Magnus Wallin

Magnus Wallin

Ehdokkaat 2021

Magnus Wallinin taiteen keskipisteenä on keho. Wallin ei korosta ainoastaan kehon suhdetta normeihin, vaan myös sitä, miten monet erilaiset kehot voivat avata meille uusia ymmärryksen muotoja.

Esittely

Magnus Wallin

Magnus Wallinin taiteen keskipisteenä on keho. Teoskirjo on laaja: 3D-animaatioita, esimerkiksi Exit (1997, jossa Hieronymus Boschin maalausten rammat ja vammaiset pakenevat tulta tietokonepeliä muistuttavassa animaatiossa); teoksia, joiden materiaaliluettelot kuulostavat makaaberilta runoudelta: ”Kolme 220 cm:n korkeudelle kiinnitettyä ihmisen pääkalloa”, joiden pyöreisiin, neliskulmaisiin ja tähden muotoisiin aukileisiin käyvät oikean muotoiset palikat (Method, 2011); teoksia, jotka näyttävät, kuinka hyvin totalitaarinen poliittinen ja esteettinen representaatio on sopinut yhteen tieteen normittavan inhimillisyysvajeen kanssa; ja teoksia, jotka paljastavat kehon haavoittuvuuden tuntoja – kuten I live here (1994), jonka katsojan on painauduttava seinää vasten välttyäkseen kiukkuisen koiran hyökkäyksiltä.

Wallin ei korosta ainoastaan kehon suhdetta normeihin, vaan myös sitä, miten monet erilaiset kehot voivat avata meille uusia ymmärryksen muotoja. Educated (2007) on kuvattu lämpöherkälle infrapunafilmille, jolla näkyy pelkkä terminen keho, ja sen käytös ja rajautuminen tilassa poikkeavat täysin tavallisesta näkyvästä kehosta. Usein käytöksen eri osa-alueita ilmentävät luurangot, kuten teoksessa Colony (2009), jossa ne elävät jäisessä maisemassa paleltumatta, ja niiden luuydin näyttää tuottavan veren sijasta sukupuolista halua; elimet tavoittelevat usein suhteita ja intohimoa, kuten teoksessa Elements (2011), jossa erilliset elimet odottavat paikkaansa organismissa, jota Wallin on nimittänyt ”sosiaaliseksi kehoksi” (esimerkiksi hengittävät seinät Exercise Parade -teoksessa vuodelta 2001).

Wallinin installaatioissa elokuvista tulee fyysisempiä ja objekteista elokuvallisempia kuin ne muuten olisivat, ehkä siksi, että katsoja kokee kiihdyttävän materiaalin kehossaan, ja uudelleen katsoessa kuvat tuntuvat yhtä vierailta kuin kameran otokset. Teoksessa Unnamed (2016, 2017) hän saa lääkärikirjojen valokuvat ruumiillisista poikkeavuuksista muuttumaan niin, että ne alkavat muistuttaa liikkuvaa kuvaa, ja liikkuvassa kuvassa representaatio muuttuu eläväksi kehoksi. Se häkellyttää. Toisinaan animaatio on onnistunut vain ripustamalla projektorit köysiin niin, että kuva alkaa hiljaa liikahdella, ja kehot näyttävät hengittävän ja tuijottavan katsojaa. Työskentelyn tarkkuus yltää katsojan sieluun. Teosten vaativuus on juuri tässä: katso kuin olisit ihminen!

Teksti: Lars Erik Hjertström
Suomennos: Kari Vähäpassi

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Anne-Karin Furunes

Anne-Karin Furunes

Ehdokkaat 2021

Anne-Karin Furunesin taiteen toistuvana teemana on kuva naishenkilöstä, historiallisten tapahtumien uhrista, joka ei itse ole mitenkään voinut vaikuttaa kohtaloonsa.

Esittely

Anne-Karin Furunes

Anne-Karin Furunesin taiteen toistuvana teemana on kuva naishenkilöstä, historiallisten tapahtumien uhrista, joka ei itse ole mitenkään voinut vaikuttaa kohtaloonsa. Furunes käyttää eri arkistoja etsiessään kuvia, jotka koskettavat häntä.  Alkuperäiset valokuvat ovat usein pienikokoisia ja otettu erilaisiin byrokraattisiin tarkoituksiin, mutta ne esitetään suurikokoisina maalauksina. Tutkiessaan arkistoja hänellä on tavallisesti mielessään joku tietty teema. Usein kuitenkin tapahtuu, että hän löytääkin yllättäviä kuvia, jotka on nähty jotenkin marginaalisina ja joita yleensä ei myöskään ole asianmukaisesti luokiteltu.

Hän löytää ihmisiä, joiden kohtalon historialliset tapahtumat ovat määritelleet. Valokuvat on otettu äärimmäisissä tilanteissa: juutalaisia, joita oltiin lähettämässä natsi-Saksaan, Ruotsin aiemman rotuhygienian uhreja, vankilaan tuomittuja rikollisia.

Vuonna 2014 Palazzo Fortunyssä Venetsiassa pitämässään näyttelyssä Anne-Karin Furunes esitti monumentaalisessa koossa teatteri- ja muotisuunnittelija Mariano Fortunyn palatsissa sijainneessa ateljeessa työskennelleiden työntekijöiden muotokuvia. Hän on myös tehnyt sarjan muotokuvia San Servolon saarella Venetsiassa sijainneen entisen mielisairaalan, nykyisen museon, naispotilaista.  Alumiinilevyille kuvatut henkilöt esitettiin in situ museon kauniissa puistossa.

Valokuvissa olevat kasvot on yleensä riisuttu kaikista henkilön historialliseen aikaan tai yhteiskunnalliseen asemaan viittaavista attribuuteista. Kasvot ovat paljaita; kohtaamme vakavia katseita, jotka tilanteestaan tietoisina tai tietämättöminä katselevat tulevaan.  Samalla tuntuu, että kasvot kertovat myös kuvien ajasta, henkilöiden yhteiskunnallisesta asemasta ja ennen kaikkea  persoonasta.

Anne-Karin Furunesin käyttämä tekniikka perustuu maalauskankaalle tai paperille käsin lävistettyihin erikokoisiin reikiin.  Hän käyttää samaa tekniikkaa koneellisesti toteutettuna alumiinilevyillä. Maalauskankaan pohja väritetään yleensä tasaisen mustaksi, johon taiteilija rei’ittää eräänlaisen ruudukon, josta valon läpäisemänä muodostuu kuva. Hän on kehittänyt tätä tekniikkaa noin 30 vuoden ajan ja hallitsee sen pienimpiä sävyjä myöten.

