Ragnar Kjartansson
ARS FENNICA 2019
Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna.
Teokset
Galleria
Esittely
Ragnar Kjartansson
Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna (tableaux vivants).
Esittäminen ja lavastaminen ovat Kjartanssonin tärkeimmät keinot tarjota yleisölle aitoja elämyksiä ja kokemuksia. Kaiken ytimessä on arkielämämme emotionaalisten kerrostumien, sosiaalisten ulottuvuuksien ja ristiriitaisuuksien havainnointi.
Kjartanssonin työskentelytapa heijastelee taidetta sen kaikissa moninaisissa muodoissa. Hänen työnsä on oodi taiteelle itsessään, mutta myös sen toteutus. Samalla kun luomme taidetta, musiikkia, teatteria, elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta ja nautimme niistä, mielemme avartuu inhimilliseen tutkiskeluun. Kjartansson soveltaa tätä epävarmaa tiedettä eri taidemuotoihin tehden milloin viittauksia niiden historiaan, milloin omaan elämänkertaansa. Hän tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen.
Kjartansson tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen. Nämä kaksi törmäävät herkeämättä toisiinsa, todellisuus vastaan taide, epäilys vastaan toivo. Ne estävät toinen toistaan, heijastavat toinen toistaan, tai lopulta sulautuvat yhteen.
Ragnar Kjartanssonin työ paljastaa sen, missä määrin me jatkuvasti rakennamme omaa todellisuuttamme – ja samalla hänen leikkisä lähestymistapansa muistuttaa meitä siitä mielihyvästä, jonka voimme suoda itsellemme tässä prosessissa.
Asiantuntijalausunto
// Roland Wetzel
Tämänvuotinen ARS FENNICA -palkintoehdokkaiden näyttely Amos Rex -museossa Helsingissä on vaikuttava osoitus pohjoismaisen taiteen korkeasta tasosta ja elinvoimaisuudesta, jota edustaa viisi merkittävää tekijää: Miriam Bäckström, Aurora Reinhard, Petri Ala-Maunus, Ragnar Kjartansson ja Egill Sæbjörnsson. Jokainen heistä ansaitsisi nousta finalistien joukosta voittajaksi. Jokaisen taiteellinen työ on monitahoista, pohdittua syventymistä maailmaan, jossa elämme. Siksi haluan kiittää kaikkia taiteilijoita erinomaisista teoksista ja heidän kanssaan käymistäni oivaltavista keskusteluista. Kiitokset ja onnittelut myös ARS FENNICA -palkinnon myöntäjille, joita edustavat Leena ja Kari Niemistö, sekä Kai Kartiolle työryhmineen Amos Rexiin toteutetusta ensiluokkaisesta näyttelystä.
Valitessani vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon saajaa olen yrittänyt huomioida esitellyt taideteokset tekijöidensä taiteellisen tuotannon laajemmassa yhteydessä. Samalla valinta on hyvin henkilökohtainen, ja minua ovat innoittaneet läheisiksi kokemani aiheet: uudet tavat muokata vakiintuneita esittämisen muotoja, konventioiden humoristinen ja ironinen kyseenalaistaminen sekä äänten ja musiikin ”auraattinen” merkitys osana taiteilijoiden luomia yhteisöllisiä kokemuksia ajassa ja tilassa.
Vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon voittaja on Ragnar Kjartansson.
Videoteoksessaan ”Vene” (”The Boat”), joka kuuluu yhdeksänosaiseen sarjaan ”Kohtauksia länsimaisesta kulttuurista” (”Scenes from Western Culture”, 2015), Kjartansson käsittelee monipuolisen taiteellisen tuotantonsa ydinkysymyksiä, jotka keskittyvät musiikin ja teatterin aihepiireihin ja vuorovaikutukseen. ”Veneessä” idyllinen sveitsiläinen vuoristomaisema muodostaa pysähtyneet puitteet loputtomasti toistuvalle kohtaukselle, jossa rakastunut pari laskee veneellä laituriin. Juonen heteronormatiivinen sovinnaisuus ja moraalinen suoraselkäisyys vain korostuu, kun kohtaus toistuu vähäisin, sattumanvaraisin muunnelmin ilmeisen loputtomasti ja muuttuu toisto toistolta yhä absurdimmaksi.
Kjartanssonin moninaisen taiteellisen tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hänen tapansa esittää itsensä tai teosten muut näyttelijät epäonnistumista uhmaavina haavoittuvaisina hahmoina ja hänen taipumuksensa nostalgiaan ja romantisointiin heijastelevat aitoa ja myötäelävää rajankäyntiä ”esittämisen” ja ”olemisen” välillä. Musiikkiin (ja sen tekemiseen) keskittyvissä merkittävissä performansseissaan ja filmeissään Kjartansson korostaa yhteistyötä ja ystävyyttä, mutta melankoliset ja meditatiiviset sävyt luovat lopputulokseen kutkuttavaa ja ratkaisematonta jännitettä ylevän ja arkisen välille.
