ajatukset paikkaan tai aikaan, jota ei ole, mutta jonka pystyy kuvittelemaan.

Veikko Halmetoja

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.