Skip to content

Jesper just

Ehdokkaat 2021

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Esittely

Jesper Just

Jesper Just tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa videoista, joiden psykologisissa kohtaamisissa syntyy voimakas tunnelataus. Mitä on tapahtunut tai tapahtumassa ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kukaan ei puhu, mutta tilannetta saattaa säestää tunnettu laulu tai sen henkilöt kommunikoivat laulaen.

Filmien paikat vaihtelevat. Varhaiskauden No Man Is an Island I -videon (2002) näyttämönä on kaupunkipuisto ja sen jatko-osa sijoittuu vanhanaikaisen raskaasti sisustettuun ja jotenkin epämääräiseen baariin. Ensimmäisessä versiossa puistossa laulava ja tanssiva vanhempi mies herättää ohi kulkevien ihmisten uteliaisuutta. Pieni poika kuitenkin iloisesti imitoi tanssia samalla kuin muut seuraavat tilanteen kehittymistä.

Paikan merkitys oli tärkeä myös hänen edustaessaan Tanskaa Venetsian biennaalissa 2013. Hän tutki huolellisesti Tanskan biennaalirakennusta ja sen tilallisia ja aineellisia ominaisuuksia rakentaessaan näyttämön, jossa katsojan liikkeitä ohjaa taiteilijan suunnittelema koreografia. Hän on todennut, että ideana näissä on usein ollut englantilaisen puutarhan perinteinen malli, jossa tilat ja tilanteet vaihtelevat. Katsojan kulkureitistä tulee osa kokemusta ja samalla osa teosta. Keskeistä hänen installaatioissaan on passiivisen katsojan muuttuminen aktiiviseksi osallistujaksi.

Näyttelyn tila on jatkuva haaste ja inspiraatio. Jesper Just organisoi ja suunnittelee installaation tilan, joka tarvittaessa toimii myös kehyksenä ja näyttämönä performanssille. Tähän kuuluu koreografia, jonka mukaan katsoja osallistuu tapahtumaan.

Näyttelytila toimii esiintyjien näyttämönä, katsojien kokemusten tapahtumapaikkana ja lisäksi se toimii taustana esillä oleville filmeille/LED-veistoksille. Erityispiirteenä tässä on sekä yleisön että esiintyjien tehtävien ja roolien hybridisointi sekä esiintymistilanteissa että filmille dokumentoituina samalla kun näyttämö/esitystila on joko staattinen tai jatkuvassa rakenteellisten muutosten tilassa.

Jesper Just on hyvin tietoinen elokuvan historian tunteita esittävästä kuvastosta ja sen perinteistä. Hän käyttää tietoisesti tätä kuvamateriaalia, mutta sopeuttaa sen omien teostensa rytmiin ja tavoitteisiin. Justin elokuvien tunnelmaa värittää usein tietynlainen passiivinen melankolia. Se leimaa myös LED-video / veistosinstallaatiota Corporéalités (2020). Se kertoo kuinka äärimmilleen treenatut balettitanssijat kuntouttavat ja vahvistavat musiikin tahdissa annetuilla sähköimpulseilla vaurioituneita tai uupuneita lihaksiaan.

Jesper Just kuvaa itse tätä teosta seuraavasti:

”Corporealités-teoksessa näemme tanssijoita, jotka seisovat, istuvat tai makaavat lattialla. Heidät kaikki on piirinä kytketty toisiinsa: käsi jalkaan, pää varpaaseen, käsi käteen. Elektronisen lihasstimulaatiojärjestelmän avulla (EMS) tanssijoiden lihaksiin lähetetään elektrodien välittämiä sähköimpulsseja. Kohteena olevat lihakset reagoivat tähän supistumalla.

Tässä tilanteessa eivät vartalot tanssi, niitä tanssitetaan.

Kyseessä on kenenkään johtamaton kiertopiiri vailla määriteltyä lähettäjää.
Musiikki, jota soitetaan, on Gabriel Fauren Pavane joka koetaan sekä ääniraitana että aktiivisena läsnäolona. Musiikki on romanttista. Balettiesityksessä tanssijat ilmaisisivat sitä vartalollaan noudattaen esityksen koreografiaa. Tätä tilannetta leimaa tunteiden siirtymä, herkkyys ilmenee jossain muualla. Näin teoksen varsinaisena teemana on siirtymä.”

Jesper Justin viime vuosien teoksissa ”pohditaan toimijuutta, performatiivisuutta ja Interpassivity-käsitettä”. Interpassivity-käsitteen lähtökohtana on Robert Phallerin ja Slavoj Žižekin 90-luvulla kehittämä termi. Käsitteen roolia omassa työskentelyssään taiteilija on kuvannut seuraavasti: ”… itse asiassa kyse on tunteiden siirrosta niin että muut ihmiset kokevat ne itsesi sijasta.”*

Hänen filmiensä mykässä tunnelmassa tuntuu kaikuja jonkinlaisesta kollektiivisesta illuusiottomuuden tilasta, jota leimaa nykyajalle ominainen melankolia. Teoksessa on kaikuja elämän usein kömpelöstä epätäydellisyydestä, jota jopa täydellisyyttä työssään lähestyvät balettitanssijat kokevat.

Maaretta Jaukkuri

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.