Multimediataiteilija Camille Norment tutkii teoksissaan kulttuurisen psykoakustiikan käsitettä sekä esteettisenä että käsitteellisenä viitekehyksenä. Hän määrittelee tämän termin sosiokulttuuristen ilmiöiden tutkimiseksi äänen ja musiikin avulla – erityisesti äänen ja sosiaalisen ilmiöiden dissonanssia, mikä toimii äänen kautta kehon, mielen ja yhteiskunnan voimana. Hän säveltää muodoilla, kuten äänitteet, installaatiot, piirrokset ja live-esitykset ja soveltaa kulttuurisen psykoakustiikan käsitettä kriittisissä taideteoksissaan, jotka keskittyvät siihen, miten muoto, tila ja katsojan ruumis luovat elämyksiä, jotka ovat sekä somaattisia että kognitiivisia.

Normentia on koko hänen uransa ajan kiehtonut ns. ”kulttuurinen psykoakustiikka” eli sosiokulttuuristen ilmiöiden tutkiminen kehoon, mieleen ja yhteiskuntaan vaikuttavien äänten kautta. Tätä konseptia käyttäen hän luo kriittisiä taideteoksia, joissa konteksti, muoto, tila ja katsojan keho muodostavat yhdessä kokemuksia, jotka ovat niin somaattisia kuin kognitiivisiakin.

Normentilla on vahva tanssillinen ja musiikillinen tausta. Hänellä on taiteiden kandidaatin (B.A.) tutkinto University of Michiganin kirjallisuustieteen ja taidehistorian laitokselta huippulahjakkaiden opiskelijoiden erikoislinjalta. Hänellä on myös kaksi maisteritutkintoa (taide ja interaktiivinen viestintä) New York Universitystä ja jäsenyys newyorkilaisen Whitney-museon arvostetussa Independent Study Program ohjelmassa.

Camille Norment on syntynyt Silver Springissä, Marylandissä Yhdysvalloissa vuonna 1970. Hän on opiskellut interaktiivisia tekniikoita New York Universityssä ja kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa University of Michiganissä. 1990-luvun loppupuolella Norment työskenteli Interval Research tutkimuslaboratoriossa, jossa muun muassa manipuloitiin mediaa haptisella teknologialla. Norment edusti Norjaa vuoden 2015 Venetsian biennaalissa ja on sen jälkeen osallistunut myös Kochi-Muzirisin (2016), Montréalin (2016), Lyonin (2017) ja Thaimaan (2018) bienniaaleihin.

Norment on tehnyt myös useita tilaustöitä julkisiin tiloihin, kuten ääni-installaation ”Within the Toll” (2011) Henie Onstad Kunstsenteriin. Hänen vuoden 2008 työnsä ”Triplight” oli esillä MoMA:n näyttelyssä ”Soundings: A Contemporary Score” sisäänkäynnin yhteydessä vuonna 2013. Norment toimii tutkimusvararehtorina Oslon kansallisessa taideakatemiassa. Hän asuu Oslossa.

Škarnulyten viime vuosien elokuvissa on usein kohtauksia, joissa neuvotellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä, jotka häilyvät ihmisten ja ei-inhimillisten maailmojen välillä ja hämärtävät geologisten, ekologisten ja kosmisten voimien välisiä rajoja. Hän käsittelee historiallisen ajanjaksomme perusongelmia: ilmastonmuutosta ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Hän asettaa nämä vastakkain tutkiessaan elokuvan keinoin erilaisia kertomuksia, jotka samanaikaisesti pysyvät avoimina mutta sulautuvat yhteen.

Taiteilija lähtee etsimään totuutta ja näyttää meille antologian, joka koostuu erilaisista historioista. Škarnulyten runolliset lavastukset jättävät jälkeensä mietiskelevän ahdistuksen, joka syntyy kun kohtaamme kaiken meitä suuremman, elämää suuremman – uhkaavan ilmastokatastrofin, luonnonilmiöt ja ideologiset rakenteet.

