Jussi Kivi

Jussi Kivi

ARS FENNICA 2009

”Eniten minua kiinnostaa maisema”, toteaa kuvataiteilija Jussi Kivi. Hän myös retkeilee sitä kokemaan. Sen ei tarvitse olla kansallisromanttista koskematonta luontoa; se voi olla kulttuurin ja luonnon rajamaata – vaikkapa kaatopaikka.

Esittely

Jussi Kivi

Eniten minua kiinnostaa maisema”, toteaa kuvataiteilija Jussi Kivi. Hän myös retkeilee sitä kokemaan. Sen ei tarvitse olla kansallisromanttista koskematonta luontoa; se voi olla kulttuurin ja luonnon rajamaata – vaikkapa kaatopaikka.

Kivi tekee tutkimusretkillään muistiinpanoja: kirjoittaa, piirtää, kartoittaa, valokuvaa ja videoi. Osasta niistä tulee taideteoksia, esimerkiksi isokokoisia valokuvavedoksia. Kivi itse vertaa niitä vanhoihin laatukuviin.

Vaikka hän etsiikin estetiikkaa, niissä on kuitenkin mukana nykytaiteen tietoisuus: etäisyyden otto, ironisuus ja poliittisuuskin, joka näkyy myös Kiven kirjassa Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2004).

Teksti: Otso Kantokorpi

Asiantuntijalausunto

// Vicente Todolí

Ars Fennica 2009 ­palkinnon saa Jussi Kivi. Sellaisen muistimaiseman rakentamisesta, jossa todellisuuden ja kuvitelman erottaminen toisistaan on mahdotonta (tai epäolennaista) – taideteokseksi, jossa tekijä on monien eri ilmaisukeinojen avulla luonut oman kosmologiansa, yhtaikaa sekä henkilökohtaisen, paikallisen että universaalin.

Vicente Todolí

Kuraattori, museon johtaja
Vicente Todolín ura kuvataiteen parissa ulottuu yli 20 vuoden ajalle. Hän ollut mm. IVAMin (Instituto Valenciano de Arte Moderno) pääkuraattori 1986-88 ja taiteellinen johtaja 1988-96. Hänet nimitettiin Tate Modern ­museon johtajaksi vuonna 2002. Aikaisemmin hän toimi Serralvesin nykytaiteen museon johtajana Portossa, Portugalissa.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Charles Sandison

Charles Sandison

ARS FENNICA 2010

Charles Sandison tekee valorunoutta. Skotlannista kotoisin oleva Charles Sandison edustaa sitä kasvavaa taiteilijapolvea Suomessa, jonka taustalta löytyy maahanmuutto, sopeutuminen uuteen kotimaahan ja kieleen sekä kiinnostus uuteen mediaan, tietokoneeseen ja projisoituun kuvaan.

Esittely

Charles Sandison

Charles Sandison tekee valorunoutta. Skotlannista kotoisin oleva Charles Sandison edustaa sitä kasvavaa taiteilijapolvea Suomessa, jonka taustalta löytyy maahanmuutto, sopeutuminen uuteen kotimaahan ja kieleen sekä kiinnostus uuteen mediaan, tietokoneeseen ja projisoituun kuvaan.

Hänen teoksensä ovat valorunoutta, valo-ornamentiikkaa, joissa on vahva sitoutuminen sanaan ja sen merkityksiin, joka tuo visuaalisuuden rinnalle kirjoitetun sanan ja sen kautta toisenlaisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden.

Teksti: Perttu Rastas

Asiantuntijalausunto

// David Elliott

Voittajan valitseminen Ars Fennica -palkinnon viiden taiteilijakandidaatin joukosta oli erittäin vaikea tehtävä. Ensinnäkin uskon vakaasti, että taide ei ole kilpailua, vaikka se usein on ja sen tuleekin olla taitelijan kamppailua oman materiaalinsa ja minuutensa kanssa. Lisäksi tehtäväni oli asettaa paremmuusjärjestykseen teoksia, joiden syntyhistoria, ilmaisukeinot ja tarkoitusperät olivat lähtökohtaisesti yhteismitattomia.

Vaikeuksia eivät tuottaneet taiteilijoiden laadulliset erot – siinä mielessä taso oli ilahduttavan yhtenäinen – vaan pikemminkin se, miten itse koin näyttelyn teokset ja miten yhdistin tämän kokemukseni taiteilijoiden aikaisempaan tuotantoon, jota saatoin joko nähdä omin silmin tai lähestyä keskustelujen ja katalogien perusteella. Nyt jälkeenpäin huomaan, että olen valintaprosessin kuluessa asettanut etusijalle teokset, jotka ovat näyttäytyneet minulle hetkellisinä, elämyksellisinä ja jopa vaistonvaraisina, sen sijaan että olisin suosinut pohdiskelevampaa ja käsitteellisempää lähestymistapaa.

Tästä näkökulmasta olen päättänyt myöntää palkinnon Charles Sandisonille, jonka teos Language as a mirror of the world (Kieli maailman peilinä), suonikas installaatio, useilla eri projektoreilla heijastettuja sanoja ja valoa, luikertelee gallerian kaikilla pinnoilla, näyttäytyy ja heijastuu loputtomiin kumoten kaiken normaalin tajun tilasta, maasta, taivaasta ja ilmasta. Teoksen luoma hengästynyt vaikutelma potentiaalisesta avaruudesta lähentelee täydellisyyttä, kun katsojan vartalo peittyy ja imeytyy mukaan uusbarokkimaisiin kiemuroihin, lakkaamattomaan liikkeeseen ja tekstien päällekkäisiin merkityksiin.

