Per Kirkeby on syntynyt syyskuussa 1938 Tanskassa, jossa hänellä on ateljeeasunto sekä Kööpenhaminassa että Laesön saarella Kattegatin salmessa. Per Kirkeby on asunut pitkään myös Saksassa, jossa hän toimii mm. Karlsruhen taideakatemian professorina. Kirkebyn perheeseen kuuluu elokuva-alalla toimiva vaimo, tuotantopäällikkö Vibeke Windelöv ja kaksi poikaa.

Per Kirkeby aloitti taideopintonsa vuonna 1962 vastaperustetussa kokeilevassa taidekoulussa, Den Eksperimenterende Kunstskolen (EKS) Kööinassa. Se ei kuitenkaan ollut itsestään selvä ratkaisu. Jo vuodesta 1957 hän oli opiskellut Kööpenhaminan yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan kvartäärigeologia.

Vuonna 1963 oli Kirkebyn teoksia ensimmäistä kertaa esillä, EKS-koulun ryhmänäyttelyssä. Seuraavana vuonna esitteli hän piirustuksiaan ja kollaashejaan Kööpenhaminan pääkirjastossa. Vuonna 1965 oli hänellä ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttelynsä Den Frie Udstillingsbygningenissä Kööpenhaminassa, mukana 34 maalausta. Samana vuonna hän esitteli myös ensimmäiset ympäristöteoksensa. Seuraavina vuosina hän oli mukana erilaisissa happeningeissä ja performansseissa ja vuonna 1968 nähtiin Lundin taidehallin Anonymiteter-näyttelyssä ensimmäinen kivi-installaatio, ja vuonna 1973 ensimmäinen tiiliveistos.

Kuvataiteen eri tekniikoiden ja ilmaisukeinojen monipuolinen hyödyntäminen on edelleen osa Per Kirkebyn taiteilijakuvaa. Hänen maalauksiaan, veistoksiaan, grafiikkaansa, piirustuksiaan ja ympäristöteoksiaan onkin nähty viime vuosikymmenten mielenkiintoisimmissa näyttelyissä parhaissa taidemuseoissa. Runsaan näyttelytoiminnan ansiosta on Per Kirkebystä tehty useita julkaisuja, joissa hänen tuotantoaan erittelevät tunnustetut taidekirjoittajat.

Per Kirkebyn ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa nähtiin vuonna 1976 legendaarisessa Halvat Huvit -galleriassa. Vuonna 1982 kutsui Taidemaalariliitto hänet galleriaansa. Seuraavana vuonna oli Kirkeby mukana laajassa kansainvälisen nykytaiteen ARS 83 -katselmuksessa Ateneumissa. Hänen teoksiaan nähtiin myös Modern Masters ’89 -näyttelyssä Helsingin Taidehallissa. Samana vuonna oli taiteilijalla yksityisnäyttely sekä Pohjoismaisessa Taidekeskuksessa Suomenlinnassa että Galerie Kaj Forsblomilla, jossa hän oli esillä myös vuonna 1990. Vuonna 1991 nähtiin maassamme toistaiseksi laajin kokoelma Kirkebyn teoksia Porin taidemuseossa.

Kotimaassaan on Per Kirkeby ollut jatkuvasti mukana ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä eri paikkakunnilla. Tärkein näistä oli ehkä Tabernakel-näyttely Louisianan museossa vuonna 1970. Myös yksityisnäyttelyitä hän on järjestänyt säännöllisesti. Merkittävimpiä ovat olleet yksityisnäyttelyt Tranegårdenissa vuosina 1972 ja 1975, Statens museum for Kunstissa vuonna 1975 sekä Ordrupgårdsamlingenissa vuonna 1981. Pääkaupungin ulkopuolella on hänen näyttelynsä nähty mm. Odensen taidemuseossa, Århusin taidemuseossa, neljästi Himmerlands Kunstmuseumissa Årsissa, Vejlen taidemuseossa, Kögen luonnosmuseossa ja Sophienholmissa Lyngbyssä. Taiteilijan laaja retrospektiivinen näyttely nähtiin vuonna 1990 Louisianan museossa.