Vilnassa, Liettuassa vuonna 1987 syntynyt Škarnulytė on henkeen ja vereen tutkimusmatkailija – rooli, joka on välttämätön taiteilijalle, jonka ensisijaiset huolenaiheet ovat globaaleja. Italiassa ja Norjassa kouluttautunut ja työskennellyt Berliinissä ja Tromssassa työskentelevä Škarnulyte ammentaa inspiraatiota eri tavoin riutuneista, ekologisesti ainutlaatuisista paikoista, niin kaukaisista ja historiallisista kuin napapiiri, Amerikan lännen aavikot, Lähi-idän autiomaat, Euroopan ydinvoimalat, Kylmän sodan tukikohdat, meriin kadonneet muinaiset sivilisaatiot ja afoottiset vyöhykkeet. Häikäisevällä tavalla hän yhdistää näiden alueiden historiallisen merkityksen kvantti- ja mikroskooppisiin ilmiöihin, joka muodostavat maailman äärettömän pienet rakennuspalikat, elokuvallisella visiolla, joka skaalaa mikroskooppista pienemmän ja tähtitieteellisen.

Nämä maantieteelliset alueet ja ulottuvuuskerrokset toimivat konteksteina hänen spekulatiivisille ”arkeologisille” elokuvilleen, jotka pohtivat nykymaailmaa kuvitellun tulevaisuuden näkökulmasta, jossa tietoinen olento tutkii kriittisesti antroposentrisen nykyisyyden pitkän aikavälin ekologisia seurauksia. Sellaisenaan ne esiintyvät viitepisteinä hänen meditatiivisissa teoksissaan, jotka usein asettavat nykyajan myyttejä – kuten ydinajan mystiikkaa – geologisen syvän ajan suurempaan kontekstiin kysyäkseen, miten me päädyimme tähän?

Lap-See Lam käyttää fiktiota työkaluna ja kiinalaisten ravintoloiden sisustuksen omaleimaista estetiikkaa muodollisena kielenä ja saa meidät tietoisiksi näiden huoneiden kulttuurihistoriasta ja siitä, kuinka paikan idea rakentaa käsityksiä kulttuurisesta identiteetistä ja kuulumisesta. Hänen työnsä muodostaa laajennetun antropologisen tutkimuksen, joka tutkii kieltä, identiteettiä ja kulttuurihistoriaa kuvanveiston ja VR-tekniikan avulla. 

Lap-See Lamin installaatiot tutkivat identiteetin ja kulttuurillisten rakenteiden ongelmia Ruotsin kiinalaisväestön perspektiivistä. Hän ammentaa aiheita usein sukunsa historiasta, kuten videoinstallaatiossa ja 3D-filmissä Mother’s Tongue (2018), jonka hän on tehnyt ohjaajaserkkunsa Wingyee Wun kanssa. Teoksessa kuvataan kulttuurillisesti uhanalaisten kiinalaisten ravintoloiden elämää, ja sen taustalla ovat Lap-See Lamin perheen kokemukset ravintoloitsijoina Tukholmassa. Hän yhdistää visuaalisen kerronnan fiktiivisiin monologeihin, joita ravintoloissa työskentelevät naiset kolmessa sukupolvessa kertovat. New Yorkin Performa 19 biennaaliin tuotettu Phantom Banquet (2019) jatkaa samaa teemaa. Tässä teoksessa Lam tutkii ruotsinkiinalaisten ravintoloiden palvelukulttuuriin liittyvien perinteiden kautta, kuinka keinotekoisesti luodut ympäristöt voivat muokata ihmisen identiteettiä. Vuonna 2020 amerikkalainen Forbes-lehti nimesi Lamin erääksi Euroopan lupaavimmista nuorista taide- ja kulttuurihenkilöistä.

Lap-See Lam on syntynyt Tukholmassa vuonna 1990. Vuonna 2023 hänellä on yksityisnäyttelyt Portikusissa, Frankfurtissa, ja Studio Voltairessa, Lontoossa. Hänen yksityisnäyttelyitään on järjestetty viime vuosina muun muassa Bonnierin taidehallissa (2022), Trondheimin taidemuseossa (2021), Skellefteån taidehallissa (2019), Malmön nykytaiteen museossa (2018–2019) ja Bonnierin taidehallissa (2018). Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut esimerkiksi Berliinin nykytaiteen keskuksessa KINDLissä (2022), Power Station of Art museossa Shanghaissa (2021-2022), PinchukArtCentressä (2021), Uppsalan taidemuseossa (2020), Performa 19:ssä New Yorkissa (2019), pariisilaisessa nykytaiteen museossa Fondation Cartierissa järjestetyssä Metamorphosis – Art in Europe Now näyttelyssä, jossa hän oli ehdolla Global Fine Art Award palkinnon saajaksi (2019), Luulajan biennaalissa (2018), Kópavogurin taidemuseossa (2018), newyorkilaisessa Kendra Jayne Patrick galleriassa (2018) ja Charlottenborgin taidehallissa Kööpenhaminassa (2017).