Kuvan luoma optinen efekti vaihtelee näyttelytilan valon ja valaistuksen sekä katsojan omien liikkeiden mukaan. Kuva muuttuu tapahtumaksi kuvassa olevan henkilön ja katsojan katseiden kohdatessa.  Historialliset kerrostumat tuntuvat katoavan kohdatessamme toisen ihmisen katseen.

Maaretta Jaukkuri

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Jesper Just

Jesper Just

Ehdokkaat 2021

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Esittely

Jesper Just

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Filmien paikat vaihtelevat. Varhaiskauden No Man Is an Island I -videon (2002) näyttämönä on kaupunkipuisto ja sen jatko-osa sijoittuu vanhanaikaisen raskaasti sisustettuun ja jotenkin epämääräiseen baariin. Ensimmäisessä versiossa puistossa laulava ja tanssiva vanhempi mies herättää ohi kulkevien ihmisten uteliaisuutta. Pieni poika kuitenkin iloisesti imitoi tanssia samalla kuin muut seuraavat tilanteen kehittymistä.

Paikan merkitys oli tärkeä myös hänen edustaessaan Tanskaa Venetsian biennaalissa 2013. Hän tutki huolellisesti Tanskan biennaalirakennusta ja sen tilallisia ja aineellisia ominaisuuksia rakentaessaan näyttämön, jossa katsojan liikkeitä ohjaa taiteilijan suunnittelema koreografia. Hän on todennut, että ideana näissä on usein ollut englantilaisen puutarhan perinteinen malli, jossa tilat ja tilanteet vaihtelevat. Katsojan kulkureitistä tulee osa kokemusta ja samalla osa teosta. Keskeistä hänen installaatioissaan on passiivisen katsojan muuttuminen aktiiviseksi osallistujaksi.

Näyttelyn tila on jatkuva haaste ja inspiraatio. Jesper Just organisoi ja suunnittelee installaation tilan, joka tarvittaessa toimii myös kehyksenä ja näyttämönä performanssille. Tähän kuuluu koreografia, jonka mukaan katsoja osallistuu tapahtumaan.

Näyttelytila toimii esiintyjien näyttämönä, katsojien kokemusten tapahtumapaikkana ja lisäksi se toimii taustana esillä oleville filmeille/LED-veistoksille. Erityispiirteenä tässä on sekä yleisön että esiintyjien tehtävien ja roolien hybridisointi sekä esiintymistilanteissa että filmille dokumentoituina samalla kun näyttämö/esitystila on joko staattinen tai jatkuvassa rakenteellisten muutosten tilassa.

Jesper Just on hyvin tietoinen elokuvan historian tunteita esittävästä kuvastosta ja sen perinteistä. Hän käyttää tietoisesti tätä kuvamateriaalia, mutta sopeuttaa sen omien teostensa rytmiin ja tavoitteisiin. Justin elokuvien tunnelmaa värittää usein tietynlainen passiivinen melankolia. Se leimaa myös LED-video / veistosinstallaatiota Corporéalités (2020). Se kertoo kuinka äärimmilleen treenatut balettitanssijat kuntouttavat ja vahvistavat musiikin tahdissa annetuilla sähköimpulseilla vaurioituneita tai uupuneita lihaksiaan.

Jesper Just kuvaa itse tätä teosta seuraavasti:

”Corporealités-teoksessa näemme tanssijoita, jotka seisovat, istuvat tai makaavat lattialla. Heidät kaikki on piirinä kytketty toisiinsa: käsi jalkaan, pää varpaaseen, käsi käteen. Elektronisen lihasstimulaatiojärjestelmän avulla (EMS) tanssijoiden lihaksiin lähetetään elektrodien välittämiä sähköimpulsseja. Kohteena olevat lihakset reagoivat tähän supistumalla.

Tässä tilanteessa eivät vartalot tanssi, niitä tanssitetaan.

Kyseessä on kenenkään johtamaton kiertopiiri vailla määriteltyä lähettäjää.
Musiikki, jota soitetaan, on Gabriel Fauren Pavane joka koetaan sekä ääniraitana että aktiivisena läsnäolona. Musiikki on romanttista. Balettiesityksessä tanssijat ilmaisisivat sitä vartalollaan noudattaen esityksen koreografiaa. Tätä tilannetta leimaa tunteiden siirtymä, herkkyys ilmenee jossain muualla. Näin teoksen varsinaisena teemana on siirtymä.”

Jesper Justin viime vuosien teoksissa ”pohditaan toimijuutta, performatiivisuutta ja Interpassivity-käsitettä”. Interpassivity-käsitteen lähtökohtana on Robert Phallerin ja Slavoj Žižekin 90-luvulla kehittämä termi. Käsitteen roolia omassa työskentelyssään taiteilija on kuvannut seuraavasti: ”… itse asiassa kyse on tunteiden siirrosta niin että muut ihmiset kokevat ne itsesi sijasta.”*

Hänen filmiensä mykässä tunnelmassa tuntuu kaikuja jonkinlaisesta kollektiivisesta illuusiottomuuden tilasta, jota leimaa nykyajalle ominainen melankolia. Teoksessa on kaikuja elämän usein kömpelöstä epätäydellisyydestä, jota jopa täydellisyyttä työssään lähestyvät balettitanssijat kokevat.

Maaretta Jaukkuri

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Eija-Liisa Ahtila

Eija-Liisa Ahtila

Ars Fennica 2021

Eija-Liisa Ahtilan kokeelliset teokset tarkastelevat arjessa sekä sen representaatioissa ja kerronnassa piileviä sukupuolittuneita, kolonialistisia ja ihmiskeskeisiä rakenteita.

Esittely

Eija-Liisa Ahtila

Taiteilija ja ohjaaja Eija-Liisa Ahtilan kokeelliset teokset tarkastelevat arjessa sekä sen representaatioissa ja kerronnassa piileviä sukupuolittuneita, kolonialistisia ja ihmiskeskeisiä rakenteita.

Ahtilan varhaisissa liikkuvan kuvan installaatioissa inhimillisten draamojen päähenkilöt muovautuvat suhteessa läheisiinsä läpi sukupolvien ja lajien huokoisten rajojen sekä yli historiallisten ja maantieteellisten etäisyyksien. Kuolema, muiden kärsimys ja mielen horjunta haastavat hienovireisesti teoksissa vakiintuneita käsityksiä rationaalisesta toimijuudesta ja yksilöllisestä minuudesta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on keskittynyt tutkimaan mitä voisi olla ekologinen draama, joka sisältäisi myös muiden kuin ihmisten näkökulmia: Miten tuoda jokin toinen eläin, tai vaikkapa puu tai tuuli, elokuvallisen kerronnan keskiöön? Miten ne saattavat päähenkilöinä uhmata sekä liikkuvan kuvan että näyttelytilojen konventioita? Teokset kuten Horisontaali tai Tutkimuksia draaman ekologiasta laajentavat kerrontaa ja kuvaa kohti elonkirjon monimuotoisia ajallisia rytmejä ja tilallisia mittakaavoja.