Taiteilijan “toisessa kotimaassa” hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä vuodesta 1974 alkaen paitsi Kölnissä, jossa toimii häntä edustava Galerie Michael Werner myös mm. Münchenissä, Berliinissä ja Hampurissa. Näyttelypaikoista mainittakoon Museum Ludwig Kölnissä, Städelsches Kunstinstitut Frankfurtissa, Städtisches Museum Abteiberg Mönchengladbachissa ja Westfälisches Landesmuseum Münsterissä.

Pohjoismaiden ja Saksan ohella on Per Kirkebyllä ollut yksityisnäyttelyjä mm. Sveitsissä, Hollannissa, Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Islannissa, USA:ssa, Belgiassa ja Italiassa. Merkittävissä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä hänen teoksiaan on nähty lisäksi mm. Israelissa, Meksikossa, Portugalissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Unkarissa ja Brasialiassa.

Per Kirkeby on kutsuttu useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Tunnetuimpia näistä ovat ehkä Venetsian biennaali, jossa hän on edustanut maataan vuosina 1976 ja 1980 sekä kolmannen kerran kuluvana vuonna; documenta-näyttely Kasselissa Saksassa vuonna 1982 ja toistamiseen viime vuonna; Sydneyn biennaali Australiassa vuonna 1982; Carnegie International -näyttely Pittsburghissa vuosina 1985 ja 1988 sekä Middelheimin biennaali Belgiassa vuonna 1987.

Per Kirkeby on vastaanottanut kosolti tunnustusta kuvataiteilijan työstään. Jo vuonna 1965 hän sai Tanskan valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Vuonna 1968 hänelle myönnettiin nuorille taiteilijoille tarkoitettu Akademiråd-kultamitali ja vuonna 1987 arvostettu Thorvaldsen-mitali. Vuonna 1983 hän sai Eckersberg-mitalin ja vuonna 1990 hänelle luovutettiin saksalainen NORD/LB-pankin taidepalkinto tunnustuksena korkeatasoisesta taiteellisesta tuotannosta.

Per Kirkeby tunnetaan myös kirjailijana. Ensimmäisen runokirjansa hän julkaisi vuonna 1965 ja ensimmäisen romaaninsa kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen kuvataiteen kysymyksiä pohtinut esseekokoelmansa. Per Kirkebyn kirjallinen tuotanto käsittää tähän päivään mennessä yli viisikymmentä teosta, joukossa runoja, esseitä, romaaneja, piirustus- ja valokuvakirjoja, objekteja ja ornamentteja. Hänen teoksiaan on käännetty saksaksi ja englanniksi ja osia niistä on ilmestynyt mm. suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi. Hän on kirjoittanut useita artikkeleita näyttelyluetteloihin sekä taidelehtiin. Ansioistaan kirjailijana Per Kirkeby sai vuonna 1973 Tanskan valtion kolmivuotisen apurahan ja vuonna 1982 hänet nimettiin Tanskan kirjallisuusakatemian jäseneksi.

Per Kirkebyn monipuolista taiteilijakuvaa täydentää hänen liki 30 elokuvaa käsittävä filmituotantonsa. Alan kokeiluja hän teki jo EKS-koulussa. Jo ensimmäisissä elokuvissa, Brigitte Bardot vuodelta 1968 ja Stevns Klint og Möens Klint seuraavalta vuodelta näkyvät Kirkebyn elokuvatuotannolle ominainen kuvaestetiikka ja kokeellisuus. Fiktiivisten aiheiden ohella on Per Kirkeby toteuttanut dokumenttifilmejä matkoiltaan Grönlannista ja Meksikosta, henkilökuvat Wilhelm Freddiestä ja Asger Jornista sekä ajankohtaisia elokuvallisia kannanottaja. Suurisuuntaisin hänen elokuvaprojekteistaan on ollut vuosina 1974-75 valmistunut elokuva Normannerne (Pohjanmiehet), joka kertoi viikinkiajasta. Per Kirkeby on toiminut myös ohjaajana ja lavastajana. Vuonna 1983 hän oli Tanskan elokuvainstituutin johtokunnan jäsen.

