Egill Sæbjörnsson

Egill Sæbjörnsson

Ehdokkaat 2019

Egill Sæbjörnsson on monialainen taiteilija, jonka taide perustuu yhtäältä teknologian käyttöön maalauksen ja kuvanveiston jatkeena ja toisaalta todellisten esineiden ja projisoitujen illuusioiden yhdistämiseen ääneen, musiikkiin ja performanssiin. On mahdollista, että hänet tunnetaan parhaiten kuvitteellisista ystävistään. He ovat Ugh ja Boogar, 36 metriä pitkät kahvia rakastavat ja ihmisiä syövät peikot, jotka nousivat maailmanmaineeseen Venetsian biennaalissa kesällä 2017.

Esittely

Egill Sæbjörnsson

On mahdollista, että islantilainen taiteilija Egill Sæbjörnsson tunnetaan parhaiten kuvitteellisista ystävistään. He ovat Ugh ja Boogar, 36 metriä pitkät kahvia rakastavat ja ihmisiä syövät peikot, jotka nousivat maailmanmaineeseen Venetsian biennaalissa kesällä 2017.

Ajatus Ughista ja Boogarista syntyi vuonna 2007, kun Sæbjörnsson näki pitkänokkaisia peikkohahmoja matkamuistomyymälässä. Ne alkoivat kasvaa hänen mielessään. ”Aluksi vain leikittelin tällä peikkoilmiöllä, josta sitten kasvoivat nämä kuvitteelliset hahmot. En ajatellut, että tekisin taidetta niiden kanssa. Mutta kun niistä tuli isompia ja isompia, ne lopulta ottivat elämäni haltuunsa”, taiteilija kertoo. ”Ne ovat hieman megalomaanisia ja hyvin pahansisuisia.”

Kun peikot kuulivat, että heidän ystävänsä oli saanut kutsun biennaaliin, he tulivat kateellisiksi ja kaappasivat Islannin paviljongin itselleen. Syntyi ainutlaatuinen näyttely, josta kansainvälinen lehdistö raportoi laajasti.

Rauta on taottava silloin, kun se on kuuma. Vielä samana vuonna kekseliäät paikot julkistivat suunnittelemansa luksustuotteet ja valtasivat myymäläkseen helsinkiläisen Galerie Anhavan. Eleganteilla myyntipöydillä oli koruja ja hajuvesipulloja, mitoiltaan valtavia ja pinnalta kiiltävää kultaa. Voisi kenties todeta, että peikkojen maku on vielä hioutumaton.

Egill Sæbjörnsson (s. 1973) on opiskellut taiteen ja musiikin ohella tiibetiläistä mielenhallintaa, klovneriaa, 3D animaatiota ja vuorovaikutteista ohjelmointia sekä Reykjavikissa että Pariisissa. Hän on monialainen taiteilija, jonka taide perustuu yhtäältä teknologian käyttöön maalauksen ja kuvanveiston jatkeena ja toisaalta todellisten esineiden ja projisoitujen illuusioiden yhdistämiseen ääneen, musiikkiin ja performanssiin.

Jättiläispeikot sopivat hyvin kuvaan, kun ajattelee islantilaista kansantarustoa, joka vilisee keijuja, menninkäisiä ja muita olentoja. Islantilaistaiteilija tuntee kotimaahansa liitetyt kliseet ja osaa huvitella niiden kustannuksella.

Sæbjörnssonin taide on samanaikaisesti nokkelaa, vilpitöntä ja syvällistä. Se yllättää, huvittaa ja hämmentää. Se esittää vakavia kysymyksiä olemassaolosta, mutta tekee tämän tavalla, josta sekä taiteilija itse että katsojat voivat nauttia. Vaikka Sæbjörnssonin teokset ovat kokeellisia ja uutta etsiviä, hänelle on tärkeää, ettei niiden ymmärtäminen edellytä erillisiä ohjeita, opintoja tai taustatietoja.

Teksti: Timo Valjakka

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Aurora Reinhard

Aurora Reinhard

Ehdokkaat 2019

Aurora Reinhardia (s. 1975) on kutsuttu ”elämän tutkimusmatkailijaksi”. Hän on pitkään tarkastellut taiteessaan naisten ja miesten välisiä valta ja tunnesuhteita. Toisaalta hän on käsitellyt – usein hyvinkin suorasukaisesti – erilaisia seksuaalisuuden kuvalliseen esittämiseen ja sukupuoliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Näin tehdessään hän on laittanut myös itsensä likoon ja etsinyt vastauksia niin kameran edessä kuin sen takana.