Silti teoksessa on paljon muutakin kuin vain näköjään satunnaisten sanaryhmien vimmainen kiihko ja äärettömän avaruuden illuusio. Taiteilija on valjastanut käyttöönsä useita tietokoneita, jotka yhdessä kykenisivät valvomaan vaikkapa Helsingin koko liikennejärjestelmää. Teoksen tekstimateriaali on peräisin vuoden 1911 Encyclopaedia Britannicasta, laitoksesta jonka tekijänoikeussuoja on rauennut, ja johon monet nykyisen Wikipedian artikkeleista perustuvat. Sandisonin käsissä tästä ”universaalin” tiedon aarreaitasta tulee kuin Elämän kirja, jota voidaan toimittaa, leikellä, pirstoa ja limittää kerroksittain – ja joka toistuu loputtomiin kuin itsensä luomistyön mikrokosmos. Taiteilijan tähän tarkoitukseen kehittelemä tietokoneohjelma lajittelee lakkaamatta informaatiota, jossa sanat tai sanaryhmät ensin erotetaan toisistaan, minkä jälkeen ne ajavat toisiaan takaa saavuttaakseen taas koherenssin ja päästäkseen takaisin alkukotiinsa.

Prosessiin kuluu monta kuukautta. Lopulta sanakirja palautuu alkuperäiseen muotoonsa, ja lyhyen hengähdystauon jälkeen prosessi alkaa taas alusta. Varsin eksistentiaalista siis… Syy, jonka vuoksi olen tämän teoksen valinnut, menee kuitenkin paljon syvemmälle. Minun näkemykseni mukaan Sandison ylittää masentavan beckettiläisen kehän, jossa tympeä, brutaali elämä toistuu toistumistaan. Hän luo vaikutelman runsaasta, ihmeellisestä maailmankaikkeudesta, joka pursuu loputtomia mahdollisuuksia ja yhdistelmiä – ja jonka alku- ja loppupisteenä on yksi ainoa kevyt henkäys.

David Elliott

Kuraattori, museon johtaja
David Elliott Toimii itsenäisenä kuraattorina, kirjoittajana, radiotoimittajana ja museonjohtajana. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat erityisesti nykytaide, venäläinen avant-garde, Keski- ja Itä-Euroopan visuaaliset kulttuurit sekä 1800-luvun lopun Aasia ja ei-länsimainen maailma. 1980-luvulta alkaen hän on toteuttanut sarjan uraa avaavia näyttelyitä, joissa on pyritty integroimaan ei-länsimaista kulttuuria nykytaiteeseen. Hän on julkaissut lukuisia kirjoja, artikkeleita ja näyttelyjulkaisuja näistä teemoista ja kuratoinut useita näyttelyitä. Hän on myös kirjoittanut laajasti tämän päivän museoiden ja nykytaiteen roolista.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Anssi Kasitonni

Anssi Kasitonni

ARS FENNICA 2011

Anssi Kasitonni tekee veistoksensa ja animaatioelokuvansa vaikeimman kautta. Taiteen ja huumorin yhdistäminen siten, että katsoja haluaa palata teoksen ääreen on temppu, jonka hallitsee vain harva. Hän on yksi harvoista.

Esittely

Anssi Kasitonni

Anssi Kasitonni tekee veistoksensa ja animaatioelokuvansa vaikeimman kautta. Taiteen ja huumorin yhdistäminen siten, että katsoja haluaa palata teoksen ääreen on temppu, jonka hallitsee vain harva.

Hän on yksi harvoista.

”Tietokonehommiin en lähde”, Kasitonni sanoo. Poikamaiset ja loputtoman kekseliäät teokset ovat käsityötä toteutettuina niillä resursseilla ja materiaaleilla, jotka ovat käden ulottuvilla.

Kasitonni kuuluu sukupolveen, joka jo lapsuudessaan omaksui populaarikulttuurin sen kaikissa muodoissa. ”Mopon virittelystä on lyhyt matka kuvanveistoon.”

Teksti: Timo Valjakka

Asiantuntijalausunto

// BRANISLAVA ANDJELKOVIC

Anssi Kasitonni on taiteilija, jonka tuotanto suhtautuu suopeasti ajatuksen lentoon, erilaisuuteen ja väärinkäsityksiin ja tarjoaa temmellyskentän häiriötekijöille. Se kertoo konflikteista vailla vihaa ja uhkauksia, se nauraa perinteille hyväntuulisesti musiikin säestyksellä. Kasitonnin luomukset avautuvat katsojalle välittömästi, eikä taiteilija peittele nautintoa, jota hän itse luomistyöstään saa.