Opiskeluajoista alkaen on Per Kirkeby osallistunut tutkimusmatkoille. Erityisen kiinnostunut hän on arktisista alueita. Grönlannissa hän on ollut geologina tutkimusretkikunnissa useita kertoja. Kuvataiteilijana, kirjailijana ja elokuvantekijänä hän on suunnannut matkansa myös Väli-Amerikkaan, Australiaan, Balille, Polynesiaan ja Uuteen Seelantiin. Viime syksynä oli Per Kirkeby näyttelymatkalla USA:ssa eikä voinut osallistua Ars Fennica 1993 -ehdokkaiden julkistamistilaisuuteen. Maalis-huhtikuussa 1993 hän teki työmatkan Yhdysvaltoihin ja Tahitille, josta syystä palkinnonjakotilaisuuskin siirtyi suunniteltua myöhemmäksi.

Olegs Tillbergs taiteilijana on kiinnostunut aistielämyksistä ja eri materiaalien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Hänen tuotantonsa käsittää performansseja, installaatioita ja kollaaseja. Materiaaleina hänellä ovat arkipäiväiset esineet ja tapahtumat, alkaen Neuvostoarmeijan ylijäämäsaappaista päätyen lapsen syntymään. Olegs Tillbergsin teoksissa yhtyvät nämä kuvataiteelle oudot materiaalit ja hajut musikaalisiksi ja runollisiksi kokonaiselämyksiksi, jotka välittävät viestiä inhimillisistä perustunteista.

Olegs Tillbergs on syntynyt vuonna 1956 viehättävässä Saulkrastin kylpyläkaupungissa Riian lähellä. Opintonsa hän aloitti Riian keskiasteen taidekoulussa puuseppälinjalla. Vuodesta 1981 hän opiskeli Latvian taideakatemiassa valmistuen sisustussuunnittelijaksi vuonna 1986. Opiskelun jälkeen hän toimi muutaman vuoden sisustusarkkitehtina ja vuodesta 1989 vapaana taiteilijana. Olegs Tillbergsin ilmaisukeinoja ovat ennen kaikkea installaatio ja sen ohella maalaus, kuvanveisto, video ja valokuva. Installaatioissaan hän on käyttänyt hyvin omaperäisiä aineksia: esineitä ja materiaaleja, joilla on rikkaat merkityssisällöt. Hän on toteuttanut myös huomiota herättäneitä performansseja.

Ensimmäistä kertaa Olegs Tillbergs esittäytyi taiteilijana vuonna 1986 Riian Pietarin kirkossa järjestetyssä ryhmänäytelyssä: Telpa un mes (Tila ja me), jossa häneltä oli esillä installaatio nimeltä ”Kakku”. Vuonna 1988 hän oli mukana Saksassa ja Riiassa Latvialaista avantgardea esitelleessä kiertonäyttelyssä. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tabu zonas (Tabuvyöhykkeet) hän piti Berliinissä vuonna 1989. Riiassa hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Totala vientuliba (Täydellinen yksinäisyys) nähtiin vuonna 1991.

Kotimaassaan Olegs Tillbergs on esittäytynyt säännöllisesti niin yhteis- kuin ryhmänäyttelyissäkin. Viimeisimpiä näistä ovat Latvian Sorosin Nykytaiteen keskuksen vuosinäyttelyt: Zoom faktors vuonna 1993 ja Valsts (Valtakunta) vuonna 1994.Vuonna 1995 oli hänellä laaja yksityisnäyttely Skaties man acis (Katso minua silmiin) Riiassa Taidehalli Arsenals’issa, jossa yksi sali oli omistettu miehisyyden ja naisellisuuden käsitteille ja toinen sali, jonka täyttivät lukuisat hävittäjälentokoneiden torsot, kuoleman käsitteelle.