Esittely

Aurora Reinhard

Aurora Reinhardin uusimpiin teoksiin kuuluu Marttyyri (2018), vajaat puoli metriä korkea valkoinen kipsiveistos, jossa alastoman naisvartalon lävistää kolme kultaista nuolta. Teos on eräänlainen omakuva: sen lisäksi, että sen perustana on 3D skannaus taiteilijan omasta vartalosta, nuolet viittaavat romanttisiin kohtaamisiin, jotka ovat koskettaneet häntä syvästi.

Reinhard etsii teostensa kuva-aiheet median ja mainosten kuvastosta sekä länsimaisen taiteen historiasta. Hän kuitenkin tulkitsee löytämänsä kuvat henkilökohtaisten kokemustensa kautta ja monesti sukupuolta tai katseen suuntaa kääntäen. Marttyyri veistoksen taustalla on renessanssitaiteesta tuttu Pyhä Sebastian, 200 luvulla elänyt kristitty roomalaisupseeri, joka kuin ihmeen kaupalla selvisi teloituksesta eikä joidenkin maalausten perusteella näytä edes kärsineen siitä kovasti.

Kun Reinhard vaihtaa miespyhimyksen paikalle oman kehonsa, hän samalla tuo lähes kaksi vuosituhatta vanhan kertomuksen tähän päivään. Hän antaa sille paitsi omakohtaisen myös yleisesti ymmärrettävän merkityksen, joka liittyy taivaallisten suhteiden sijasta ihmisten välisiin.

Aurora Reinhardia (s. 1975) on kutsuttu ”elämän tutkimusmatkailijaksi”. Hän on pitkään tarkastellut taiteessaan naisten ja miesten välisiä valta ja tunnesuhteita. Toisaalta hän on käsitellyt – usein hyvinkin suorasukaisesti – erilaisia seksuaalisuuden kuvalliseen esittämiseen ja sukupuoliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Näin tehdessään hän on laittanut myös itsensä likoon ja etsinyt vastauksia niin kameran edessä kuin sen takana. Naamioituneena tai, kuten viimeaikaisissa teoksissaan, ilman naamiota, hän on itse oman teoksensa malli.

Toistuviin teemoihin kuuluu myös yksiulotteisten ja ihanteellisten naiskuvien lähes systemaattinen ja usein provokatiivinen kritiikki. Naishahmot hänen valokuvateoksissaan ovat yliampuvasti meikattuja ja puettuja tavalla, joka viittaa pornografian kuvastoon. Liioittelu on kuitenkin ilmeistä ja illuusioiden rakentamisessa käytetyt keinot niin läpinäkyviä, ettei teosten todellinen sanoma voi jäädä huomaamatta. Yksi asia, jota Reinhardin valokuvien ja veistosten ääressä ei voi sivuuttaa, on niiden täydellisyys. Ne ovat kuin itsestään syntyneitä tai kuin taivaasta tipahtaneita silloinkin, kun ne ovat säröillä, kuten kipsiveistos Broken (2017). Ne muistuttavat (ja toisinaan myös imitoivat) teollisesti valmistettuja luksustuotteita.

Teosten täydellisyys ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista. Se on yliampuvaa ja palvelee samaa päämäärää kuin valokuvateosten liioittelevat meikit ja asut. Se nostaa esiin mielessä piilevät toiveet ja halut ja paljastaa samalla niitä ruokkivien asioiden kangastuksenkaltaisen luonteen.

Teksti: Timo Valjakka

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Ragnar Kjartansson

Ragnar Kjartansson

ARS FENNICA 2019

Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna.

Esittely

Ragnar Kjartansson

Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna (tableaux vivants).

Esittäminen ja lavastaminen ovat Kjartanssonin tärkeimmät keinot tarjota yleisölle aitoja elämyksiä ja kokemuksia. Kaiken ytimessä on arkielämämme emotionaalisten kerrostumien, sosiaalisten ulottuvuuksien ja ristiriitaisuuksien havainnointi.