Anssi Kasitonni asuu vanhassa maalaistalossa parinsadan kilometrin päässä Helsingistä. Ateljeetiloina hänellä on muutama kylmä ja vetoinen lato, jotka tarjoavat myös ainutlaatuiset kulissit hänen lyhytfilmeilleen (esim. Tutkijat, 2007). Yhdessä ladossa komeilee Plymouth-merkkisen amerikanraudan luonnollisen kokoinen pahvimalli vierellään traktori, jolla Kasitonni hoitaa talon pihatietä. Seuraavaan latoon on rakennettu skeittiramppi. Rampin yläpuolella kimaltava diskopallo sinkoilee välkkyviä valonsäteitä elämää suuremmalle, Damien Hirst -henkiselle kiiltävälle pahviselle pääkallolle, joka on nostettu jalustalle. Vieras pääsee näkemään, kuinka Kasitonnin elokuvat ovat syntyneet; hän saa seurata bändin harjoituksia ja tutustua säveltämisen ja lauluntekemisen luoviin prosesseihin.

Kaikki Kasitonnin elokuvissa esiintyvät hahmot ja esineet on tehty taiteilijan maatilalla. Lavastuksissa ja kuvauksissa ovat olleet apuna Kasitonnin ystävät ja puoliso Maria. Paikalla käydessäni sain nähdä puun, josta hyppäämällä outo, karvasiipinen orava yritti opetella lentämään. Se putosi ja loukkasi itsensä joka ainoa kerta, kun se yritti turhaan muuntautua liito-oravaksi suvun perinteiden mukaisesti. Oravan isällä on selkeät odotukset: opettele esittämään lentämistä ja, mikä tärkeintä, pidä huoli että sinut huomataan. Liito-orava-performanssin tarkoitus on pelastaa perheen pesäpuu metsäkoneilta. Mutta isillä ja pojilla on harvoin samat unelmat. Meidän sankarimme tahtoo harjoitella bändinsä kanssa, skeitata ja tehdä taidetta. (Liitäjät, 2003)

Anssi Kasitonnin riemukkaassa omistautumisessa omalle taiteelleen on jotain luottavaista ja rehellistä. Ikään kuin hän pohtisi onnellisuutta ja epätodennäköisiä keinoja sen saavuttamiseksi – silti kaiken aikaa tietäen, että nurkan takana voi vaania onnettomuus. Ja mikä ehkä tärkeintä: mukana on aina rakkaus, ei sentimentaalinen ja kulunut vaan oikea, elävä rakkaus, josta taiteilija tekee tärkeää ja todellista sen kaikessa hauraudessa ja lumovoimassa.

BRANISLAVA ANDJELKOVIC

Museon johtaja

Branislava Andjelkovic serbialainen museonjohtaja, taidehistorioitsija, kuraattori ja kirjoittaja. Andjelkovicin keskeisiä kiinnostuksen kohteita ovat feministiset visuaaliset teoriat, nykytaide, kulttuuri- ja museopolitiikka, esittämisen strategiat, taide ja ideologia totalitaarisissa järjestelmissä ja modernistinen taide Jugoslavian alueella. Vuodesta 2001 hän on toiminut Belgradin nykytaiteen museon johtajana. Lisäksi hän on toiminut usean kansainvälisen näyttelyn kuraattorina ja komissaarina.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Jeppe Hein

Jeppe Hein

ARS FENNICA 2013

Jeppe Heinin taiteessa minimalistisen taiteen perintö linkittyy sosiaalisiin kohtaamisiin ja kokemuksiin. Taiteilijan abstrakteja perusmuotoja kierrättävä estetiikka on välillä kuin mekaniikan kapinaa Charles Chaplinin hengessä.

Esittely

Jeppe Hein

Jeppe Heinin taiteessa minimalistisen taiteen perintö linkittyy sosiaalisiin kohtaamisiin ja kokemuksiin. Taiteilijan abstrakteja perusmuotoja kierrättävä estetiikka on välillä kuin mekaniikan kapinaa Charles Chaplinin hengessä. Tämän kapinan myötä katsojan suhde ympäristöönsä muuttuu, kun hän tapaa näkymättömän labyrintin tai liikkuvan seinän.

Heinin taide on arjen magiaa, missä puistonpenkki menee solmuun tai peilin pinnan teksti kertoo katsojalle hänen kuvajaisensa näkyvän peilissä juuri sillä hetkellä.

Hänen teoksensa voivat olla mekaanisia objekteja, mutta toisaalta hän työskentelee myös hyvin paikkalähtökohtaisesti ja luo tiloja sekä tapahtumia.

Heinin taiteessa humanismi ja huumori tekevät yhteistyötä tavalla, joka muuttaa modernismin niukan estetiikan maailmankatsomusta muokkaavaksi osallistumiseksi.

Hänen teoksensa taikovat arkemme sirkukseksi ja kutsuvat meidät vuoropuheluun taiteellisen elämyksen luonteesta. Yllättävyys, hauskuus ja iskevyys ovat myös nykytaiteellisen työskentelyn ytimessä ja niiden avulla yhteiskunnallinen analyysi ja filosofinen pohdiskelu nappaavat huomiomme.

Jeppe Heinin kuvaston näennäinen niukkuus paljastuukin vuolaaksi merkitysvirraksi.

Teksti: Juha-Heikki Tihinen

Asiantuntijalausunto

// Akiko Miki

Vuoden 2013 Ars Fennica -voittajan valintaprosessi oli minulle poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja antoisa kokemus. Yleensä kuvataidepalkinnon saaja valitaan tutustumalla taiteilijoiden portfolioihin tai teosehdotuksiin. Ars Fennica -palkinnon saajan valintaan kuului kuitenkin vierailu kunkin ehdolle nimetyn taiteilijan ateljeeseen eri puolille Pohjoismaita. Vaikka vierailut jäivät lyhyiksi, sain tilaisuuden tutustua taiteilijoihin henkilökohtaisesti ja opin ymmärtämään sitä kulttuurista, sosiaalista ja ympäristöllistä kontekstia, jossa he työskentelevät.