Ahtilan monikanavaisissa installaatioissa katsojat kokoavat tarinan kaarta yhteen useiden rinnakkaisten näkymien välillä navigoiden. Henkilöhahmot osoittavat usein sanansa suoraan katsojalle kutsuen heitä sisään kuvitteellisiin tapahtumiin ja elokuvalliseen tilaan. Puheen sijaan muut äänet ovat saaneet yhä enemmän tilaa viimeisimmissä, löyhemmin käsikirjoitetuissa teoksissa. Esimerkiksi Mahdollinen rakkaus tarjoaa katsojille hiljaisen tilan ja tilaisuuden tunnustella minän ja muiden välisiä häilyviä rajoja, joilta avautuu erilaisuuden hyväksyvän empatian horisontti.

Ahtila työstää parhaillaan kysymyksiä siitä, miten kuvata ja hahmottaa todellisuutta ekologisen kriisin aikakaudella. Miten taide ja liikkuva kuva voi mukautua muuttuvaan maailmaan? Minkälaisia kuvakulmien ja näköalojen nyrjäytyksiä tarvitaan, jotta ne vastaisivat murroksessa olevia maailmankuvia ja yhteiselon moninaisia muotoja?

Teksti: Taru Elfving

Asiantuntijalausunto

// Hans Ulrich Obrist

Alexis Pauline-Gumbs on sanonut: ”Meillä on nyt mahdollisuus täydellisessä keskinäisyhteydessä olevana lajina (ajatellen sosiaalista mediaa) unohtaa ja oppia uudelleen ajattelun ja tarinankerronnan malleja tavalla, joka sallii todellisen kanssakäymisen ympäristön kanssa vastakohtana vallitsevalle, kolonialistiselle erottautumiselle ympäristöstä.”

Minulle on ollut kunnia osallistua tähän upeaan Ars Fennica -projektiin, vaikka päätös nimetä tämän vuoden Ars Fennica -voittaja näiden suurenmoisten taiteilijoiden joukosta oli vaikea. Minusta tuntui olennaisen tärkeältä palkita Eija-Liisa Ahtilan näkemyksellinen taiteellinen toiminta.

Ahtila on tehnyt esimerkillistä työtä yli kolmen vuosikymmenen ajan, ja hän jatkaa 2000-luvun kannalta ajankohtaisten ja tärkeiden teostensa parissa yhtenä aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Syitä siihen, että valitsin Ahtilan Ars Fennica -palkinnon saajaksi, on useita. Ahtila on aina ylittänyt taiteen lajirajoja, työskennellen sekä kuvataiteilijana että elokuvantekijänä, ja toiminut 1990-luvulta lähtien tienraivaajana yhdistäessään liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Tärkeä näkökohta on se, miten suurin osa hänen teoksistaan, erityisesti viime vuosikymmeninä, liittyy ympäristöön. Niissä metsä, sen kasvillisuus ja luonto ovat ihmisen veroisia hahmoja. Tämä yhdistää hänet Édouard Glissantiin. Ahtilan teokset eivät käsittele pelkästään ekologiaa, niistä kehkeytyy jotain, jota Manthia Diawara nimittää ekologian runousopiksi.

Ahtila saa minut myös pohtimaan pitkäjänteisyyden merkitystä, koska hänen työskentelynsä on pitkäkestoista tässä lyhyiden aikavälien maailmassa. Olen aina ihaillut sitä, miten tämä koskee sekä hänen työskentelytapaansa että itse teoksia. Hän on esimerkiksi valmistellut opinnäytetyötään vuosikymmeniä, hän tekee elokuviaan useiden vuosien ajan, ja hänen taustatyönsä on uskomattoman perusteellista: kun kävimme Ars Fennican työhuonevierailulla, hänen ateljeensa seinä pursui dokumenttiaineistoa. Assosiointiin perustuvine kuvineen ja löytöteksteineen se näytti lähestulkoon Warburgin kuva-atlakselta.

Ahtilan teokset kyseenalaistavat muun muassa liikkuvan kuvan ihmiskeskeisen luonteen. Taiteilija on luonut tasapainoisemman kuvan maapallon elämästä, eikä se ole ihmiskeskeinen. Löytämillään visuaalisilla lähestymistavoilla ja tarinankerronnalla hän näyttää tien ulos ihmiskeskeisyydestä ja avaa tilaa toisten lajien pääsylle fiktion maailmaan. Näissä kuvissa ihmiset voivat elää rinnan toisten lajien kanssa, ja puut voivat olla kertomusten päähenkilöitä.

Ahtilan aihepiiri on valtavan laaja, ja hän lähestyy aiheitaan monesta eri kulmasta ikään kuin useiden vuosien jatkumona. Hämmästyttävällä tavalla hän näyttää meille aina vaihtoehtoisia näkökulmia asioihin, kuin palapelissä, jonka osaset eivät ole kaksiulotteisia, vaan muodostavat kolmiulotteisen palapelin, jonka avulla hän kytkeytyy todellisuuteen. Ahtila todellisuudessa keksi ekologisen liikkuvan kuvan menetelmän. Hänen teoksensa ovat tämän vuosisadan näkökulmasta erityisen merkityksellisiä, ja sillä perusteella olen valinnut hänet Ars Fennica -palkinnon vastaanottajaksi.

Suom. Kari Vähäpassi

Hans Ulrich Obrist

Kuraattori
Hans Ulrich Obrist (s. 1968, Zürich, Sveitsi) on Serpentine Gallerian taiteellinen johtaja Lontoossa, vanhempi neuvonantaja LUMA Arlesissa ja vanhempi taiteellinen neuvonantaja The Shedissä New Yorkissa. Sitä ennen hän toimi Musée d’Art Moderne de la Ville de Parisin kuraattorina. Hän on kuratoinut yli 350 näyttelyä vuodesta 1991.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Viggo Wallensköld

Viggo Wallensköld

Ehdokkaat 2021

Viggo Wallensköld on kuvataiteilija ja kirjailija, joka kuvaa maailman absurdiutta kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Hänen teostensa pääosassa on usein yksi ihminen. Teoksista on vuosien kuluessa muodostunut kokonaisuus, yhtenäinen maailma, jossa eri teemat kietoutuvat kiinteästi toisiinsa.