Kjartanssonin työskentelytapa heijastelee taidetta sen kaikissa moninaisissa muodoissa. Hänen työnsä on oodi taiteelle itsessään, mutta myös sen toteutus. Samalla kun luomme taidetta, musiikkia, teatteria, elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta ja nautimme niistä, mielemme avartuu inhimilliseen tutkiskeluun. Kjartansson soveltaa tätä epävarmaa tiedettä eri taidemuotoihin tehden milloin viittauksia niiden historiaan, milloin omaan elämänkertaansa. Hän tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen.

Kjartansson tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen. Nämä kaksi törmäävät herkeämättä toisiinsa, todellisuus vastaan taide, epäilys vastaan toivo. Ne estävät toinen toistaan, heijastavat toinen toistaan, tai lopulta sulautuvat yhteen.

Ragnar Kjartanssonin työ paljastaa sen, missä määrin me jatkuvasti rakennamme omaa todellisuuttamme – ja samalla hänen leikkisä lähestymistapansa muistuttaa meitä siitä mielihyvästä, jonka voimme suoda itsellemme tässä prosessissa.

Asiantuntijalausunto

// Roland Wetzel

Tämänvuotinen ARS FENNICA -palkintoehdokkaiden näyttely Amos Rex -museossa Helsingissä on vaikuttava osoitus pohjoismaisen taiteen korkeasta tasosta ja elinvoimaisuudesta, jota edustaa viisi merkittävää tekijää: Miriam Bäckström, Aurora Reinhard, Petri Ala-Maunus, Ragnar Kjartansson ja Egill Sæbjörnsson. Jokainen heistä ansaitsisi nousta finalistien joukosta voittajaksi. Jokaisen taiteellinen työ on monitahoista, pohdittua syventymistä maailmaan, jossa elämme. Siksi haluan kiittää kaikkia taiteilijoita erinomaisista teoksista ja heidän kanssaan käymistäni oivaltavista keskusteluista. Kiitokset ja onnittelut myös ARS FENNICA -palkinnon myöntäjille, joita edustavat Leena ja Kari Niemistö, sekä Kai Kartiolle työryhmineen Amos Rexiin toteutetusta ensiluokkaisesta näyttelystä.

Valitessani vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon saajaa olen yrittänyt huomioida esitellyt taideteokset tekijöidensä taiteellisen tuotannon laajemmassa yhteydessä. Samalla valinta on hyvin henkilökohtainen, ja minua ovat innoittaneet läheisiksi kokemani aiheet: uudet tavat muokata vakiintuneita esittämisen muotoja, konventioiden humoristinen ja ironinen kyseenalaistaminen sekä äänten ja musiikin ”auraattinen” merkitys osana taiteilijoiden luomia yhteisöllisiä kokemuksia ajassa ja tilassa.

Vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon voittaja on Ragnar Kjartansson.

Videoteoksessaan ”Vene” (”The Boat”), joka kuuluu yhdeksänosaiseen sarjaan ”Kohtauksia länsimaisesta kulttuurista” (”Scenes from Western Culture”, 2015), Kjartansson käsittelee monipuolisen taiteellisen tuotantonsa ydinkysymyksiä, jotka keskittyvät musiikin ja teatterin aihepiireihin ja vuorovaikutukseen. ”Veneessä” idyllinen sveitsiläinen vuoristomaisema muodostaa pysähtyneet puitteet loputtomasti toistuvalle kohtaukselle, jossa rakastunut pari laskee veneellä laituriin. Juonen heteronormatiivinen sovinnaisuus ja moraalinen suoraselkäisyys vain korostuu, kun kohtaus toistuu vähäisin, sattumanvaraisin muunnelmin ilmeisen loputtomasti ja muuttuu toisto toistolta yhä absurdimmaksi.

Kjartanssonin moninaisen taiteellisen tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hänen tapansa esittää itsensä tai teosten muut näyttelijät epäonnistumista uhmaavina haavoittuvaisina hahmoina ja hänen taipumuksensa nostalgiaan ja romantisointiin heijastelevat aitoa ja myötäelävää rajankäyntiä ”esittämisen” ja ”olemisen” välillä. Musiikkiin (ja sen tekemiseen) keskittyvissä merkittävissä performansseissaan ja filmeissään Kjartansson korostaa yhteistyötä ja ystävyyttä, mutta melankoliset ja meditatiiviset sävyt luovat lopputulokseen kutkuttavaa ja ratkaisematonta jännitettä ylevän ja arkisen välille.