Oli miten oli, päätöksenteko oli äärimmäisen vaikeaa. Kaikki viisi ehdokasta ovat kehittäneet vahvan oman taiteellisen tyylinsä, ja tyylit eroavat toisistaan siinä missä taiteilijoiden uratkin. Kuka tahansa heistä olisi ansainnut palkinnon; lopullisen päätöksen tuli siis pohjautua merkitykseen, jonka minä itse halusin palkinnolle antaa. Valitsemani kriteerit eivät näin ollen millään tavoin kuvasta taiteilijoiden taiteellisen työn laatua. Päätin valita taiteilijan, joka tutkii töissään jotain sellaista, mitä itse pidän tässä ajassa erityisen merkittävänä, ja mikä palkinnon ansiosta päätyy suuren yleisön nähtäväksi yksityisnäyttelyssä Helsingissä.

Tällä perusteella olen päättänyt myöntää vuoden 2013 Ars Fennica -palkinnon tanskalaiselle Jeppe Heinille. Hein on jo ennestään laajalti tunnettu veistoksistaan ja installaatioistaan, joita on ollut esillä museoissa, mittavissa kansainvälisissä näyttelyissä ja julkisissa ulkotiloissa.

Teoksista mainittakoon muiden muassa Appearing Rooms (2004), arvaamattomasti toimiva vesipaviljonki; Changing Spaces (2003), eräänlainen liikkuva seinä; ja Modified Social Benches (2005-), julkisten tilojen ”muunnellut sosiaaliset penkit”.

Monet Heinin teoksista ovat muodoltaan minimalistisia, ja niiden mekaniikka aktivoituu katsojan läsnäolosta, jolloin syntyy yllättävä ja hämmentävä tilanne. Toistuvia teemoja Heinin taiteessa ovat huumori ja leikkimielisyys. Vaikka Heinin installaatioiden odottamaton elementti saattaa joskus hämärtää sen, mikä on hänen taiteellisten pyrkimystensä kannalta olennaista, hän on ensi sijassa kiinnostunut herättämään kysymyksiä ihmislajin käyttäytymisestä, synnyttämään rehellistä epäluuloa ja etenkin tarkastelemaan ihmisolennon havaintokykyä ja tunteita.

Minusta on virkistävää ja loogista, että monet hänen viimeaikaiset teoksensa ja projektinsa tutkivat onnen tunteita ja ilmentävät runsauden ja avokätisyyden kokemuksia. Niistä käy havainnollisesti ilmi, ettei kenelläkään ole näistä käsitteistä selvää määritelmää, eikä keskeistä olekaan kysyä, voiko taideteos tehdä ihmiset onnellisemmiksi.

Siitä huolimatta – jos taiteen tehtävä on tarjota meille innoitusta, rikastaa ajatusmaailmaamme, herkistää meidät maailman monimutkaisuudelle ja mysteereille ja viimein esittää syvällisiä kysymyksiä omasta elämästämme, ja jos ”meidän elämämme suunta on kohti onnea”, niin kuin Dalai Lama sanoo, tuntuu varsin merkitykselliseltä pohtia näitä ilmiöitä kommunikoimalla ja jakamalla kokemuksia taiteen kautta, etenkin nykyisinä epävarmuuden aikoina. Toivon, että Jeppe Heinin näyttely tarjoaa juuri sellaisen kallisarvoisen tilaisuuden.

Akiko Miki

kuraattori
Japanissa syntynyt Akiko Miki on vuodesta 2000 toiminut pariisilaisen Palais de Tokyo –museon vanhempana kuraattorina. Hänellä on laaja kokemus kansainvälisistä taidenäyttelyistä mm. Jokohaman triennaalin 2011 taiteellisena johtajana, D2 taideprojektin johtajana, tokiolaisen Mori Art Museumin vierailevana kuraattorina. Hän on kuratoinut keskeisissä museoissa ja laitoksissa mm: Benesse Naoshima Contemporary Art Museum, Barbican Art Gallery Lontoossa, National Museum of Contemporary Art, Soulissa ja Essl Museum Wienissä.

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen

Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen

ARS FENNICA 2014

Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen ovat taiteilijaduo, jonka taiteellinen työskentely on lähtökohtaisesti luovaa yhteistyötä osallistuvan yleisön kanssa. Teosten avoimuus osallistujien ilmaisua kohtaan osoittaa, että henkilökohtaisten tarinoiden kautta voidaan kertoa jotain yleisempää yhteiskunnasta. Lopullinen teos on usein videoinstallaatio, elokuva, tapahtuma tai performanssi.

Esittely

Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen​

Tellervo Kalleinen (s.1975 Lohjalla) ja Oliver Kochta-Kalleinen (s.1971 Dresdenissä, Saksassa) ovat taiteilijaduo, jonka taiteellinen työskentely on lähtökohtaisesti luovaa yhteistyötä osallistuvan yleisön kanssa. Teosten avoimuus osallistujien ilmaisua kohtaan osoittaa, että henkilökohtaisten tarinoiden kautta voidaan kertoa jotain yleisempää yhteiskunnasta. Lopullinen teos on usein videoinstallaatio, elokuva, tapahtuma tai performanssi.