Esittely

Viggo Wallensköld

Viggo Wallensköld (s. 1969, Porvoo) aloitti taideopintonsa Helsingin yliopiston Piirustusluokassa ja jatkoi sieltä Kuvataideakatemiaan. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2005. Hän on pitänyt kahdeksan näyttelyä Bäcksbackan Taidesalongissa. Viimeisin yksityisnäyttely Helsingissä oli 2020 Galleria Halmetojassa. Hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä taidemuseoissa Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan kuuluu tärkeimpiin suomalaisiin taidekokoelmiin. Häneltä on ilmestynyt myös neljä kaunokirjallista teosta, joista kaksi viimeisintä on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Viggo-Wentzel Renato-Bogislaus Cathmor-Adlerwalt Wallensköld eli Viggo Wallensköld on kuvataiteilija ja kirjailija, joka kuvaa maailman absurdiutta kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Hänen teostensa pääosassa on usein yksi ihminen. Teoksista on vuosien kuluessa muodostunut kokonaisuus, yhtenäinen maailma, jossa eri teemat kietoutuvat kiinteästi toisiinsa.

Wallensköld käsittelee maalauksissaan ihmisten fyysistä moninaisuutta ja erilaisuuden kanssa selviytymistä. Hän itse kertoo maalausten kumpuavan häpeän tunteesta, omasta toiseuden kokemuksesta. Hänen teoksensa ovat käsitelleet kehopositiivisuutta ja muunsukupuolisuutta jo 2000-luvun alusta saakka. Käsittelytapa on emotionaalisesti koskettava, mutta hillitty. Teosten ihmiset eivät edusta stereotypioiden fyysisyyttä, mutta odottavat silti huomiota. On tärkeää tulla nähdyksi.

Henkilökuvissa on Wallensköldin mukaan aina aavistus omakuvaa, mutta omakuvia tai muotokuvia ne eivät ole. Teosten ihmiset ovat kuitenkin usein lainanneet asentoja, vaatteita ja ilmeitä suvun vanhoista valokuvista, ihmisiltä, joita Wallensköld itse ei ole koskaan tavannut.

Hänen kaunokirjallisten teostensa pääosassa oleva sienitieteilijä sen sijaan on lainannut piirteitä Wallensköldin isältä, joka oli myös taiteilija ja erityisen kiinnostunut sienistä. Wallensköldin kokeellisten romaanien rabelaismainen tunnelma täydentyy kuvituksella, jonka Wallensköld on tehnyt itse. Kuvituksissa käy ilmi hänen hieno pelkistetty tussi- ja akvarellimaalausjälkensä, ja kuvituksia kuuluukin kokonaisuuksina museokokoelmiin.

Hänen tekninen työskentelynsä on tarkoituksenmukaista eli aiheen käsittelytapa valikoituu tavoitellun tunnelman mukaan. Maalausjälki vaihtelee kevyestä kertamaalauksesta pintaan, jossa maalauskertoja on useita ja jälki tasaista. Maalaustyylin myötä myös maalausten temperamentti vaihtelee ekspressiivisestä hyvin tyyneen ja rauhalliseen.

Yksi Wallensköldin henkilökuvien keskeinen teema on elottoman ja elollisen yhteys. Tunnetuin tämän teeman aihe on koneihminen, jossa ihmisen pää tai osa vartalosta on kytketty ylläpitävään koneeseen. Koneen voi sulkea ja avata, sen voi laittaa talvilevolle tai koristeeksi ikkunalaudalle. Kuitenkin osana sitä on selvästi ajatteleva ja tunteva hahmo, jonka ajatuksia emme pysty lukemaan. Wallensköld käsittelee ajankohtaista teemaa keinoälystä, roboteista ja inhimillisyydestä hienosti pelkistäen. Hän onnistuu purkamaan pelkoa herättävän tematiikan helposti ymmärrettävään ja samaistuttavaan muotoon.

Elottoman ja elollisen yhteys on teemana myös hautausmaa-aiheissa, joissa hautakivistä ja -muistomerkeistä muodostuu vainajan muotokuvia. Wallensköld herättää hautamuistomerkit eloon samalla tapaa kuin vanhat valokuvat. Niiden ympärille muodostuu kertomuksia ja niiden kohteet tuntuvat todellisilta.

Maalauksiin, joissa on läsnä elävä ihminen, Wallensköld yhdistää usein attribuutin. Attribuutin kautta hahmoa on mahdollista tulkita. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteiset uskonnollisen taiteen linnut, viitat tai nuolet vaan kotoisat ja tunnistettavat elementit kuten kirjahyllyt, lelut tai huonekalut. Välillä hän ei tyydy yksittäiseen esineeseen, vaan ihmisen ympärille on ikuistettu kokonainen interiööri. Se johdattaa ajatukset paikkaan tai aikaan, jota ei ole, mutta jonka pystyy kuvittelemaan.

Veikko Halmetoja

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Harry Kivijärvi

Harry Kivijärvi

ELÄMÄNTYÖPALKINTO 2003

Suomen kuvanveistotaiteen kansainvälinen menestys 1960- ja 70-luvuilla oli vaikuttava. Harry Kivijärvi, jonka erikoisalaa oli kivenkäsittely, nousi yhdeksi aikakautensa menestyksekkäistä suomalaisista kuvataiteilijoista.

Teokset

Galleria

Esittely

Harry Kivijärvi

Suomen kuvanveistotaiteen kansainvälinen menestys 1960- ja 70-luvuilla oli vaikuttava. Maassamme toimi samanaikaisesti melkein samanikäisiä veistäjiä, jotka hallitsivat suvereenisti kuvanveiston perinteiset materiaalit ja joiden työ oli korkeatasoista. Harry Kivijärvi, jonka erikoisalaa oli kivenkäsittely, nousi yhdeksi aikakautensa menestyksekkäistä suomalaisista kuvataiteilijoista. Jo valinta ensimmäiseen Ars-näyttelyyn vuonna 1961 osoitti hänen taiteensa kansainvälisen tason. Tuohon aikaan Kivijärvi oli siirtynyt abstraktiin muotokieleen. Useiden ikäpolvensa veistäjien tavoin Kivijärven nuoruudenteokset 1950-luvulta olivat metallista valettuja figuratiivisia pienoisveistoksia.

Kivijärvi menestyi vuonna 1960 julistetussa Sibelius-monumenttikilpailussa ja saavutti figuratiivisella luonnoksellaan toisen sijan. Suuren yleisön tietouteen Kivijärvi nousi voitettuaan presidentti J. K. Paasikiven muistomerkin jatkokilpailun vuonna 1976. Ensimmäisessä, vuonna 1970 pidetyssä kilpailussa hän oli saavuttanut jaetun ensimmäisen palkinnon. Vuonna 1980 valmistunut Paasikiven muistomerkki muodostaa tiiviin ja selkeän kokonaisuuden. Sen materiaalina on musta dioriitti. Samanhenkiset vaaka- tai pystysuorat monoliittimaiset veistokset, joista ilmeni ihailu klassista taidetta kohtaan, tuottivat jo 1960-luvulla menestystä taiteilijalle. 1980-luvulla Kivijärvi ryhtyi ajan hengen mukaisesti rakentamaan isoista kivipaasista tilallisia sommitelmia. Kivijärvi on ansioitunut monumentaalitaiteen tekijänä ja toteuttanut lukuisia julkisia teoksia. Vuonna 1993 valmistui Ruotsin Varbergin kaupungin 650-vuotismonumentti.