Roland Wetzel

Museonjohtaja
Roland Wetzel on Baselin Tinguely-museon johtaja, taidehistorioitsija ja musiikkitieteilijä. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt muun muassa Baselin ja Winterthurin taidemuseoissa. Tutkijana Roland Wetzeliä kiinnostavat erityisesti 1910- ja 1960-lukujan monitieteiset taidemuodot ja nykytaide. Tinguely-museossa hänen näyttelyohjelmaansa määrittää Tinguelyn ystävien ja aikalaisten taide sekä Tinguelyn vaikutus tämän päivän taiteeseen. Roland Wetzelillä on lukuisia luottamustoimia sveitsiläisten ja ranskalaisten säätiöiden ja taideorganisaatioiden hallituksissa

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Miriam Bäckström

Miriam Bäckström

Ehdokkaat 2019

Miriam Bäckströmin työtä ohjaa hänen intensiivinen tutkimuksensa kuvan ja todellisuuden symbioottisesta suhteesta ihmisen psyykessä. Hän käyttää erilaisia taiteilijan välineitä, kuten valokuvaa, elokuvaa, performanssia, teatteria, installaatiota ja tekstiä.

Esittely

Miriam Bäckström

Miriam Bäckströmin työtä ohjaa hänen intensiivinen tutkimuksensa kuvan ja todellisuuden symbioottisesta suhteesta ihmisen psyykessä. Hän käyttää erilaisia taiteilijan välineitä, kuten valokuvaa, elokuvaa, performanssia, teatteria, installaatiota ja tekstiä.

Hänen varhaiset käsitteelliset valokuvansa olivat teknisesti tarkkoja kuvauksia sisätiloista, kuten asunnoista, museoista, gallerioista ja tavaratalojen näyteikkunoista, joista ihmishahmo oli aavemaisesti poissa, mutta kuitenkin ilmaistuna eri tavoin — aivan kuin nämä ympäristöt olisivat hahmojaan etsiviä näyttämöasetelmia.

Bäckström tähtää johdonmukaisesti tekniseen tarkkuuteen ja uuden luomiseen riippumatta siitä, työskenteleekö hän still-kuvan vai liikkuvan kuvan parissa. Samalla hän on avannut työtapansa yhteistyölle, joka antaa tilaa improvisoivalle ja teatraaliselle ilmaisulle. Nämä voivat olla elokuvia, eläviä esityksiä tai julkaistuja tekstejä, joissa raja-aidat niin dokumentaarisen ja fiktiivisen kuin omaperäisen ja lainatun ilmaisun välillä on pohdiskelevasti rikottu.

Monimuotoisessa kokeellisessa työssään Bäckström sekä hyödyntää että kumoaa visualisoinnin ja tarinankerronnan, näyttämötekniikan ja näyttelyn kokoamisen yleisiä käytäntöjä. Läpi koko tuotantonsa Bäckström on lähestynyt vastakkaisista näkökulmista teoksen alkuperää ja omakohtaisuutta, esittämistä ja yleisönä olemista sekä faktaa ja fiktiota. Hän etsii aina uutta kuvaa, uutta kokemusta, uutta tunnetta, niin uutta, ettei kukaan oikein tiedä, kuinka ne tulisi hahmottaa ja kuinka niihin tulisi vastata.

Viimeaikaisessa ja meneillään olevassa työssään Bäckström soveltaa tätä etsintää välineenään koneella kudottu seinävaate, joka on tuotettu tietokoneohjatuilla kangaspuilla. Valokuvallinen havainnointi on viety pisteeseen, jossa erot välineen, kuvan, materiaalin ja pinnan välillä hämärtyvät ja muuttuvat epätyydyttäviksi ja josta voi seurata näkemisen ja ymmärtämisen romahdus. Sarjassa New Enter Image uusi kuva nostaa esille uuden näkökulman: upotettu ja rakennettu todellisuus, jossa katsoja on aina-jo kuvan sisällä.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Petri Ala-Maunus

Petri Ala-Maunus

Ehdokkaat 2019

Kun Petri Ala-Maunus (s.1970) nuorempana mietti mitä hän taiteilijana tekisi, hän päätti edetä negaation kautta. Koska maisemamaalaus kiinnosti häntä vähiten, hän päätti ryhtyä maalaamaan maisemia, mutta omalla tavallaan.