Suomessa Olegs Tillbergsin installaatioita oli ensi kertaa esillä Rauma Biennale Balticumissa vuonna 1990. Porin taidemuseossa vuonna 1992 pidetyssä Latvian nykytaiteen näyttelyssä Paaudze-Sukupolvi oli esillä hänen teoksensa, jonka osasia olivat valtava valaanluu, konerasvalla maalattu seinä ja siihen kiinnitetty öljypaperi. Samoja elementtejä, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa Tillbergs hyödynsi ARS FENNICA -näyttelykierroksellaan Suhdanne, jonka kolme erilaista kokonaisuutta nähtiin 1994-95 Suomessa Oulun taidemuseossa, Etelä-Karjalan taidemuseossa Lappeenrannassa ja Helsingin kaupungin taidemuseossa. Kesällä 1995 osallistui Olegs Tillbergs kansainväliseen ulkoilmataiteen Port of Art -näyttelyyn Kotkassa.

Muissa pohjoismaissa on Olegs Tillbergsin teoksia nähty Malmössä vuonna 1990, Kööpenhaminassa vuonna 1991 ja Tukholman Kulturhusetissa vuonna 1991. Kesällä 1993 nähtiin hänen sijoituspaikan edellytykset onnistuneesti hyödyntänyt ympäristöteoksensa Snaudosie karogi (Nukkuva lippu) Itämeren maiden veistotaiteen näyttelyssä Visbyssä.

Saksassa Olegs Tillbergs on esittäytynyt lukuisia kertoja. Vuonna 1992 hänellä oli yksityisnäyttely Itämeren maiden taidetta usein esittelevässä Galerie Nemo Eckernfördessä ja vuonna 1994 nähtiin hänen laaja yksityisnäyttelynsä Konjunktura (Suhdanne) Kielin kaupungin galleriassa. Vuoden 1996 alussa oli Olegs Tillbergsillä hyvän vastaanoton saanut yksityisnäyttely IFA-galleriassa Berliinissä.

Vuosina 1990 ja 1992 on Olegs Tillbergs esittäytynyt Tallinnassa. Vuonna 1991 hän oli mukana kansainvälisessä nuorten taiteilijoiden näyttelyssä Europe Unknown/Europe Niezana Puolassa ja samana vuonna nuorten riikalaistaiteilijoiden näyttelyssä näyttelyssä Budapestin Mücsarnok -näyttelyhallissa. Vuonna 1994 edusti Tillbergs maataan Sao Paulon biennaalissa Brasiliassa.

Ennen ARS FENNICA -palkintoa on Olegs Tillbergs saanut Latvian Sorosin nykytaiteen keskuksen I vuosinäyttelyn tunnustuspalkinnon installaatiostaan Gaidot Berlines vilcienu (Berliinin junaa odottamassa), jonka osina olivat valtavat Neuvostoarmeijan hapankaalitynnyrit sekä aiemmin rautatieasemilla toimineet aikataulukoneet. Näihin taiteilija oli sijoittanut aikataulujen sijaan ja sekaan mm. tietoja Riian historiasta ja Latvian taideakatemiasta mutta ennen kaikkea tietoja latvialaisista nykytaiteilijoista ja näiden tätä tarkoitusta varten tekemiä teoksia.

Silja Rantasen maalaukset edustavat taiteellisen tajunnan postmodernia tyyppiä. Hän käsittelee tuotannossaan arkkitehtuurin muotoja. Konkreettinen arkkitehtuuri ei kiinnosta taiteilijaa sellaisenaan, vaan impulssina, eräänlaisen kulttuuridialogin aloitteentekijänä. Hän operoi arkkitehtuurin protoelementeillä, viivoilla, tasoilla ja niiden yhdistelmillä. Fasadi, sermi ja tikkaat ovat kaikki elementtejä, jotka synnyttävä tiloja, ajatuksia ja tunteita.