Vuonna 1990 Kivijärvi osoitti tuntevansa kivityön ja kivenveistäjien taidot kautta historian julkaisemallaan kirjallaanMiten pyramidit rakennettiin? Täytettyään 70 vuotta kesällä 2001 Kivijärvi näytti monipuolisuuttaan kuvataiteilijana esittelemällä juhlanäyttelyssään mm. varhaisia mallipiirustuksia, muotokuva- ja maisemamaalauksia, grafiikkaa ja gobeliineja.

Harry Kivijärvi on 1960-luvulta lähtien osallistunut lukuisiin merkittäviin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hänellä oli laaja yksityisnäyttely Amos Andersonin taidemuseossa vuonna 1970 ja retrospektiivinen näyttely vuonna 1985 Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Ulkomailla hän esittäytyi jo 1960-luvulla mm. Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Lontoossa. Suomen edustajana hän on osallistunut mm. Venetsian, Sao Paulon ja Pariisin biennaaleihin. Kivijärven teoksia on monissa museoissa ja kokoelmissa Suomessa ja Pohjoismaissa, mm. Tukholman nykytaiteen museossa, Tanskan Louisianassa ja Oslon kansallisgalleriassa. Myös useista Euroopan ja USA:n merkittävistä kokoelmista löytyy Kivijärven veistoksia.

Harry Kivijärvi on toiminut opettajana Taideteollisessa oppilaitoksessa 1964-68, Suomen Taideakatemian koulussa 1968-71 ja 1977-80, yliopettajana 1980-82. Harry Kivijärvelle myönnettiin Pro Finlandia-mitali vuonna 1970 ja prinssi Eugenin mitali Ruotsissa vuonna 1987. Suomen Kuvanveistäjäin liiton kunniajäseneksi Kivijärvi kutsuttiin vuonna 1988.

Harry Kivijärvi on edistänyt kuvanveiston ja suomalaisen taiteen asemaa useissa luottamustehtävissä. Hänen henkinen panoksensa oli huomattava myös Ars Fennica -palkinnon kehittelyssä ja alkuvuosina.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Maaria Wirkkala

Maaria Wirkkala

ARS FENNICA 1991

Maaria Wirkkalalla on kyky työskennellä valmiissa, olemassaolevissa tilanteissa. Pelkästään lisäämällä muutamia arkipäiväisiä esineitä tai esim. valoa toiseen, aivan tavanomaiseen kaupunki- tai luonnonympäristöön – sellaiseen kuin pieni lampi, jäätynyt meri, rakennustyömaa tai vanha kellari – Maaria Wirkkala muuntaa, tietyksi ajaksi, paikkoja kuviksi ja kuvia tiloiksi. Ajatuksen, muistojen ja unen tiloiksi.

Asiantuntijalausunto

// René Block

Kaikkien palkintolautakunnan nimeämän kymmenen taiteilijan teokset ovat huomattavan korkeatasoisia ja jokainen ehdokkaista voisi yhtä hyvin tulla palkituksi. Tämä teki lopullisen päätöksenteon vaikeaksi. Kun tehtävänäni oli valita vain yksi taiteilija, olen asiaa huolellisesti harkittuani päätynyt nimeämään Maaria Wirkkalan ARS FENNICA 1991- palkinnon saajaksi.

Erityisen vaikutuksen Maaria Wirkkalan taiteessa minuun teki hänen kykynsä työskennellä valmiissa, olemassaolevissa tilanteissa. Pelkästään lisäämällä muutamia arkipäiväisiä esineitä tai esim. valoa toiseen, aivan tavanomaiseen kaupunki- tai luonnonympäristöön – sellaiseen kuin pieni lampi, jäätynyt meri, rakennustyömaa tai vanha kellari – Maaria Wirkkala muuntaa, tietyksi ajaksi, paikkoja kuviksi ja kuvia tiloiksi. Ajatuksen, muistojen ja unen tiloiksi.

Maaria Wirkkalan taiteen juuret ovat syvällisessä suomalaisen kulttuurin ja perinteen tuntemuksessa. Hänen työskentelynsä heijastaa tietoisuutta tilan ja ajan laajuudesta ja hiljaisuudesta. Se antaa mahdollisuudet hedelmälliseen vuoropuheluun muiden maiden taiteilijoiden kanssa.

Mielestäni Maaria Wirkkalan kauniit ja herkät tilateokset hyvin vastaavat ARS FENNICA -palkinnon ajatusta ja tarkoitusta.

René Block

Taideasiantuntija

René Block toimii DAAD (Deutsche Akademische Austauschdienst) Berliinin taiteilijaohjelman johtajana. Hän on toiminut taidemaailmassa ammattimaisesti vuodesta 1964, jolloin hän perusti oman gallerian Berliiniin.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Johan Scott

Johan Scott

ARS FENNICA 1992

Johan Scottin viime vuosina käsittelemänsä kuvalliset ongelmat ja niistä kasvaneet teokset osoittavat, että hänen panoksensa tämän hetken maalaustaiteeseen on todella omaperäinen. Hänellä on myös omintakeinen muodon ja välineen taju, josta esimerkkejä ovat hänen käyttämänsä maalauspohjat sekä alusmaalaustekniikkansa.

Teokset

Galleria

Asiantuntijalausunto

// Catherine Lampert

Jouduin harkitsemaan ratkaisuani pitkään käyden läpi kunkin ehdokkaan tuotantoa. Päätöksen teko ei ollut helppoa erityisestikään siksi, että monet maalariehdokkaista tekevät erityisen vahvaa työtä ja heidän ateljeissaan joutui mukaan seikkailuun, hyvinkin henkilökohtaisiin tutkimusretkiin. Myös kuvanveistäjät olivat varsin kiinnostavia.

ARS FENNICA -palkinnonsaajaksi valitsen Johan Scottin. Hänen viime vuosina käsittelemänsä kuvalliset ongelmat ja niistä kasvaneet teokset osoittavat, että hänen panoksensa tämän hetken maalaustaiteeseen on todella omaperäinen. Hänellä on myös omintakeinen muodon ja välineen taju, josta esimerkkejä ovat hänen käyttämänsä maalauspohjat, tapansa levittää väri pohjalle sekä alusmaalaustekniikkansa ja jonka herkkyydelle en ole missään nähnyt vertaa. Ehkä se on lähtöisin Suomen saaristomaisemasta. Palkinto toisi huomiota hänen työskentelylleen, joka ansaitsee tulla tunnetuksi muuallakin kuin Pohjoismaissa.