Archipelago Science Fiction (2012) teoksessa saaristolaiset visioivat kotipaikkansa tulevaisuuden elinkeinoja ja henkistä tilaa, kun taas I Love My Job (2012) kertoo tositarinoita ja toiveunia liittyen ongelmatilanteisiin työpaikoilla.

Yksi heidän tunnetuimmista teoksistaan on Valituskuoro (2005-), jossa ihmiset luovat valitustensa pohjalta kuorolaulun ja esittävät sen julkisesti. Teos elää omaa elämäänsä toimintamallina, joka voidaan ottaa käyttöön missä päin maailmaa tahansa.

Taiteilijaduon teosten aiheet ovat yhteiskunnallisia, mutta arjen dokumentoinnin sijaan niissä pyritään taiteen keinoin tarjoamaan foorumi jakaa kokemuksia ja tuottaa utopioita, kuviteltuja ratkaisuja kohti parempaa maailmaa.

Teksti: Paula Toppila

Asiantuntijalausunto

// Vasif Kortun

On harvinaista, että katsoja pääsee seuraamaan, kuinka ihmiset tarkastelevat omaa yksilöllistä ja sosiaalista taustaansa näkökulmista, joista he eivät normaalisti sitä tarkastele. Yleensä me katsojat näemme joko taiteilijan pysäyttämän tilanteen tai yhteisön tarinan, jonka taitelija on pysäyttänyt, ja lisäksi meille tarjoillaan monenlaisia dokumentteja.

Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen teokset eivät pohjaudu mihinkään näistä strategioista. Heidän ajatuksensa osallistumisesta ja dokumentoinnista on toisenlainen. Vallitsevan käsityksen mukaan osallistuvan taiteilijan työskentelymetodi – niin arvokasta tai innoittunutta kuin työ ehkä onkin – ei yllä samalle tasolle kuin vanha kunnon esineiden valmistaminen.

Kalleisen ja Kochta-Kalleisen taide kumoaa tämän holhoavan näkemyksen. Se todistaa, että ihmeitä voi tapahtua, kun ihmisyhteisölle tarjotaan välineet luovaan, mielikuvitukselliseen osallistumiseen; lisäksi tarvitaan kovaa työtä, aikaa ja paneutumista, valmiutta avoimeen keskusteluun, apua ja neuvoja. Kalleisen ja Kochta-Kalleisen teokset ovat erittäin ajankohtaisia: ne tuovat esiin tarinoita, jotka on laadittu asialle omistautuneen yhteisöllisyyden hengessä; ne ammentavat voimansa siitä häilyväisestä lähteestä, jota kutsutaan taiteelliseksi osaamiseksi – samaten kuin estottomasta huumorista ja absurdiudesta. Ne nakertavat vallitsevaa käsitystä dokumentaarista, koska ne käsittelevät jonkin tietyn tilanteen ”todellisuutta” rakentamalla sen uudelleen omaperäisen etäännyttämisen keinoin.

Joukosta häkellyttävän hienoja taiteilijoita, jotka kaikki käyttävät hyvin erilaisia ilmaisukeinoja, valitsin Kalleisen ja Kochta-Kalleisen, koska heidän suhtautumisessaan nykyaikaan on jotain ehdottoman kaunista. He nostavat esiin ääniä ja tilanteita, jotka usein hukkuvat median ja isojen asioiden hälinään. Niin kuin kaikki suuri taide, heidän teoksensa tarjoavat katsojan mielikuvitukselle mahdollisuuksia, ei loppupäätelmiä.

Vasif Kortun

kuraattori, kirjoittaja
Vasif Kortun (s. 1958) on turkkilainen nykytaiteen kuraattori, kirjoittaja ja opettaja. Hän toimii SALTin tutkimus- ja ohjelmajohtajana. SALT on Istanbulissa ja Ankarassa toimiva nykytaiteen keskus. Sillä on projekti- ja näyttelytilaa liki 3.000 m2, yli 40.000 niteen kirjasto sekä Turkin nyky- ja modernin taiteen, arkkitehtuurin arkisto, jossa on yli 1.000,000 digitalisoitua kohdetta.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Mika Taanila

Mika Taanila

ARS FENNICA 2015

Mika Taanila on tehnyt lukuisia kokeellisia musiikkivideoita 1990-luvulla. Niiden jälkeiset elokuvat liikkuvat kokeellisen ja dokumentaarisen välimaastossa. Historia on hänen teoksissaan aina läsnä ja niiden elementteinä on paljon löytö- ja arkistomateriaalia.

Esittely

Mika Taanila​

Mika Taanila on tehnyt lukuisia kokeellisia musiikkivideoita 1990-luvulla. Niiden jälkeiset elokuvat liikkuvat kokeellisen ja dokumentaarisen välimaastossa. Historia on hänen teoksissaan aina läsnä ja niiden elementteinä on paljon löytö- ja arkistomateriaalia. Erilaiset oman aikansa futuristiset utopiat kiehtovat Taanilaa mahdottomuudessaan.

Toiset hänen dokumenttielokuvistaan käsittelevät intohimoisesti asialleen omistautuvia henkilöitä kuten elektronisen taiteen pioneeria Erkki Kurenniemeä tai meditatiivisesta juoksusta elämäntarkoituksen löytänyttä Ashprihanal Pekka Aaltoa.