Taiteilijan mielenkiinto suuntautuukin hänen itsensä ulkopuolelle; katsojaan, kulttuuriin ja historialliseen tilaan. Näistä tulee tutkimuksen kohde arkkitehtuurin sijasta. Silja Rantasen arkkityypit ovat emotionaalisten voimakenttien tiivistymiä; oman havainnon ja ehkä myös psyykkisen tilan heijasteita. Tästä syntyy voimakas omaelämäkerrallinen teksti, johon taiteilijan assosiatiivinen ja meditatiivinen työtapa on suuntautunut. Aleksandr Borovski

”Olen toistanut viidentoista vuoden ajan pariakymmentä kuva-aihetta, jotka nekin ovat lähellä toisiaan kuten risti ja verkko. Aiheeni liittyvät tilallisuuteen sen käsitteellisemmässä, litteässä muodossa. Mielestäni tila on abstrakteimmillaan juuri maalauksessa. Siksi kuvaan projektioita enkä tee veistoksia tai todellisia tiloja.”

Peter Frien maalaukset pohjautuvat maisemamaalauksen pitkään perinteeseen ja erityisesti tapaan kuvata maisema voimakkaasti latautuneena tunnetilana. Maalauksissa ilmenee vahva paikan tuntu, mutta niissä on myös vertauskuvallisuutta, jota liian selvä yhteys tiettyyn paikkaan voisi hämärtää. Frie ei jäljennä näkymiä, vaan maalaa muistoja. ”En maalaa maisemia sinänsä, vaan projisoin niihin omat mielentilani: kuvaan maisemaa, jossa teoksen syntyhetkellä haluaisin olla”, Peter Frie sanoo.

Peter Frie jäsentää usein maalatun aiheensa osaksi valkoista maalauspohjaa jättäen tämän ”tyhjän” tilan tasapainottavaksi ja maisema-aihetta korostavaksi tekijäksi. ”Kuvaa reunustavat isot valkeat alueet antavat maisemalle tilaa laajentua, ne ovat kuin kaihdin, jonka takana maisema jatkuu. Samalla ne kuitenkin keskittävät kuvan, tarkentavat katsetta ja vahvistavat katsojan tunnekokemusta”, kuvailee Jeremy Lewison artikkelissaan.

Saskia Bos, Amsterdamissa sijaitseva De Appel -nykytaiteen keskuksen johtaja valitsi ARS Fennica 1999 voittajaksi Markus Copperin. Ratkaisunsa perusteluissa Saskia Bos lausui mm.: ”Pitkän harkinnan jälkeen valintani kohdistui nuoreen, myrskyisään taiteilijaan, jota ajaa tarve ymmärtää maailmaa ja tehdä se paremmin käsitettäväksi tekemällä asioita omin käsin. Joidenkin silmiin hän kenties näyttää menneen ajan taiteilijalta: häntä eivät kiinnosta uusimmat tekniikat tai myyminen, hän ei halua olla muodikas.”

Imatran taidemuseossa 5. marraskuuta avautuvassa palkintonäyttelyssä on tilaisuus nähdä Markus Copperin tähänastisen uran päätyöt. Mukana on kunnioituksen sekaista ihmetystä herättänyt laulava jättiläisvalas, Archangel of Seven Seas (Seitsemän meren arkkienkeli). Vastavalmistunut suurteos Son of the Morning Glow (Aamuruskon poika) on maaginen ja moniselitteinen teos, joka edustaa rahaa, mainetta ja kunniaa. Teos koostuu välkkyvistä ja ääntelevistä, kolmimetrisistä pylväistä, joita metalliset, liikkuvat ”osterinkuoret” peittävät.