Catherine Lampert

Museon johtaja
Whitechapel Art Galleryn johtaja

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Per Kirkeby

Per Kirkeby

ARS FENNICA 1993

Kuvataiteen eri tekniikoiden ja ilmaisukeinojen monipuolinen hyödyntäminen on osa Per Kirkebyn taiteilijakuvaa. Hänen maalauksiaan, veistoksiaan, grafiikkaansa, piirustuksiaan ja ympäristöteoksiaan onkin nähty viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmissa näyttelyissä parhaissa taidemuseoissa.

Teokset

Galleria

Esittely

Per Kirkeby

Per Kirkeby on syntynyt syyskuussa 1938 Tanskassa, jossa hänellä on ateljeeasunto sekä Kööpenhaminassa että Laesön saarella Kattegatin salmessa. Per Kirkeby on asunut pitkään myös Saksassa, jossa hän toimii mm. Karlsruhen taideakatemian professorina. Kirkebyn perheeseen kuuluu elokuva-alalla toimiva vaimo, tuotantopäällikkö Vibeke Windelöv ja kaksi poikaa.

Per Kirkeby aloitti taideopintonsa vuonna 1962 vastaperustetussa kokeilevassa taidekoulussa, Den Eksperimenterende Kunstskolen (EKS) Kööinassa. Se ei kuitenkaan ollut itsestään selvä ratkaisu. Jo vuodesta 1957 hän oli opiskellut Kööpenhaminan yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan kvartäärigeologia.

Vuonna 1963 oli Kirkebyn teoksia ensimmäistä kertaa esillä, EKS-koulun ryhmänäyttelyssä. Seuraavana vuonna esitteli hän piirustuksiaan ja kollaashejaan Kööpenhaminan pääkirjastossa. Vuonna 1965 oli hänellä ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttelynsä Den Frie Udstillingsbygningenissä Kööpenhaminassa, mukana 34 maalausta. Samana vuonna hän esitteli myös ensimmäiset ympäristöteoksensa. Seuraavina vuosina hän oli mukana erilaisissa happeningeissä ja performansseissa ja vuonna 1968 nähtiin Lundin taidehallin Anonymiteter-näyttelyssä ensimmäinen kivi-installaatio, ja vuonna 1973 ensimmäinen tiiliveistos.

Kuvataiteen eri tekniikoiden ja ilmaisukeinojen monipuolinen hyödyntäminen on edelleen osa Per Kirkebyn taiteilijakuvaa. Hänen maalauksiaan, veistoksiaan, grafiikkaansa, piirustuksiaan ja ympäristöteoksiaan onkin nähty viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmissa näyttelyissä parhaissa taidemuseoissa. Runsaan näyttelytoiminnan ansiosta on Per Kirkebystä tehty useita julkaisuja, joissa hänen tuotantoaan erittelevät tunnustetut taidekirjoittajat.

Per Kirkebyn ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa nähtiin vuonna 1976 legendaarisessa Halvat Huvit -galleriassa. Vuonna 1982 kutsui Taidemaalariliitto hänet galleriaansa. Seuraavana vuonna oli Kirkeby mukana laajassa kansainvälisen nykytaiteen ARS 83 -katselmuksessa Ateneumissa. Hänen teoksiaan nähtiin myös Modern Masters ’89 -näyttelyssä Helsingin Taidehallissa. Samana vuonna oli taiteilijalla yksityisnäyttely sekä Pohjoismaisessa Taidekeskuksessa Suomenlinnassa että Galerie Kaj Forsblomilla, jossa hän oli esillä myös vuonna 1990. Vuonna 1991 nähtiin maassamme toistaiseksi laajin kokoelma Kirkebyn teoksia Porin taidemuseossa.

Kotimaassaan on Per Kirkeby ollut jatkuvasti mukana ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä eri paikkakunnilla. Tärkein näistä oli ehkä Tabernakel-näyttely Louisianan museossa vuonna 1970. Myös yksityisnäyttelyitä hän on järjestänyt säännöllisesti. Merkittävimpiä ovat olleet yksityisnäyttelyt Tranegårdenissa vuosina 1972 ja 1975, Statens museum for Kunstissa vuonna 1975 sekä Ordrupgårdsamlingenissa vuonna 1981. Pääkaupungin ulkopuolella on hänen näyttelynsä nähty mm. Odensen taidemuseossa, Århusin taidemuseossa, neljästi Himmerlands Kunstmuseumissa Årsissa, Vejlen taidemuseossa, Kögen luonnosmuseossa ja Sophienholmissa Lyngbyssä. Taiteilijan laaja retrospektiivinen näyttely nähtiin vuonna 1990 Louisianan museossa.

Taiteilijan “toisessa kotimaassa” hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä vuodesta 1974 alkaen paitsi Kölnissä, jossa toimii häntä edustava Galerie Michael Werner myös mm. Münchenissä, Berliinissä ja Hampurissa. Näyttelypaikoista mainittakoon Museum Ludwig Kölnissä, Städelsches Kunstinstitut Frankfurtissa, Städtisches Museum Abteiberg Mönchengladbachissa ja Westfälisches Landesmuseum Münsterissä.

Pohjoismaiden ja Saksan ohella on Per Kirkebyllä ollut yksityisnäyttelyjä mm. Sveitsissä, Hollannissa, Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Islannissa, USA:ssa, Belgiassa ja Italiassa. Merkittävissä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä hänen teoksiaan on nähty lisäksi mm. Israelissa, Meksikossa, Portugalissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Unkarissa ja Brasialiassa.

Per Kirkeby on kutsuttu useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Tunnetuimpia näistä ovat ehkä Venetsian biennaali, jossa hän on edustanut maataan vuosina 1976 ja 1980 sekä kolmannen kerran kuluvana vuonna; documenta-näyttely Kasselissa Saksassa vuonna 1982 ja toistamiseen viime vuonna; Sydneyn biennaali Australiassa vuonna 1982; Carnegie International -näyttely Pittsburghissa vuosina 1985 ja 1988 sekä Middelheimin biennaali Belgiassa vuonna 1987.

Per Kirkeby on vastaanottanut kosolti tunnustusta kuvataiteilijan työstään. Jo vuonna 1965 hän sai Tanskan valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Vuonna 1968 hänelle myönnettiin nuorille taiteilijoille tarkoitettu Akademiråd-kultamitali ja vuonna 1987 arvostettu Thorvaldsen-mitali. Vuonna 1983 hän sai Eckersberg-mitalin ja vuonna 1990 hänelle luovutettiin saksalainen NORD/LB-pankin taidepalkinto tunnustuksena korkeatasoisesta taiteellisesta tuotannosta.