Tieteellisistä prosesseista ja teknologian vaikutusten tarkastelusta syntyy video- ja ääni-installaatioita, joissa pääosassa ovat erilaiset mekaaniset tapahtumaketjut. Kokeellisissa lyhytelokuvissaan Taanila kiinnittää avantgarden perinteen mukaisesti huomiota erilaisiin häiriöihin, virheisiin ja rosoihin. Niistä kehittyy omintakeisia kokonaisuuksia, joissa ajan merkit ja ääni ovat tärkeässä roolissa.

Taanilan taiteellinen työskentely tuo mieleen löytöretkeilijän, joka väsymättä tutkii menneisyyden kerrostumia ja niiden merkitystä nykyhetken todellisuuteen.

Teksti: Leena Kuumola

Asiantuntijalausunto

// Charles Esche

Viiden ehdokkaan joukosta Mika Taanila on parhaiten vakuuttanut minut teoksillaan, joissa hänen ideansa ovat saaneet täysipainoisen toteutuksen. Hän on työskennellyt suurella antaumuksella poliittisesti ja yhteiskunnallisesti tiedostavana taiteilijana, ja hänen videoteoksensa ovat sekä tietyn ajan ja paikan dokumentteja että ilmaisuvälineitä, joilla tutkitaan käsitteitä ”hyvä” ja ”paha” yhteiskunta.

Mika on tarttunut moniin nykyajan demokraattisen, eurooppalaisen yhteiskunnan perustaviin kysymyksiin ja pohtii niitä konservatismin, suvaitsevaisuuden ja valtion määräysvallan kannalta. Hänen lähestymistapansa ei ole koskaan retorinen eikä abstrakti, vaan konkreettinen ja täsmällinen. Hänen teostensa kautta yleisö saa mahdollisuuden tarkkailla, kuinka yhteiskunnan kollektiivinen mielipide muodostuu ja miksi sen muodostumisprosessi on merkityksellinen.

Valintapäätöksen tekeminen oli vaikeaa, koska jokaisella ehdokkaalla on tiettyjä ominaisuuksia, joiden vuoksi olisi perusteltua antaa palkinto juuri hänelle. Lopulta päätin kuitenkin antaa Ars Fennica -palkinnon sille taiteilijalle, jolla on mielestäni kaikkein täysimittaisin tuotanto, ja joka on onnistunut tuomaan teostensa intentiot lähimmäksi niiden toteutusta.

Tästä ratkaisevasta syystä haluan ojentaa palkinnon Mika Taanilalle.

Charles Esche

kuraattori, museonjohtaja
Charles Esche (s. 1962 Englannissa) on kuraattori, museonjohtaja, kirjoittaja ja Lontoossa päämajaansa pitävän Afterall-kustantamon toinen perustaja ja kustantaja. Huhtikuussa 2014 hänelle myönnettiin yhdysvaltalaisen Bard Collegen Audrey Irmas Award -tunnustuspalkinto ansioistaan kuvataiteen kuraattorina. Palkinnon perusteluissa mainitaan mm. Eschen väsymätön pyrkimys määritellä sekä taiteen tehtävät että sen olemus yhä uudelleen. Esche työskentelee Eindhovenissa Alankomaissa sijaitsevan Van Abbe -museon johtajana.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Kari Vehosalo

Kari Vehosalo

ARS FENNICA 2017

Kari Vehosalo rakentaa töissään dramaattisia näyttämöitä, joissa elämä ja kuolema yhdistyvät polttavaan pistokseen. Teokset kokoavat yhteen valokuvallisen ja filosofisen tarkasti kauneuden, psykopatologian ja länsimaisen traumakulttuurin.

Esittely

Kari Vehosalo

Kari Vehosalo rakentaa töissään dramaattisia näyttämöitä, joissa elämä ja kuolema yhdistyvät polttavaan pistokseen. Teokset kokoavat yhteen valokuvallisen ja filosofisen tarkasti kauneuden, psykopatologian ja länsimaisen traumakulttuurin.

Vehosalon käsittelyssä moderni ikonografia kulminoituu Jayne Mansfieldiin, jonka seksikäs keho hyökkää kohti katsojaa yhtä raivokkaasti kuin kolariin ajautuva auto. Mansfeldin turma-auto on kuin salaman polttama ja kuin sarjakuvamainen viite julkkiskulttuurista. Seksin ja kuolema yhteys vetää populaarikulttuurisen viivan aina James Deanistä Dianaan.

Toinen teoksissa välähtävä hahmo on Ted Kaczynski, matemaatikko, anarkisti ja yksi performatiivisen terrorismin isistä. Kaczynski eli Unabomber piinasi lähes 20 vuoden ajan Yhdysvaltoja 1970-luvun lopusta 1990-luvun puoliväliin asti. Teknologisoituvan yhteiskunnan kriitikkona sittemmin tunnettu Kaczynski eli erakkona kaikki vuoden kiinnijäämiseensä asti.

Yksinäisyys, hiljaisuus ja katse muistuttavat länsimaisesta psykopatologiasta. Sen syvimpiä kerroksia on valotettu läpi 1900-luvun. Vehosalon työ rakentuu traditiolle, jossa yhdistyvät semiotiikka ja psykokultttuuri. Teoksien harmaan sävyt hahmottavat tarkasti myös ihmiseleitä, ja teosten draamassa myös inhimillisyys on läsnä muistumina, kohdentumina ja pistoksina.