Esittely

Petri Ala-Maunus

Kun Petri Ala-Maunus (s.1970) nuorempana mietti mitä hän taiteilijana tekisi, hän päätti edetä negaation kautta. Koska maisemamaalaus kiinnosti häntä vähiten, hän päätti ryhtyä maalaamaan maisemia, mutta omalla tavallaan. 1990-luvun kuluessa hän tuli tunnetuksi taidokkaista ja usein sokerisista auringonlaskuista, joita syntyi paitsi eri kokoisille kankaille myös lähes mille tahansa materiaaleille pizzalaatikoista vaahteran lehtiin.

Auringonlaskuissa ei ollut kyse vain ironisesta leikistä, toritaiteen kliseiden siirtämisestä nykytaiteen kehykseen. Sarjalliset ja toistensa kaltaiset teokset herättivät kysymyksiä romanttisen maiseman olemuksesta ja ihmisen osuudesta sen sisältämiin merkityksiin.

Viitisen vuotta sitten Ala-Maunus siirtyi maalauksiin, joissa ei ole jälkeäkään ihmisen läsnäolosta. Ne ovat jylhiä näkymiä maailmaan ennen ihmistä tai ihmisen jälkeen ja häkellyttävän tarkasti tehtyjä. Niiden ääressä näyttää siltä kuin kaikki antiikin elementit olisivat päässeet valloilleen samanaikaisesti.

Maalaukset ovat paljossa velkaa Düsseldorfin taideakatemiassa 1800-luvulla syntyneelle romanttiselle maisemataiteelle. Romantikot suosivat koskematonta ja kesyttämätöntä luontoa, jota he kuvasivat pikkutarkasti, dramatisoiden ja ihmistä isompana, samanaikaisesti pelkoa ja ihailua herättävänä. Samankaltaisia pyrkimyksiä voi tunnistaa myös Ala-Maunuksen teoksissa.

Olemassa olevat vuoret ja vesiputoukset eivät riittäneet romantikoille. Heidän teoksensa ovat työhuoneessa rakennettuja koosteita, maalattuja kollaaseja. Myös Ala-Maunus kokoaa maalauksensa kymmenistä osista ja yksityiskohdista. Ne ovat maiseman simulaatioita Jean Baudrillardin tarkoittamassa mielessä, kopioita vailla alkuperäistä. Ne ovat nimettömiä paikkoja, jotka ajoittuvat tuhansien vuosien päähän tästä hetkestä, mutta mihin suuntaan? Luomiskertomus ja maailmanloppu lyövät kättä.

Düsseldorfilaisten haasteisiin kuului saada kuvakoosteensa yhtenäisiksi. Yksi keinoista oli paletin rajaaminen muutamaan toisilleen sukua olevaan sävyyn hieman samaan tapaan kuin mustavalkoisessa valokuvassa. Myös Ala-Maunus perustaa maalauksensa usein vain kolmeen tai neljään väriin. Mutta toisin kuin edeltäjänsä, hän paljastaa maalaustensa fiktiivisen olemuksen jättämällä niihin kohtia, jotka rikkovat illuusion. Ne muistuttavat, että kyseessä on maalaus, kaksiulotteinen maaleilla peitetty pinta.

Huikeat vuoristot, villeinä kuohuvat kosket ja tummaoksaiset kuuset piirtyvät Ala-Maunuksen maalauksissa lähes ylitodellisina. Hänellä on maaseudulta kotoisin olevana sekä elävä suhde luontoon että kodin perintönä saatu arvostus taitavaan käsityöhön. Hän maalaa aiheita, joista hän pitää ja tekee sen juuri niin kuin hän haluaa, täydellisyyttä tavoitellen. ”Jos tuon vielä hienommin pystyisi tekemään”, hän usein miettii vasta valmistuneen maalauksensa ääressä.

Teksti: Timo Valjakka

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.