Per Kirkeby tunnetaan myös kirjailijana. Ensimmäisen runokirjansa hän julkaisi vuonna 1965 ja ensimmäisen romaaninsa kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen kuvataiteen kysymyksiä pohtinut esseekokoelmansa. Per Kirkebyn kirjallinen tuotanto käsittää tähän päivään mennessä yli viisikymmentä teosta, joukossa runoja, esseitä, romaaneja, piirustus- ja valokuvakirjoja, objekteja ja ornamentteja. Hänen teoksiaan on käännetty saksaksi ja englanniksi ja osia niistä on ilmestynyt mm. suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi. Hän on kirjoittanut useita artikkeleita näyttelyluetteloihin sekä taidelehtiin. Ansioistaan kirjailijana Per Kirkeby sai vuonna 1973 Tanskan valtion kolmivuotisen apurahan ja vuonna 1982 hänet nimettiin Tanskan kirjallisuusakatemian jäseneksi.

Per Kirkebyn monipuolista taiteilijakuvaa täydentää hänen liki 30 elokuvaa käsittävä filmituotantonsa. Alan kokeiluja hän teki jo EKS-koulussa. Jo ensimmäisissä elokuvissa, Brigitte Bardot vuodelta 1968 ja Stevns Klint og Möens Klint seuraavalta vuodelta näkyvät Kirkebyn elokuvatuotannolle ominainen kuvaestetiikka ja kokeellisuus. Fiktiivisten aiheiden ohella on Per Kirkeby toteuttanut dokumenttifilmejä matkoiltaan Grönlannista ja Meksikosta, henkilökuvat Wilhelm Freddiestä ja Asger Jornista sekä ajankohtaisia elokuvallisia kannanottaja. Suurisuuntaisin hänen elokuvaprojekteistaan on ollut vuosina 1974-75 valmistunut elokuva Normannerne (Pohjanmiehet), joka kertoi viikinkiajasta. Per Kirkeby on toiminut myös ohjaajana ja lavastajana. Vuonna 1983 hän oli Tanskan elokuvainstituutin johtokunnan jäsen.

Opiskeluajoista alkaen on Per Kirkeby osallistunut tutkimusmatkoille. Erityisen kiinnostunut hän on arktisista alueita. Grönlannissa hän on ollut geologina tutkimusretkikunnissa useita kertoja. Kuvataiteilijana, kirjailijana ja elokuvantekijänä hän on suunnannut matkansa myös Väli-Amerikkaan, Australiaan, Balille, Polynesiaan ja Uuteen Seelantiin. Viime syksynä oli Per Kirkeby näyttelymatkalla USA:ssa eikä voinut osallistua Ars Fennica 1993 -ehdokkaiden julkistamistilaisuuteen. Maalis-huhtikuussa 1993 hän teki työmatkan Yhdysvaltoihin ja Tahitille, josta syystä palkinnonjakotilaisuuskin siirtyi suunniteltua myöhemmäksi.

Asiantuntijalausunto

// María de Corral

Minulle mahdollisuus tutustua ehdokkaina olleisiin taiteilijoihin ja heidän teoksiinsa on ollut valtavan antoisaa. Olen oppinut paljon heistä kaikista, heidän maistaan ja samalla itsestäni. Mielestäni kaikki seitsemän taiteilijaa ansaitsisivat ARS FENNICA -palkinnon.

Kun jälkikäteen olen pohtinut vierailuni aikana näkemääni ja kuulemaani, olen joutunut pitkään harkitsemaan sitä, mitä ARS FENNICAn kaltaisen palkinnon saaminen merkitsee nuorelle taiteilijalle: tukea ja kannustusta. Yhtä lailla taiteilijalle, jolla on jo pitkä ura takanaan, merkitsee tämäntyyppinen palkinto kaikkien hänen ponnistelujensa ja työnsä tunnustamista.

Kauan mietittyäni asian eri puolia ja toisaalta sitä, että palkinto nyt ensimmäistä kertaa laajenee suomalaisen taidemaailman ulkopuolelle ulottuen kaikkiin Pohjoismaihin, olen päättänyt myöntää ARS FENNICA 1993 -palkinnon Per Kirkebylle. Tunnustuksena hänen pitkästä työsarastaan, hänen tavastaan kohdata taiteilijan jokapäiväinen työ: häilyen varmuuden ja epävarmuuden välillä, mutta kilvoitellen ankarasti tiedon tavoittamiseksi.

María de Corral

Museon johtaja

María de Corral on toiminut ammattimaisesti taiteen kentällä vuodesta 1971, jolloin hän perusti Grupo Quincen (Ryhmä 15), joka toimi työpajana, kouluna, galleriana ja grafiikanvedosten julkaisijana. Vuonna 1981 María de Corral nimitettiin La Caixa de Pensiones -säätiön näyttelypäälliköksi; tehtävä, jota hän hoiti siihen asti kunnes hänesti tuli Museo Nacional de Arte Contemporanea Reina Sofían johtaja joulukuussa 1990.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Olegs Tillbergs

Olegs Tillbergs

ARS FENNICA 1994

Olegs Tillbergs taiteilijana on kiinnostunut aistielämyksistä ja eri materiaalien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Hänen tuotantonsa käsittää performansseja, installaatioita ja kollaaseja. Materiaaleina hänellä ovat arkipäiväiset esineet ja tapahtumat, alkaen Neuvostoarmeijan ylijäämäsaappaista päätyen lapsen syntymään.

Teokset

Galleria

Esittely

Olegs Tillbergs

Olegs Tillbergs taiteilijana on kiinnostunut aistielämyksistä ja eri materiaalien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Hänen tuotantonsa käsittää performansseja, installaatioita ja kollaaseja. Materiaaleina hänellä ovat arkipäiväiset esineet ja tapahtumat, alkaen Neuvostoarmeijan ylijäämäsaappaista päätyen lapsen syntymään. Olegs Tillbergsin teoksissa yhtyvät nämä kuvataiteelle oudot materiaalit ja hajut musikaalisiksi ja runollisiksi kokonaiselämyksiksi, jotka välittävät viestiä inhimillisistä perustunteista.

Olegs Tillbergs on syntynyt vuonna 1956 viehättävässä Saulkrastin kylpyläkaupungissa Riian lähellä. Opintonsa hän aloitti Riian keskiasteen taidekoulussa puuseppälinjalla. Vuodesta 1981 hän opiskeli Latvian taideakatemiassa valmistuen sisustussuunnittelijaksi vuonna 1986. Opiskelun jälkeen hän toimi muutaman vuoden sisustusarkkitehtina ja vuodesta 1989 vapaana taiteilijana. Olegs Tillbergsin ilmaisukeinoja ovat ennen kaikkea installaatio ja sen ohella maalaus, kuvanveisto, video ja valokuva. Installaatioissaan hän on käyttänyt hyvin omaperäisiä aineksia: esineitä ja materiaaleja, joilla on rikkaat merkityssisällöt. Hän on toteuttanut myös huomiota herättäneitä performansseja.