Teksti: Atte Oksanen

Asiantuntijalausunto

// Beatrix Ruf

Kokemukseni vuoden 2017 Ars Fennica -palkintoehdokkaiden eli Maija Blåfieldin, Pekka ja Teija Isorättyän, Perttu Saksan, Kari Vehosalon ja Camilla Vuorenmaan teoksista oli niin intensiivinen, että se on edelleen tuoreena mielessäni. Siksi haluan erikseen korostaa, miten korkeasta laadusta taiteilijoiden projektit ja Kiasmassa esillä olleet teokset kertovat. Oli kaikkea muuta kuin helppoa valita heistä vain yksi palkinnon saajaksi, etenkin kun ottaa huomioon näyttelyn kokonaisuutena ja taiteilijoiden teosten välisen vuoropuhelun sen puitteissa.

Kaikkien palkintoehdokkaiden töissä käsitellään ajankohtaisia kysymyksiä identiteetistä, niin hengen kuin ruumiin tasolla, sekä eettisiä ongelmia, jotka määrittävät ihmiskunnan nykyolosuhteita. Kysymykset näyttäytyvät teoksissa ihmisten ja eläinten taidokkaina muotokuvina, radikaaleina henkilökohtaisina paljastuksina ja ekologisina pohdintoina.

Palkintoehdokkaiden ja heidän projektiensa joukosta olen valinnut tämänvuotisen Ars Fennican voittajaksi Kari Vehosalon.

Kun vierailin hänen työhuoneellaan ja tutustuin hänen teoksiinsa Ars Fennica -näyttelyssä Kiasmassa, sain kokea syvällisesti ja järisyttävästi sen, miten tuttuakin tutumpi voi kaamealla tavalla muuttua täysin oudoksi. Teoksissa kuvat, ajattelun, metaforien ja symbolien historia sekä kielen funktio ovat kaikki osa teatraalista romahdusta, jossa toimimattomiksi käyneet inhimillisten halujen kulttuuriset ilmenemismuodot konfiguroidaan uudelleen.

Keho, todellisuuksien, mytologioiden ja merkitysten heijastukset hajoavat, romahtavat kasaan ja kyseenalaistuvat.

Tarkoin valittujen tekniikoiden ja homogenoivien värien kautta maalaamisesta välineenä tulee eräänlainen fetissi, ja samalla se kuitenkin haihtuu. Eri tekniikoiden – maalauksen, valokuvan ja kuvanveiston – samanaikainen käyttö tekee tarkasta käsityöstä epämaalauksellisen ja voimakkaasti häiritsevän kokemuksen. Kaikki on ”luettavissa”, mutta juuri tässä harhaanjohtavassa täydellisyydessä, jota Vehosalon maalaukset, esineet ja installaatiot ilmentävät, on sitä samaa voimaa, joka toisinaan huipentuu ruumiilliseen tai henkiseen väkivaltaan…

Kuvat ja materiaalit murentavat merkityksiä, kuvan tekemisestä tulee hämmentävää, järkyttävää, infektoitunutta ja steriiliä – ja meidän varmat esteettiset ja filosofiset käsityksemme törmäävät petolliseen kauneuteen.

Beatrix Ruf

Kuraattori
Beatrix Ruf on kuraattori, entinen Stedelijk-museon johtaja Amsterdamissa. Opintojensa jälkeen hän toimi kuraattorina Thurgaun taidemuseossa Warthissa vuosina 1994-1998 ja johtajana Kunsthaus Glarusissa vuosina 1998-2001. Vuonna 2001 Ruf nimitettiin Zürichin taidehallin johtajaksi. Hänen johtajankaudellaan toteutettiin taidehallin merkittävä laajennus vuosina 2003-2012. Vuonna 2006 hän kuratoi kolmannen Tate triennaalin Lontoossa ja vuonna 2008 hän oli mukana kuratoimassa Yokohama triennaalia.

KATSO MYÖS

Lisää taiteilijoita

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.

Ragnar Kjartansson

Ragnar Kjartansson

ARS FENNICA 2019

Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna.

Esittely

Ragnar Kjartansson

Ragnar Kjartanssonin (s. 1976 Reykjavik) videoinstallaatioissa, live performansseissa, piirustuksissa ja sarjallisissa plein air maalauksissa on vaikutteita eri taidelajien laajasta kirjosta, elokuvan historiasta, musiikista, teatterista, visuaalisesta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Kjartansson yhdistelee joustavasti eri taidelajeja ja esittää musiikin veistoksellisena, maalauksen performatiivisena ja elokuvan elävänä tauluna (tableaux vivants).

Esittäminen ja lavastaminen ovat Kjartanssonin tärkeimmät keinot tarjota yleisölle aitoja elämyksiä ja kokemuksia. Kaiken ytimessä on arkielämämme emotionaalisten kerrostumien, sosiaalisten ulottuvuuksien ja ristiriitaisuuksien havainnointi.

Kjartanssonin työskentelytapa heijastelee taidetta sen kaikissa moninaisissa muodoissa. Hänen työnsä on oodi taiteelle itsessään, mutta myös sen toteutus. Samalla kun luomme taidetta, musiikkia, teatteria, elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta ja nautimme niistä, mielemme avartuu inhimilliseen tutkiskeluun. Kjartansson soveltaa tätä epävarmaa tiedettä eri taidemuotoihin tehden milloin viittauksia niiden historiaan, milloin omaan elämänkertaansa. Hän tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen.