Lam voitti Dagens Nyheterin kulttuuripalkinnon vuonna 2021 ja sai Maria Bonnier Dahlinin säätiön apurahan vuonna 2017. Vuonna 2021 hän oli ehdolla Future Generation Art Prize palkinnon saajaksi.

Minulle ajatus itseään ylläpitävästä järjestelmästä on enemmän kuin narratiivinen työkalu erilaisen ekologisen mittakaavan pohtimiseen. Elämme selvästi symbioottista elämää, jossa ainoa vakio on keskinäinen riippuvuus. Suuri osa työstäni koskee näitä huokoisia, liminaalisia tiloja, joissa eri järjestelmien väliset rajat ovat epäselviä. Studiolla kokeilen kuitenkin ideaa ylläpitää tiettyjen materiaaliyhdistelmien elämää lasiastiassa. Suljin suomaisen metsäekosysteemin umpinaiseen lasiastiaan kahdeksantoista kuukautta sitten. Kukoistavan tasapainon saavuttaminen siihen on erittäin herkkä prosessi.

Laitisen kerroksellisissa ja moniaistisesti vetoavissa installaatioissa siirrytään saumattomasti mikroskooppisen pienistä hiukkasista yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä mytologioihin. Teokset pyrkivät ehdottamaan tilanteita ja reseptejä kohtaamisille, joissa eri elämänmuodot ja materiaalit näyttäytyvät yhteenkietoutuvana jatkumona. Jatkuva muutos ja materiaalinen läpinäkyvyys ovat teosten keskeisiä piirteitä. Vaikutteita taiteilija on saanut esimerkiksi tieteiskirjallisuudesta ja tieteenfilosofian suuntauksista, joiden avulla pyritään hahmottelemaan uudenlaisia tapoja yhteiselolle maapallolla.

Maalatessa näkee, miten kuva hahmottuu sillä meille on luontaista nähdä pelkkä tahra tai muutama siveltimen veto kuvana. Katseemme pyrkii jatkuvasti tulkitsemaan, antamaan merkityksensä sille, mitä se havaitsee. Milloin on se hetki, kun samankaltaisuus alkaa tai päättyy? Haluaisin nähdä sen hetken, jolloin maali alkaa viitata, muistuttaa jotain muuta kuin itseään. Siksi pyrin antamaan vain tarpeellisen määrän viitteitä. Minä vihjaan.

Taiteilija muuttaa jokapäiväiset aiheet, kuten sisätilat, maisemat, henkilökohtaiset tavarat ja hahmot kaikkea muuta kuin tavalliseksi harkitulla sommittelulla ja materiaalien käytöllä.

Alftan suunnittelee kunkin teoksen ennalta. Jokainen kuva perustuu muistiinpanoihin ja tarkkaan piirustukseen.  Työhuoneella syntyy lähikuvia, jotka haastavat katsojan pohtimaan aiheen lisäksi ­sitä, mitä maalauksen ulkopuolelle jää.

Alftanin teokset ovat luonteeltaan esittäviä, mutta hipovat myös abstraktiota hänen tutkiessaan häilyvää tilaa, jossa materiaalille sallitaan tulkinnanvapaus. Katkonaiset siveltimen vedot naamioituvat neuleeksi, mustat kaaret muuttuvat kajaaleiksi ja läpikuultavat värit kuvastaa heijastuksia peilissä tai veitsenterällä.

Intiimit maalaukset kuvailevat näkyvää maailmaa sen sijaan, että näyttäisivät siltä. Toistuvat kuva-aiheet kuten ikkunat, oviaukot, sekä rajaukset teosten sisällä viittaavat niin kirjaimellisesti, kuin vertauskuvallisesti katsomiseen.