Ensimmäistä kertaa Olegs Tillbergs esittäytyi taiteilijana vuonna 1986 Riian Pietarin kirkossa järjestetyssä ryhmänäytelyssä: Telpa un mes (Tila ja me), jossa häneltä oli esillä installaatio nimeltä ”Kakku”. Vuonna 1988 hän oli mukana Saksassa ja Riiassa Latvialaista avantgardea esitelleessä kiertonäyttelyssä. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tabu zonas (Tabuvyöhykkeet) hän piti Berliinissä vuonna 1989. Riiassa hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Totala vientuliba (Täydellinen yksinäisyys) nähtiin vuonna 1991.

Kotimaassaan Olegs Tillbergs on esittäytynyt säännöllisesti niin yhteis- kuin ryhmänäyttelyissäkin. Viimeisimpiä näistä ovat Latvian Sorosin Nykytaiteen keskuksen vuosinäyttelyt: Zoom faktors vuonna 1993 ja Valsts (Valtakunta) vuonna 1994.Vuonna 1995 oli hänellä laaja yksityisnäyttely Skaties man acis (Katso minua silmiin) Riiassa Taidehalli Arsenals’issa, jossa yksi sali oli omistettu miehisyyden ja naisellisuuden käsitteille ja toinen sali, jonka täyttivät lukuisat hävittäjälentokoneiden torsot, kuoleman käsitteelle.

Suomessa Olegs Tillbergsin installaatioita oli ensi kertaa esillä Rauma Biennale Balticumissa vuonna 1990. Porin taidemuseossa vuonna 1992 pidetyssä Latvian nykytaiteen näyttelyssä Paaudze-Sukupolvi oli esillä hänen teoksensa, jonka osasia olivat valtava valaanluu, konerasvalla maalattu seinä ja siihen kiinnitetty öljypaperi. Samoja elementtejä, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa Tillbergs hyödynsi ARS FENNICA -näyttelykierroksellaan Suhdanne, jonka kolme erilaista kokonaisuutta nähtiin 1994-95 Suomessa Oulun taidemuseossa, Etelä-Karjalan taidemuseossa Lappeenrannassa ja Helsingin kaupungin taidemuseossa. Kesällä 1995 osallistui Olegs Tillbergs kansainväliseen ulkoilmataiteen Port of Art -näyttelyyn Kotkassa.

Muissa pohjoismaissa on Olegs Tillbergsin teoksia nähty Malmössä vuonna 1990, Kööpenhaminassa vuonna 1991 ja Tukholman Kulturhusetissa vuonna 1991. Kesällä 1993 nähtiin hänen sijoituspaikan edellytykset onnistuneesti hyödyntänyt ympäristöteoksensa Snaudosie karogi (Nukkuva lippu) Itämeren maiden veistotaiteen näyttelyssä Visbyssä.

Saksassa Olegs Tillbergs on esittäytynyt lukuisia kertoja. Vuonna 1992 hänellä oli yksityisnäyttely Itämeren maiden taidetta usein esittelevässä Galerie Nemo Eckernfördessä ja vuonna 1994 nähtiin hänen laaja yksityisnäyttelynsä Konjunktura (Suhdanne) Kielin kaupungin galleriassa. Vuoden 1996 alussa oli Olegs Tillbergsillä hyvän vastaanoton saanut yksityisnäyttely IFA-galleriassa Berliinissä.

Vuosina 1990 ja 1992 on Olegs Tillbergs esittäytynyt Tallinnassa. Vuonna 1991 hän oli mukana kansainvälisessä nuorten taiteilijoiden näyttelyssä Europe Unknown/Europe Niezana Puolassa ja samana vuonna nuorten riikalaistaiteilijoiden näyttelyssä näyttelyssä Budapestin Mücsarnok -näyttelyhallissa. Vuonna 1994 edusti Tillbergs maataan Sao Paulon biennaalissa Brasiliassa.

Ennen ARS FENNICA -palkintoa on Olegs Tillbergs saanut Latvian Sorosin nykytaiteen keskuksen I vuosinäyttelyn tunnustuspalkinnon installaatiostaan Gaidot Berlines vilcienu (Berliinin junaa odottamassa), jonka osina olivat valtavat Neuvostoarmeijan hapankaalitynnyrit sekä aiemmin rautatieasemilla toimineet aikataulukoneet. Näihin taiteilija oli sijoittanut aikataulujen sijaan ja sekaan mm. tietoja Riian historiasta ja Latvian taideakatemiasta mutta ennen kaikkea tietoja latvialaisista nykytaiteilijoista ja näiden tätä tarkoitusta varten tekemiä teoksia.

Asiantuntijalausunto

// Rudi Fuchs

Vieraillessani viidessä maassa kymmenen eri taiteilijan ateljeessa minuun teki suuren vaikutuksen jokaisen tekijän vakavuus ja hellittämättömyys työssä sekä heidän asennoitumisensa. Taiteilijoina he ovat hyvin erilaisia niin iältään, taustaltaan, olosuhteiltaan kuin tavoitteiltaankin. Siksi olikin erittäin vaikea valita yksi heistä ARS FENNICA -palkinnon saajaksi.

Päädyin siihen lopputulokseen, että minun tulee valita innostavimmalta vaikuttava taiteilija. Siksi esitänkin palkinnon saajaksi Olegs Tillbergsiä Riiasta. Hänen työnsä on mielikuvituksekasta, täynnä seikkailua ja samalla se on pelotonta. Hänellä on joitakin pieniä teoksia, mutta useimmat ovat suuria — ja joskus hänen ajatuksensa ovat hyvin vaikeita toteuttaa. Se ei kuitenkaan saa häntä muuttamaan mieltään.

Erityisesti pidänkin tästä uskomattomasta sitkeydestä hänen asennoitumisessaan. Hän ei laskelmoi taiteeessaan, eikä hän milloinkaan anna periksi: se osoittaa hänen vakaumuksensa syvyyden. Tämän vakaumuksensa ja laajakatseisen, rajoista piittaamattoman ajattelunsa ansiosta valitsen hänet ARS FENNICA -palkinnonsaajaksi.

Rudi Fuchs

Stedelijk Museum, Amsterdam
Rudi Fuchs johtaa Stedelijk Musepta Amsterdamissa. Hän on johtanut myös muita museoita Hollannissa (Van Abbemuseum, Gemeentemuseum) vuodesta 1975 lähtien.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.