”On syytä muistaa ja alleviivata, että Copper on ennen kaikkea kuvanveistäjä, tilaa ja aikaa hahmottava tekijä, joka rakastaa eri materiaaleilla pelaamista ja väsäilyä. Copper pyrkii muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tekemään itse lähestulkoon kaiken mitä teoksista löytyy. Sähköt, metallityöt – mitä tahansa. Motiivina on riippumattomuus ja käytännöllisyys. Hänen pitää pystyä hallitsemaan käyttämänsä tekniikat ja välineet”, kuvailee Mika Hannula Copperin työskentelytapaa näyttelyn yhteydessä julkaistavassa kirjassa.

Markus Copper yhdistää vaivatta luonnon ja teknologian, kuten massiivinen valas osoittaa, sekä tieteellisen ja käsityöläisen asenteen. Copper ei ihannoi teknologiaa, vaan teknologia ja koneet on valjastettu taiteen palvelukseen. Copperille koneet eivät merkitse pysyvyyttä eivätkä voittoa luonnosta, vaan päinvastoin. Koneet ja teknologia on tuhottava. ”Perustasoltaan ja -piirteiltään Copperin työt liittyvät erittäin tiiviisti tähän hetkeen, jälkitraditionaaliseen ja jälkiteolliseen länsimaiseen yhteiskuntaan, jossa valtava määrä koneita ja välineitä ovat ei vain arkisia vaan itsestään selviä. Ja tämä on se maaperä, konteksti, johon hänen vahvasti omaelämäkerrallisiin tapahtumiin nivoutuvat teoksensa kiinnittyvät, ankkuroituvat”.

Heli Hiltusen työt ovat etupäässä moniosaisia teossarjoja, joissa pienet työt yhdistyvät laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hiltusen aiheet liittyvät usein muistiin, rakkauteen ja aistilliseen läheisyyteen. Teokset ovat henkilökohtaisen ja perheen historian dokumentteja, mutta myös tarinoiden kerronnan välineitä. Uusimmissa maalauksissaan Hiltunen on keskittynyt maisema-aiheeseen. Töiden lähtökohtana voi olla lapsuuden muisto tai vähäpätöisestä lätäköstä otettu valokuva. Taiteilijan käsittelyssä aiheet muuttuvat, fragmentoituvat ja etääntyvät esikuvistaan. Heli Hiltusen siveltimenjälki on kiehtovan kaksijakoinen: samalla kun se on fyysinen ja aistikas on se myös keveän aineeton, piirre mitä lukuisat hienostuneet harmaan eri vivahteet korostavat. Tuloksena on himmeää, intensiivistä valoa hohtavat, ikään kuin harson läpi nähdyt iättömät maisemat.

Heli Rekula valmistui Lahden muotoiluinstituutin valokuvauslinjalta vuonna 1991. Rekula tekee enimmäkseen video- ja valokuvateoksia, usein lavastettuja valokuvia. Hänen tavallisimpia aiheitaan on naisen vartalo ja naisen monet roolit: yksin ja ryhmässä. Tärkeimpiä teemoja ovat viattomuus ja sen menetys, puhtaus ja epäpuhtaus, sekä näiden käsitteiden välisen rajan vetäminen.

Rekula tarkastelee ihmistä kulttuurisena eläimenä. Hän kyseenalaistaa tavan, jolla kulttuuri muovaa ihmisen luontaista seksuaalisuutta ja aggressioita. Uskonto on yksi tapa hallita ihmistä: se verhoaa kehon normeilla ja tabuilla.

Maisemakin kuuluu Rekulan aiheisiin. Hänen maisemavalokuvansa ovat luonteeltaan lähes uskonnollisia, kuin jonkin tuntemattoman uskonnon alttareita. Ne esittävät toisaalta puhdasta luonnonmaisemaa, jossa ihmiskäden jälki ei näy, ja toisaalta autonrengasvuoria tai haaksirikkoutuneita laivoja. Muodot ja materiaalit korostuvat Rekolan maisemavalokuvissa.

Taiteilija on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ulkomailla, ja hänen videoteoksiaan on esitetty monilla filmifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.