Kjartansson tarjoaa vihjeitä taiteen mekanismeista esittämällä sekä sen julkisivun että sen kätketyn puolen. Hän haastaa taiteellisen luomisen mahdollisuudet ja rajat, ja tuloksena on ihanan ja naurettavan yhdistyminen. Nämä kaksi törmäävät herkeämättä toisiinsa, todellisuus vastaan taide, epäilys vastaan toivo. Ne estävät toinen toistaan, heijastavat toinen toistaan, tai lopulta sulautuvat yhteen.

Ragnar Kjartanssonin työ paljastaa sen, missä määrin me jatkuvasti rakennamme omaa todellisuuttamme – ja samalla hänen leikkisä lähestymistapansa muistuttaa meitä siitä mielihyvästä, jonka voimme suoda itsellemme tässä prosessissa.

Asiantuntijalausunto

// Roland Wetzel

Tämänvuotinen ARS FENNICA -palkintoehdokkaiden näyttely Amos Rex -museossa Helsingissä on vaikuttava osoitus pohjoismaisen taiteen korkeasta tasosta ja elinvoimaisuudesta, jota edustaa viisi merkittävää tekijää: Miriam Bäckström, Aurora Reinhard, Petri Ala-Maunus, Ragnar Kjartansson ja Egill Sæbjörnsson. Jokainen heistä ansaitsisi nousta finalistien joukosta voittajaksi. Jokaisen taiteellinen työ on monitahoista, pohdittua syventymistä maailmaan, jossa elämme. Siksi haluan kiittää kaikkia taiteilijoita erinomaisista teoksista ja heidän kanssaan käymistäni oivaltavista keskusteluista. Kiitokset ja onnittelut myös ARS FENNICA -palkinnon myöntäjille, joita edustavat Leena ja Kari Niemistö, sekä Kai Kartiolle työryhmineen Amos Rexiin toteutetusta ensiluokkaisesta näyttelystä.

Valitessani vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon saajaa olen yrittänyt huomioida esitellyt taideteokset tekijöidensä taiteellisen tuotannon laajemmassa yhteydessä. Samalla valinta on hyvin henkilökohtainen, ja minua ovat innoittaneet läheisiksi kokemani aiheet: uudet tavat muokata vakiintuneita esittämisen muotoja, konventioiden humoristinen ja ironinen kyseenalaistaminen sekä äänten ja musiikin ”auraattinen” merkitys osana taiteilijoiden luomia yhteisöllisiä kokemuksia ajassa ja tilassa.

Vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon voittaja on Ragnar Kjartansson.

Videoteoksessaan ”Vene” (”The Boat”), joka kuuluu yhdeksänosaiseen sarjaan ”Kohtauksia länsimaisesta kulttuurista” (”Scenes from Western Culture”, 2015), Kjartansson käsittelee monipuolisen taiteellisen tuotantonsa ydinkysymyksiä, jotka keskittyvät musiikin ja teatterin aihepiireihin ja vuorovaikutukseen. ”Veneessä” idyllinen sveitsiläinen vuoristomaisema muodostaa pysähtyneet puitteet loputtomasti toistuvalle kohtaukselle, jossa rakastunut pari laskee veneellä laituriin. Juonen heteronormatiivinen sovinnaisuus ja moraalinen suoraselkäisyys vain korostuu, kun kohtaus toistuu vähäisin, sattumanvaraisin muunnelmin ilmeisen loputtomasti ja muuttuu toisto toistolta yhä absurdimmaksi.

Kjartanssonin moninaisen taiteellisen tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hänen tapansa esittää itsensä tai teosten muut näyttelijät epäonnistumista uhmaavina haavoittuvaisina hahmoina ja hänen taipumuksensa nostalgiaan ja romantisointiin heijastelevat aitoa ja myötäelävää rajankäyntiä ”esittämisen” ja ”olemisen” välillä. Musiikkiin (ja sen tekemiseen) keskittyvissä merkittävissä performansseissaan ja filmeissään Kjartansson korostaa yhteistyötä ja ystävyyttä, mutta melankoliset ja meditatiiviset sävyt luovat lopputulokseen kutkuttavaa ja ratkaisematonta jännitettä ylevän ja arkisen välille.

Roland Wetzel

Museonjohtaja
Roland Wetzel on Baselin Tinguely-museon johtaja, taidehistorioitsija ja musiikkitieteilijä. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt muun muassa Baselin ja Winterthurin taidemuseoissa. Tutkijana Roland Wetzeliä kiinnostavat erityisesti 1910- ja 1960-lukujan monitieteiset taidemuodot ja nykytaide. Tinguely-museossa hänen näyttelyohjelmaansa määrittää Tinguelyn ystävien ja aikalaisten taide sekä Tinguelyn vaikutus tämän päivän taiteeseen. Roland Wetzelillä on lukuisia luottamustoimia sveitsiläisten ja ranskalaisten säätiöiden ja taideorganisaatioiden hallituksissa

Ehdokkaat

Lue lisää tämän vuoden ehdokkaista.

Palkitut

Katso kaikki palkitut taiteilijat.

Julkaisut

Tutustu vuosittaisiin katalogeihimme.